Tuire nygrenin väitöskirjasta (Hirvikannan säätely – biologiaa ja luonnonvarapolitiikkaa) löytyy seuraava entistä ajankohtaisempi teksti (kertoo ajasta noin sadan vuoden takaa):

”…Suomen Metsästysyhdistys esitti maan kaikille kuvernööreille ryhtymistä toimenpiteisiin hirven suojelemiseksi häikäilemättömältä salametsästykseltä. Samaan aikaan maanviljelijät valittivat hirvivahingoista; vaadittiin jopa hirvikannan hävittämistä kokonaan. Lopulta, kun kanta oli huvennut lähes olemattomiin, päädyttiin vuonna 1923 jälleen täysrauhoitukseen. Tuolloin rauhoitushankkeen toimijana oli vastaperustettu Suomen Yleinen Metsästäjäliitto, joka toisella anomuksellaan sai maan hallituksen myönteiseksi esitykselleen. Ensimmäinen kerta ei tuottanut tulosta, koska hirveä pidettiin vahinkoeläimenä. Hirvi oli tuolloin suuri harvinaisuus – jälkihavaintokin kelpasi uutiseksi lehdille. Tiettävästi ainoa merkittävämpi hirvikanta eli Parkanon-Karvian valtionmetsissä. Valtion luonnonsuojeluvalvojalle oli ilmoitettu: Parkanon metsänhoitoalueen metsänhoitajan onnistui tarmokkaiden metsänvartijain avustuksella säilyttää kuusi eläintä käsittävä hirvilauma vv. 1917-1918 ja on tämä vähitellen vaurastunut ja levinnyt muihin lähellä oleviin metsänhoitoalueisiin niin, että kanta niissä arvioidaan kaikkiaan 40-50 eläimeksi. Tämän populaation säilyttämiseksi luonnonsuojeluvalvoja teki keväällä 1924 esityksen 10000 markan määrärahan myöntämisestä Metsästäjäliitolle. Valtioneuvosto suostui esitykseen supistaen määrärahan kuitenkin 5000 markkaan. Seuraavana vuonna samaan tarkoitukseen myönnettiin vielä 3000 markkaa…”

Puuntuotantoalue on 20 miljoonaa hehtaaria; sen ulkopuolelle jää vielä 13 miljoonaa hehtaaria, jonka pitää riittää hirville. Se on jokseenkin tarkalleen se ala ja alue jossa hirviä esiintyisi, jos sudet saisivat niitä paimentaa rauhassa.