Keskustelut Metsänhoito Hirvien karkotus äänellä

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 25)
  • Hirvien karkotus äänellä

    Merkitty: 

    Onko kukaan rakentanut tiluksilleen äänimajakkaa hirvien karkotukseen? https://yle.fi/a/74-20013233

    On tullut 30 hehtaarin entinen turvesuo laitettua männyntaimelle ja tänä keväänä ensimmäiset hirven syöntijäljet. Tähän asti kaikki puulajit saaneet olla rauhassa. Kesällä alueella on paljon hirven jälkiä, mutta talvisyönnösaluetta seutu ei ole. Viime viikolla havaitsin hirven kävelleen sarkaojan laitaa ja syöneen ojien vieressä olevia isompia taimia. Jos oikein tulkitsin, niin syönnökset olivat tuoreita. Tulleet siis todennäköisesti vasta viime viikkoina.

    Olisi ajatuksena kokeilla ajastimella toimivaa radiota, josta tulisi esim. hämäräaikaan (silloin kai hirvet eniten liikkuvat) puhetta. Kaikki muutkin vinkit tarpeeseen. Alue sen verran suuri, ettei mitään lampaanrasvoja viitsisi alkaa virittelemään.

    Kun hirvenjälkiä on paikalla ollut paljon, istutettiin sekaan paljon kuustakin. Kuusi ei metsitystukiehtojen mukaan saa kuitenkaan olla pääpuulaji, varmaankin hallanarkuudesta johtuen.

     

     

  • suorittava porras

    Droneen automaatti ,joka tupsauttaa ilmoille vanhaa dödöä ja Kristan huutoa perään. Kinkeripiiri vaihtuu varmasti .

    A.Jalkanen

    Myös mietin pelkäisivätkö hirvet valoja.  Ainakin valo voisi tehostaa äänen vaikutusta. Entä onko äänen laadulla väliä?

    suorittava porras

    Valosta tuskin on hyötyä ,mutta matalalla lentävän dronen tupsauttelema ja potkurivirtausten levittämä haju on taatusti tehokasta. Tällä vaikutetaan hirven herkimpään aistiin. Materiaalin määränkään ei tarvitse olla suuri. Esim. Tupakan tuoksu leviää suotuisissa olosuhteissa puolikin kilometriä. Dödöpurkki tai vastaava riittää tuohon tarkoitukseen hyvinkin isoille aloille ja useampaan eri käyttökertaan.

     

    Visakallo

    Vanha kunnon Mennen -partavesi voisi olla kaikkein tehokkainta. Vieläköhän sitä valmistetaan?

    suorittava porras

    Se olisi varsinainen pommi! Eikös sen pitänyt iskeä mainoksen mukaan miehet katuun ja naiset ketoon.

    Visakallo

    Sen ainakin muistan, että jos joku autossa istuneista oli laittanut Menneniä itseensä, se haju pesiytyi auton verhoiluihin viikkokausiksi!

    suorittava porras

    Joo.. Ei tarvinnut edes auton ovea avata ,kun liftarit ottivat pakolaukan.

    Rane

    Valmistetaan ja voi ostaa ainakin nettikaupoista.

    Amazon.com: Skin Bracer Mennen Original Aftershave : Beauty & Personal Care

    Rane

    Kun Suorittava on läikyttänyt ainetta kainaloon niin tietysti vielä oikea asuste kruunaa kokonaisuuden…

    MENNEN After Shave Original -t-paita, vaalea – Fanituoteshop.fi

    Rukopiikki

    Tuli mieleen yksi kysymys. Tarvitseeko hirvien karkoittamiseen ääntä tuottavalla laitteella jonkinlaisen luvan? Mitä laki sanoo eläinten häirinnästä ääntä tuottavalla laitteella? Hirvien lisäksi samalla häiritään myös muita lajeja. Ja häirintäähän pitäisi tehdä myös hirvien metsästysajan ulkopuolella.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 25)