Sähköisen kartan laatii ostaja yhdessä myyjän kanssa. Jos ostajan laatima kartta ei ole oikein niin syy on jossain muualla kuin moton kopissa. Mikäli nauhoituksia ei ehditä tekemään niin kartta on oltava sitäkin tarkempi. Jos taas nauhoitukset on tehty niin nauhoitus ohittaa kartan. Monesti mekin isännän kanssa kierellessä korjaamme leimikkokartaa ja muutokset laaditaan alueurakoitsijalle / ostajalle.  Heidän tehtävänä on tehdä korjaukset karttaan. Jos näin ei ole niin nauhoitus voittaa kartan. Se on totta että aina muutokset eivät mene perille ja kuski sitten soittaa miksi kartta ja nauhoitus ovat erilaiset.  Kysymällä sekin selviää.

Mutta ilman mitään karttaa ei moto liiku mihinkään.

Virossa mät hinta noussut viime vuodesta liki 41 %, mä-pit yli 45 %, kut liki 58 % (99,77 € *) , ku-pit liki 56 % .    Pikkutukit n. 86-93 € (mikä lie pikkutukin mittaraja siellä)    Ko – vaneri varmaan tuo n. 113 € * (?) .  Hyvät on ”taapelihinnat”naapurissa.   ( Kot n. 69 € *.    * kesäkuu -21).

Kun sahatavaran hinta oli ~ 200 €/ kuutio, niin tukin kantohinta oli päätehakkuulla ~ 60 € .

Ei tainnut Suomessa kovin hyvin sahaus kannattaa noilla suhteilla.

Edellä mainitussa MOT-ohjelmassa sahuri sanoo pitkään vallinneesta sahauksen kannattavuudesta, että nyt voi investoidakin ja että venäläisillakin alkoi olla parempi sahauskalusto kuin heillä.

Suurin osa sahoista on kuitenkin pysynyt pystyssä ennenkin.  Se sahuu olisi jo loppunut aikoja sitten jos ei olisi kannattanut.  Tukin sahaus on melko yksinkertaista ja nopeaa hommaa, varsinkin isojen tukkien sahaus lankuiksi.   Tukkien hankinta ja sahatavaran markinointi ym. tietysti lisää työtä . Sahat on investoineet paljon esim. uusiin sahauslinjoihin ja läpivalaisulaitteisiin.  Tulokset paperilla ei nouse luultavasti nytkään kovin paljon , kun tehdään isoja poistoja.   Haastatelluille sahureille on aina tukit olleet liian kalliita.  Voi olla että joskus ovat olleetkin  mutta se ei johdu mo:sta vaan ihan muista tekijöistä.

”Järkyttävän ” hyvälaatuista oksatonta tukkia saadaan muutenkin  kuin jatkamalla kasvatusta taimikkojen päällä.  Mutta vähenemään päin sen saanti on ollut koska  laadusta ei makseta lisää. Turhaa työtä (palkatonta) ei halua jostain syystä tehdä juuri kukaan.       Männylle sopivilla  kasvupaikoilla harventamalla oikein,  oikeaan aikaan  ja pitkään kasvattamalla saadaan sitä laatutyveä josta pitäisi saada sen mukainen kantohintakin jotta hommassa olisi järkeä. Kantohinnathan on Suomessa  ”järkyttävän huonoja” tavaran arvoon suhteutettuna.   C-luokan ja A-luokan tukkien  hintaero on leimikoilla yleensä korkeintaan korjuukulujen erotuksen verran tai ei mitään. Miten se muka  motivoisi tuottamaan arvokkaampia tukkilaatuja ?

Myös luont.uudistamalla onnistuu hyvin 400o kpl/ha taimitiheydellä kasvatus, jos on sopivat olosuhteet mutta se vaatii aikaa tavllista enemmän niiden puiden varttua tukkipuiksi.       Semmonen mä e-puuleimikko harvennettiin viime  talvena.  Ei ole puiden  tyvissä paljon oksia tähteellä ja haitolla vaikka ei ole pystykarsintaa tehtykään.

Ongelma on leimikkojen hinnoittelussa laadun ja korjuukulujen mukaisesti oikein.  Sama ongelma siirtyy sitten sahureille ja koko tuotantoketjuun vähittäiskauppaan asti.   Monesti kuulee valitettavan sahatavaran huonosta laadusta. Hyvä laatu maksaa . Ne laadukkaimmat jakeet on tietysti arvokkaimpia,  ja myydään kalliilla useimmiten jonnekin muualle kuin kotimaisen marketin sahatavaraosaston hyllyyn ; kuluttajahinnat kohoaa vasta hyllyssä tai osin jossain välissäkin.