Keskustelut Metsänhoito ”HIRVET HOTKIVAT HIILINIELUA”

Esillä 10 vastausta, 281 - 290 (kaikkiaan 711)
  • ”HIRVET HOTKIVAT HIILINIELUA”

    Merkitty: 

    Kyseinen artikkeli julkaistu metsälehdessä 25.3.2021, mutta kommentointi on jäänyt vähäiseksi. Erikoisesti hirvipolitiikan vaikutus metsien hiilinieluun ja ilmaston lämpenemiseen, sekä myös luontokatoon talousmetsissä, kaipaisi uusia ajatuksia.

    Artikkelin julkaisusta on aikaa yli 8 kk, mutta uutisoinnin sisältö on juuri nyt ajankohtainen. Tuore ympäristöministeri Emma Kari TV-keskustelussa painottaa ilmastokriisin ja luontokriisin torjunnan tärkeyttä. Hänen mukaan esimerkiksi luontokriisin (luontokadon) ratkaiseminen on kokonaan meidän omissa käsissämme. Se ratkeaisi EU:ta myötäillen 30%:n suojelulla vanhoista metsistä alkaen.

    Ainakin minusta tuntuu siltä, että ikääntyneet hirvestystä harrastavat ”jäärät” EU:n ilmastopaneelissa eivät halua vähentää hirvikantojaan ja metsästysmahdollisuuksiaan niin vähäisiksi, että myös lehtipuilla ja männyllä olisi paremmat onnistumisen mahdollisuudet metsiä uudistettaessa.  Sehän olisi selvä vaihtoehto tuollaisille ylisuurille suojelupinta-aloille. Koivumetsät kestäisivät paremmin terveinä ilmaston lämmetessä.

     

     

  • Gla

    Suorittava: ”Seurojen yhdistäminen on yksi mahdollisuus ,mutta prosessi kestää kokemuksieni mukaan vuosia ja aiheuttaa lisäksi katoa metsästysmaissa , koska kaikki maanomistajat eivät hyväksy ”vieraita” metsästäjiä mailleen ja jättävät maansa vuokraamatta. Myös seurojen sisältä löytyy voimia, jotka vastustavat yhdistymisiä . On jopa mahdollista ,että hanke kaatuu siinä vaiheessa ,kun seuraa ollaan lopettamassa yhdistymistä varten ja riittävää enemmistöä lopettamiseen ei löydykään.”

    Tekemisen sijaan teillä siis spekuloidaan sillä, miksi joku asia ei onnistu. Metsätaloudenharjoittajille yhteistyötä on tarjottu ratkaisuna sorkkaeläinongelmiin ja kun nyt pitää ratkoa sisäisiä ongelmia, nostetaan kädet pystyyn.

    Seuraava askel taitaa olla osan alueista rauhoittaminen reservaateiksi ja jatkaa metsästystä pienellä alueella. Taas voidaan jatkaa valitusta, että kaikki tehdään kantojen leikkaamiseksi mitä voidaan.

    ”Joillekin tuntuu olevan erittäin vaikeaa myöntää ,että hirviä on vähemmän kun vuosikymmeniin. Kun olen esittänyt lukuja ja perusteluita , on se tulkittu valittamiseksi . Ei tilanne minun tekemisiini vaikuta , mutta jos kerron missä mennään ,se tulkitaan valittamiseksi.”

    Ei se ole valittamista, että hirvikanta on alentunut. Se on valittamista, että alentumista pidetään huonona asiana, vaikka nythän ollaan metsästäjien määrittelemässä tavoitteessa eli kaiken pitäisi olla kunnossa. Ollaan kai totuttu jatkuvaan leikkaamiseen ja pelkän tuoton metsästäminen ei enää riitäkään.

    ”Kohta ei ole enää metsästäjiä ,joita syyttää hirvikannan koosta . Mitkä ovat keinot siinä tilanteessa. Hirvien määrä kaksinkertaistuu jo kolmessa vuodessa ,jos metsästyspainetta ei pystytä ylläpitämään.”

    Kanta toki kasvaa, jos metsästys lakkaa ja se on ongelma. Etenkin, kun metsästys on vapaaehtoispohjalla eli ketään ei voi siihen velvoittaa.

    Teillä ainakin kauriiden määrä on voimakkaassa kasvussa, joten eiköhän se tarjoa tekemistä useimmille hirviporukassa oleville. Aivan varmasti peurakin sinne leviää lähivuosina. Toki seuran talous pitää mitoittaa vastaamaan ainakin väliaikaisesti alentuvan saaliin määrää, eikä siitä kaikki pidä.

    suorittava porras

    Annelin kommenttiin:

    Kartalla tilanne voi näyttää tuolta , mutta vaikutukset ulottuvat idässä alemmas. Niiltä alueilta kertyy petohavaintoja niukasti ,kun ihmiset ovat pettyneet päättäjiin ja petopolitiikkaan eivätkä kirjaa enää turhautuneina tekemiään havaintoja. Koirien käyttö on käynyt ko alueilla lähes mahdottomaksi petojen takia ,joten jahti-into hiipuu samaan tahtiin . Hirvet sitävastoin lisääntyvät lisääntymistään. Kun lupamääriin vaikuttaa vielä luonnonpoistuma (sisältäen  petovaran)  , on kanta jo tästä syystä perustasoltaan korkeampi.

    Paikoin ollaankin jo tilanteessa ,että ylisuurta hirvikantaa pidetään yllä pelkästään petojen takia . Tämähän se susiensuojelioiden perimmäinen tarkoitus olikin eli tehdä metsästyksestä mahdotonta ja tarjota susien leviämiselle hyvät olosuhteet .

    Nostokoukku

    Hirvikanta kaksinkertaistuu kolmessa vuodessa vapaasti lisääntyessään. Petokanta ei pysy tässä perässä. Tarvittaisiin n. 5000 sutta pitämään hirvikanta kurissa, ja vielä saman verran syömään peurat ja kauriit. Olisi hauska nähdä millainen meteli syntyisi muutaman tuhannen suden jolkotellessa Eteläisessä-Suomessa.

    Pidettiin lauantaina syksyn ensimmäinen hirviporukoiden johtajille tarkoitettu palaveri. Paikalla oli 14 hirviporukan voudit. Näistä 11 oli metsänomistajia. Kaikilla oli kesän hirvihavaintoihin perustuen näkemys, että keväällä tuli anottua lupia liikaa. Sovittiin, että metsästyksen kanssa on oltava tarkkana ja lupien käytössä on oltava tarkkana. Tämä oli metsänomistajien mielipide ja tahto.

    Gla

    Metsänomistajilla on monenlaisia tavoitteita, sehän selvisi kepulaiselle maa- ja metsätalousministerillekin jo 10 vuotta sitten.

     

    suorittava porras

    Gla:n viimeistä edelliseen kommenttiin on todettava ,että kaikki eivät todellakaan pidä tilanteesta ,jossa pakolliset kulut kasautuvat yhä pienemmän porukan hartioille ilma riittävää vastiketta. Yhtiöt nyhtävät maistaan vuokran ,vaikka ei ammuttaisi elukan elukkaa. Onneksi ei ole rasitteena kiinteistöistä johtuvia muita kuluja ,kun ”vakituista toimipaikkaa” ei ole. Sitten olisi totinen paikka ,jos rasitteena olisi velalla rakennetut toimintatilat ,joiden kuoletukset ja korot pitäisi hoitaa myymällä lihaa.  Nyt pienentynyt porukka metsästää vain sen ,mitä omiin pakastimiin mahtuu ,koska kaupallisen toiminnan vaatimat saaliin käsittelytilat puuttuvat. Aikaisemmin niitä pakastimia oli enemmän ,kun metsästäjämäärä oli yli kaksinkertainen. Onneksi saaliskannan rakenne on kappalemäärissä 1/3 aikuisia ja 2/3 vasoja, joista jälkimmäisistä on jäänyt puolet tai enemmän kaatamatta riippuen siitä ,onko niitä näkynyt tai siitä ,mahtuuko pakastimen kansi enää kiinni .

    Gla

    Ellei kelvollista lahtivajaa ole, ei tarvitse ihmetellä metsästäjien puutetta. Noissa puitteissa rusakko tai ehkä Keski-Suomessa vielä jänis on se, mistä joku voi olla kiinnostunut.

    Varmasti jollain seuralla on tilat, kenties jopa elintarvikehuoneistoksi rekisteröidyt. Mutta jos ei yhteistyö kiinnosta, silloin toiminnan kehittäminen on hankalaa.

    Eikö metsästäjät saa myydä hirviä, vaikka elintarvikehuoneistoa ei olekaan? Toki kuusen oksassa riiputettua hirveä ei moni halua ostaa.

    suorittava porras

    Sama henki oli meidänkin yhteislupapalaverissa (12 seuruetta), kun ”nostokoukullakin”. Malttiin kehotettiin ja maltti varmasti toteutuu ihan luonnostaan ,kun jokaiselle porukalle oli tarjolla kaadettavaksi vain yksi uros ja yksi tai kaksi naarasta. Kokonaissaaliista tulee 2/3 olla vasoja. Ei päästy lähellekään tavoitetta vasojen kohdalla viime kaudella ja veikkaan vielä haastavampaa tilannetta tulevalla.

    Gla:lle totean ,että hirvet on käsitelty vuokrapilttuussa ,joka ei kuitenkaan täytä elintarvikkeiden käsittelyn edellytyämiä normeja. Kaikki on rahasta kiinni ,eikä maaseudulla löydy raharikkaita kiinteistöjä rahoittamaan. Me tavikset tehdään hommat joustavasi omalla tavallamme , eikä kukaan ole puutteellisista olosuhteista huolimatta syömäänsä hirvenlihaan kuollut…ainakaan välittömästi. Ulkopuolisten kohdalla on toimittava normien edellytyämällä tavalla.

    A.Jalkanen

    Lankomiehen seura toimitti hirvensä kaupalliseen teurastamoon. En tiedä olisiko niillä laajemmin kapasiteettiä hoitaa. Lihan toimitus myyntiin hoituisi tuota kautta kätevästi kun on verkostot valmiina. Ainakin etelässä kaurisalueilla olisi kysyntää luomulihalle jos sitä vain kaupoista löytyisi.

    Nostokoukku

    Riistanlihaa voi ostaa vaivattomasti netistä. Toimitus kotiovelle. Esim. 2 kilon pala peuranpaistia 110 €.

    Gla

    Eli suorittavan porukan käytössä on periaatteessa asiallinen lahtivaja, hyvä juttu. Varmasti asiallisesti saalista käsittelemällä hommat hoituu asiallisesti, vaikkei elintarvikehuoneiston statusta olisikaan.

    Toisaalla kyselin seuran nuorisotyöstä yms. toiminnan esittelystä, mutta sellaiseen ilmeisesti ei ole vetäjiä, mikä heijastuu tulijoiden määrään.

     

Esillä 10 vastausta, 281 - 290 (kaikkiaan 711)