Olen itsekin joskus ollut näytöksissä hakkaamassa ja tosiaan olosuhteet olivat sellaiset että tulos oli erinomainen.  Näitä ei tosiaankaan voi verrata päivittäiseen työolosuhteisiin.  Toisaalta uskon että puukin ammattitaito ja tietämys perustuu johonkin muuhun kuin metsäkoneyrittäjänä olemiseen.  Silloin usein se kokonaisuus unohtuu ja käsitys muodostuu omien metsien käsittelyistä. Sehän on vain pieniosa totuudesta.  Kyllä noissa suorittavan kirjoituksista totuudenmukainen tilanne nyky metsäurakoinnista läpi paistaa.  Ollaan mitä mielipidettä tahansa.

Aina ei työssä ole ihanneolosuhteet ja päivä paista. Jos tuollaisia vaatimuksia esittää metsänkasvattajille on vieraantunut todellisuudesta eikä ole todellinen metsäalan ammattilainen. Ei tässä vielä pariakaan kuukautta ole aikaa kun metsissäni teki hakkuuta metsäalan todellinen ammattilainen. Ei ruikuttanut eikä valittanut eikä kolhinut jäämäpuustoa eikä pyrkinyt huikeaan päivätulokseen. Teki työnsä varovaisella ja tarkalla tavallaan ja tulos oli silmää hivelevän kaunis metsä. Mutta hän olikin vastuussa vain itselleen, ei orja millekkään suorituspaineelle.

Toteaisin Puukille ,että työkokemukseni ohella minulla on ihan omakohtaista kokemusta myös metsän omistamisesta uudistus- ja raivaustöineen.

Työsarka alkoi harvennuksilla ja aikanaan pilalle harsitttujen kuvioiden uudistamisella ,joita kertyi kaikkiaan kahdeksan hehtaaria ,manuharvennuksia pinta-alallisesti enemmän. Ensimmäinen seitsemän vuotta kului noissa hommissa aloittaessani tilanpitoa.

Päätuotantosuunta oli aluksi karjatalous ,myöhemmin kasvinviljely ja metsätalous. Tila oli vaihtanut viime vuosisadalla omistajaa 20 vuoden välein ,joten en tehnyt poikkeusta. Myin tilan kohtuuhintaan ja keskityin sen jälkeen koneelliseen puunkorjuuseen ,jota olin tilanpidon loppuvuosina opetellut. EU:iin liittyminen oli viimeinen niitti ,joka varmisti päätöksen suunnanmuutoksesta. Päivääkään ei ole tarvinnut päätöstä katua.

Kipinä metsätöihin syttyi aikana ,jolloin kuuluin mhy:n hallitukseen . Osallistuin ahkerasti järjestettyihin metsäalan koulutuksiin. Niissä tilaisuuksissa luotiin pohjaa tuleevalle ammatille. Työkokemus ja lisäkoulutukset ovat tuoneet lisää syvyyttä osaamiseen. Useamman kerran olen jo todennut ,että alkaa olla hanskassa, mikä menetelmä toimii ja mikä ei . Aitiopaikalta on voinut seurata isompien ja pienempien toimijoiden onnistumisia ja tilanteita ,joissa menestystä ei ole tullut.

Puukille totean ,että koulutus ei pelkästään takaa osaamista ja onnistumista. Asiat pitää myös sisäistää. Jos väittää osaavansa metsänkasvatuksen perusteet ,ei asiallisesti hoidetussa taimikossa tai nuoressa metsässä ole 2000 runkoa enempää hehtaarilla. Jos on , jokin mättää pahasti.

Ei sielläkään yli 3000 runkoa.

Olen tällä hetkellä töissä alueella ,joka kärsi valtavat lumituhot pari vuotta sitten. Vähänkin hoikemmat liian tiheässä kasvaneet rungot ovat katkeilleet laajalti ,kuin tulitikut. Jossakin vajaatuottoisuuteen asti. Enemmän kartiomuotoiset ja sopivassa tiheydessä kasvaneet rungot seisovat vahingoittumattomina pystyssä edelleen. Näiden ja aiempien kokemusten perusteella puolustan suositustiheyksiä ja korkeammalla meren pintaan nähden sijaitsevilla alueilla suositusten alarajalla olevia tiheyksiä.

Hennot ja liian tiheässä kasvavat taimet taipuilevat myös herkästi eri suuntiin kasvun alkuvaiheessa. Tyvistä saa aikanaan vain mutkaista kuitua ,vaikka joku kuvittelee saavansa parempaa laatua. Taimikonhoidon puutteet kostautuvat todennäköisimmin tyviosan laadun alenemisen muodossa.

Puuki oikeassa. Ei minulla ainakaan ennen ensiharvennusta taimikko alle kolmentuhannen puun asentoon harvene. Taimikon hoito lievänä ja vasta ensiharvennuksella jonkinsortin kasvatusasentoa tavoitellaan.