Asiaa, mehänpoika! Olen samaa mieltä siitä, että kuusta pitää kasvattaa pääpuulajina vain sille sopivilla kasvupaikoilla (mustikkatyyppi ja sitä rehevämmät) ja lisäksi sitä voi kasvattaa männyn kanssa sekapuuna karummilla kasvupaikoilla (puolukkatyyppi ja karummat). Koivun ja muiden puulajien sekametsä onnistuu ilmeisesti paremmin, jos koivu on selvästi jäljessä tai edellä ylispuuna, mutta ei samassa latvuskerroksessa.

Hirvikannan hoidon pitää luoda edellytykset oikealle puulajivalinnalle. Tyvilahon lisääntyminen sekä kuusikoissa että männiköissä pitäisi ottaa vakavasti, koska se rajoittaa puulajivalintaa. Ilmastonmuutos on toinen kehityskulku, joka korostaa monipuolisen puulajivalikoiman käyttöä ml. lehtipuut sekapuuna ja yksilajisina metsikköinä. Tässä yhtälössä liian korkea hirvieläinkanta on lisärasite, jota ei tarvittaisi.

Pari kommenttia muuhun sisältöön. Asuin vuoden 1990 Kanadan Ontariossa ja ainakaan silloin hirveä ei pidetty metsätuholaisena. En tiedä jos tilanne on muuttunut sen jälkeen, mutta pitäisin Kanadan ja Venäjän metsäpalojen syynä kahta asiaa: metsissä ei tehdä tarpeeksi harvennushakkuita ja hyönteistuhot ovat yleisiä, eli palokuormaa on paljon, ja toisekseen metsäpaloja on vaikea sammuttaa kun ei ole tiestöä.

Käsittääkseni jalostetun metsänviljelymateriaalin käyttö on koko ajan kasvussa, mutta jalostamattoman ja halvemman jalostetun siemenen sekoittaminen kylvöissä on tietenkin järkevää. Kuusikon kellari-ilmaston pääsyyllinen lienee varjostus, eli aurinko ei pääse lämmittämään maanpintaa. Kuusen pintajuuristo myös imee maan pinnasta kosteuden ja ravinteet mikä edelleen avittaa kasvittomuutta.

Kovasti kernaasti olisin kasvattanut aivan puhdasta mäntymetsääkin yhteen karuun mäkeen ja istutinkin vielä hiukan harvaksi että voimakas kasvu antaisi suojaa hirviä vastaan. Mutta kun nämä tämän talven nälkäiset hirvet eivät taaskaan olleet tutustuneet suorittavan hyvän kasvatuksen perusteisiin vaan söivät kyllä aivan yhtä hyvällä halulla. Jo kolmanteen kertaan. Eli kaikkina kolmena maassa olo vuotenaan. Kun pohjakin on hiukan karuhko ei ole kovin paljon muustakaan puustosta apua joten varmaan pitää harkita vanhoilla päivillään vielä uudelleen senkin alan aitaamista kun muu ei auta. Kai sitä yhden mäen sitten vielä jaksaa että saa metsän kasvuun.

Niin tosiaan, rauduksista puhumattakaan. Nehän ovat jo monipuolisen näköisiä siellä alempana kun latva on taitettu ja uusia kasvujakin jo syöty. Ajatus oli hieno ja nyt ymmärrän Glatakin kun luopui rauduksen kasvatuksesta. Olisihan se ollutkin liian kaunista jos alhaalla olisi ollut kaunis koivikko ja mäkirinteissä hienosti valoa taittava männikkö. Nyt alakerta puskittuu pensaiksi ja mäkirinteissä tulee kasvamaan monivänkkyrä ja monilatvainen männikkö jos nyt yleensä edes sekään. Onneksi jätin motokuskille silloin ohjeen että jättää pienen kuusen ryhmiä sinne tänne. Ei pääse eroosio ainakaan syömään mäkeä. Kasvaa karussa kituva aukkoinen kuusikko sitten.

Siinä meni edellisissä viesteissä terveisiä eri tahoille. Kumpi on tärkeämpää: kasvattaa laadukasta raaka-ainetta teollisuudelle vai ruokamaita hirvieläimille? Metsästyksen tuoman virkistysarvon saa ehkä nykyistä pienemmälläkin määrällä metsästyspäiviä? Samalla vapautuu tilaa muille metsien virkistyskäytön muodoille. Hirvikärpäset ja punkit poistuvat, mustikat säilyvät, puuta tulee ylen määrin, niin paljon, että sitä jää myös hiilinieluksi ja alueita voidaan jättää puuntuotannon vaarantumatta monimuotoisuuden edistämiseen.