Keskustelut Harrastukset Hirvijahti-katoavaa kansanperinnettä.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 391)
  • Hirvijahti-katoavaa kansanperinnettä.

    Otsikon viesti alkaa olla täyttä totta monella kylällä. Harrastuksen alamäki vain kiihtyy. Omankin seurani kohdalla kehityksen vauhti on yllättänyt. Pienen seuran aktiivien määrä on puolittunut kuluvalla vuosikymmenellä ja toimivien koirien määrä pudonnut kolmannekseen. Seuran alueella ei  maata omista kukaan ja vain yksi asuu alueen rajojen sisäpuolella. Jos vielä peto tai liikenne poistaa koiran päiviltä, alkaa seuran toiminta olla tiensä päässä. Halukkuutta koirakannan päivittämiseen ei nykyisessä tilanteessa enää ole. Miten menee muilla?

  • Ola_Pallonivel

    Riistakameroita metsään, niin näkee elukoiden liikkeet. Sitten, kun tapahtuu, niin pyssy olalle ja paikalle napsimaan. Tarvittaessa dronella paikannus. Onnistuu yksinkin, kun seuraa esim. tubettajia.

    Piikkilangat olen kerännyt metsästä pois.  Jos ei metsänkasvatus muuten onnistu, niin pitänee aidata kiinteistö ja jää riesa naapureille.

    rööri roope

    Ilomantsin Lieksan saloilla salametsästetään hirvet ja sudet.Ei ihme että sudet jatkaa matkaa länteen paremmille apajille.Lieksan aikamiespojat myrkyttävät petoja huvikseen.

    Sama käytäntö Juuka -pohjois savo alueella.Pohjoi savossahan kärysi iso joukko salametsästyksestä.Olivat ”vihmeriä”ku tallentivat todisteet omiin pakastimiin.Liekkö ahkera metsästäjä arto ollu porukassa.Säästyi iso työ tutkinnassa.

    Kalle Kehveli

    EDIT

    Itämaan ihme

    Ei niitä tarvitse myrkyttää enää, kun hirvikannat on muutenkin suurelta osin pohjois-karjalaa aivan surkeat.

    Mutta aiheuttaa se sen ongelman, että miehet alkaa olla järkiään +60. Koiran ottajia ei tahdo löytyä huonojen/epävarmojen lupamäärien takia. Ja tottakai suurpedot(susi) huolettaa koiran omistajia.

    Vanhan liiton ajomies metsästystä on turha haaveilla. Tai sitten se ajomies on se yksi ja ainoa läpi jahtikauden.

    Hirvitihentymät on sitten asia erikseen.

    Ammatti Raivooja

    Kyllähän tuollainen on koira sitten on hirveä riesa 11kk vuodesta. Kyllähän muutama drone operaattori olisi sitä tätä päivää.

    AJ:lle: Itä-häme ja Länsi-savo alkaa olemaan ja aika erämaata mutta rehevää metsää ja vähän maataloutta. Samoin joku Etelä-Keski-Suomi on ihan erämaata missä on valtavia hirvitiheyksiä.

    suorittava porras

    Pari päivää jahtia takana ja saaliina vain raitista ilmaa . Kaksi lähiseuraa pääsivät sentään lihan makuun.

    Riistakameroissa ,joita seuroilla on tänä päivänä käytössään useita, ei näy vasoja. Koiran eteen onnekkaasti osuva mulli painelee pysähtymättä paikkanunnalta toiselle väistellen tyylikkäästi harvat passiketjut. Vielä parikymmentä vuotta sitten saatiin parhaina päivinä saalista saman verran ,kun nyt koko kaudella jouluun mennessä. Viime kaudella vietimme useita viikonloppuja maastossa ilman saalista.

    Kun jututettiin parin naapuriseuran metsästäjiä , viesti oli edellisen kaltainen kaikilla. Miesvahvuuksia vertailtaessa kolme seuraa metsästi tahollaan 5-6 hengen miehityksellä ja ihmetteli , mihin väki jahtimailta on kaikonnut. Meilläkin niin ohut organisaatio , että korona-ajan jälkeen ei ole edes peijaisia järjestetty. Se aika on ohi ,jolloin metsästäjien vaimot loihtivat kyläläisille pitopöydän. Vapaaehtoisia ei siltä puolelta löydy. Lihaa toki maanomistajille jaetaan kaatopalojen lisäksi maanomistajalistan mukaan kullekin vuorollaan. Näin muuttuu maailma.

    A.Jalkanen

    Kiitos AR. Ilmeisesti hirvien määrä vaihtelee paljon paikkakunnasta toiseen.

    Apli

    Maanomistajalle vapaus ampua hirviä ja peuroja niin homma ok.

    Makarov

    Mutta hirvi kolareissa kumminkin elukoita kuolee. On sonnia, naarasta ja vasaa. Eli ei kannata Suorittava huolestua kyllä niitä kohdalle vielä osuu.

    suorittava porras

    Täytyy tarkentaa , että paikkakunnalla ei tapahtunut yhtään hirvikolaria vielä syyskuun puoliväliin mennessä . Sitten tuli suma .  Riistakameroilla on kuitenkin varsin hiljaista muihin vuosiin verrattuna.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 391)