Mm. tuosta kartasta voi tutkailla niitä pohjavesialueita:

Lähellä rannikoa on joka paikassa pohjavettä. Kaikenlaiset kaivannut joutuu varustamaan uppopumpulla, muuten täyttyvät vedellä. Se kaivon paikan katsominen ei edellytä mitään yliluonnollisia kykyjä. Pohjavettä kyllä löytyy helposti. Porakaivon voi tehdä mihin tahansa, pohjavettä on jokapaikassa. Aivan samoin kuin kalliolämpö toimii kaikkialla.

Kaikki asumistukea saavat pääkaupungissa pitäisi laittaa itse kustantamaan ja hommaamaan lämmitys kämppäänsä.

Saattaisi kaupungin puuistot puusta vähetä, kun kämppää lämmittäisi, jollakin lailla hommaisi.

Netistä löytyy kaavio, jonka mukaan esimerkisi Pohjois-Euroopan ilmaston vaihtelut  ovat olleet suuria viimeisten kahden vuosituhannen aikana.  Samaan aikaan  hiilidioksidin määrä ilmakehässä on ollut vakio kunnes alkoi äkisti nousta teollisena aikana.  Tämän me tiedämme.  Maapallon metsät olivat suurelta osin ikimetsiä, siis joko trooppisia sademetsiä tai boreaalisia havumetsiä pääosin Kanadassa tai Venäjällä.  Koska hiilidiksidin määrä pysyi vakiona, voitanee päätellä, että metsien lahoava puuaines päästi ilmaan saman verran hiilidioksidia kuin puut sitoivat.  Jos metsät olisivat sitoneet enemmän hiilidioksidia, niin kaikki kasvu olisi loppunut aikanaan.  Suot ja valtameret osaltaan tasoittivat hiilidioksidin määrää ilmakehassä.

Maapallolla vallitsi siis tasapainossa oleva suljettu hiilidiksidin kierto, joka pyöri auringon energialla, joka taas työnsä tehtyään palasi avaruuteen.  Muutenhan maapallon elämä olisi loppunut kuumuuteen.

Teollinen aika toi kaksi ongelmaa.  Väestön kasvaessa metsiä alettiin entistä enemmän polttaa, mikä merkitsi hiilidioksidin lisääntymistä ilmakehässä.  Samalla tavoin vaikutti tietenkin myös fossiilisten polttoaineiden käyttö.  Vaikuttaako ilmastoon jokin muukin tekijä on kiistanalaista, mutta epäolennaista.

Hiilidioksidin vaikutuksesta ilmasto lämpeni, mikä vaikutti myös boreaalisiin ikimetsiin.  Näkyviä seurauksia on mm lämpenemisen seurauksena metsien muuttuminen paloaroiksi, mitä katselemme joka vuosi.  Kestää taas vuosituhansia ennen kuin johonkin ikimetsään kertyy sama määrä puuta kuin ennen paloa.

Suomen metsien kehitys on erilainen.  Meidänkin metsät oli suurelta osin hävitetty 1800-luvun loppuun mennessä, mutta sitten suunta muuttui.  Ratkaiseva käänne tapahtui, kun siirryttiin jaksolliseen kasvatukseen ja metsien kasvu alkoi parantua.  Metsistämme tuli hiilinieluja.  Niissä on vähänlaisesti hiilidiksidia päästävää lahopuuta, koska se oli paljolti  joko poltettu kaskissa tai uuneissa.

Kun miettii kokonaisuutta, niin toki ymmärtää, ettei Suomen metsillä maailmaa pelasteta, mutta on niistä jotain apua ja ainakin meille hyvä omatunto, jos jatkamme nykyisellä tavalla.  Jos alamme museoida metsiämme suojelualueiksi entistä enemmän, niin luovumme niiden käyttämisestä tehokkaimmalla mahdollisella tavalla hiilinieluina.   Onko tämä viisasta?  Sama kysymys koskee jatkuvaa kasvatusta.  Onko viisasta luopua vapaaehtoisesti suuresta osasta metsän kasvua ja sen hiilinielusra?

Paitsi, että suojelu ja jatkuva kasvatus pienentävät hiilinieluja, ne vievät työtä maaseudulta ja autioittavat sitä.

Jos Metsä-Suomen ekosysysteemipalvelut perustuvat lentäen tuotaviin turisteihin, niin ollaan kovin suuressa ristiriidassa kestävän ilmastopolitiikan kanssa.  Ainakaan meidän louhikkoisiin mmetsiin en uskaltaisi viedä yhtään maksavaa turistia.   Jos heitä tulee, niin kansallispuistojen hiekkatiet ovat varmaankin riittävän eksoottisia.

Kyllä Suomen metsien käytön tehostaminen tulee tapahtua kasvua lisäämällä ja uusia tuotteita kehittämällä.