Tuossa mehtäukon kuittikaupassa on todenperää. Sillä puukauppassa tienvarteen kysymys on aivan muusta, jos sitä verrataan pystykauppaan ja teollisuuden toimialaan. Tienvarsikauppa antaa metsänomistajalle mahdollisuuksia valita jopa kaluston suhteen, hoitaa puut tienvarteen. Näkisin paremminkin niin päin, että yhtiöt ostavat pystykaupalla puuta halvalla ja saavat sitä riittävästi. Yhtiöiden ei välttämättä tarvitse maksaa valmiseristä tienvarressa enempää, vaikka tarjolla on kelpo tavaraa. Kokemus kuitenkin osoittaa, että ostavat ja maksavat ja onhan siellä puunhinnassa maksuvara kustannuksista ja kokonaisharkinnasta ja kuitit verotukseen.

>Pienet motot ovat olleet vuosikymmeniä käytössä ja jos ne olisivat avain tuloksentekoon niin muutahan ei olisi hankittu.

Ollaan minusta oikeilla jäljillä, jos mietitään miksi Suomessa todella obän nykyisenlainen tilanne ja naapurimaassa on aivan toisenlainen pienempien koneiden kulttuuri. Suomessa on erittäin pirstoutunut metsänomistus. Voisiko olla niin, että niitä metsänomistajia, jotka haluavat vaikuttaa metsissään puuhaaviin koneisiin on niin vähän, että muutamat ostajat eivät ole kokeneet tarpeelliseksi hankkia pienempiä vaihtoehtoja? Lisäksi tilojen pienen keskikoon vuoksi pelkät enskat ovat liian pienialaisia. Mukaan myydään aina jotain muutakin ja sen mukaan saapuu koneketju. Luulen, että jos Suomessa keskimääräinen metsätilan koko olisi reilusti isompi, voisi enskoille pyöriä omia koneketjujaan ainakin joillain alueilla. Nyt tällaista ei taida olla juuri ollenkaan, vaan Sampo-yrittäjät ja vastaavat toimivat ennemmin yhdistyksen korjuupalvelussa tai suoraan aktiivisille mo:lle. Taustalla voi siis olla jotain tällaistakin eikä pelkästään sitä, että pienempi olisi huonompi romu tai täysin kannattamaton vaihtoehto yleisesti.

Ei yksin pinta-aloista tai korjuuyrityksen suuruudesta, vaan korjuun markkinaosuudesta, joka on 80 % teollisuuden hyväksi. Samalla osuudella metsänomistajat maksavat korjuun kustannukset. Eli teollisuus hallitsee markkinaa ja hoitaa korjuun itselleen sopivalla tavalla. Jää metsänomistajien huoleksi, minkälaisilla ehdoilla ja kalustolla haluavat puukauppaa käydä.

Kun peruskoulupudokkaat häärii motonpuikoissa. Harvennusjälkeä ei nykyisin kannata edes mennä katsomaan kuin joskus parin vuoden kuluttua hakkuusta. Raivari on silloin huomattavasti pienempi, kun vaaleat puunkyljet ei enää raavi silmiä niin pahasti. Eikä ne mutkaiset jätetyt rungot ja ylimääräiset koivut. Puhumattakaan niistä 5m leveistä urista, jossa ajokone on rypenyt ja puita on kaadettu urat täyteen ja sinne ne on jääneet. Ajamattomia kasoja ei enää niin helposti löydy eikä metsään jääneitä yksinäisiä tukkeja. Ja tähän joku vielä pyrkii käyttämällä toimintaan pankista lainaamaansa rahaa.

Se on ymmärrettävää, että jotkut ei tunnusta pienempien koneiden etuja harvennuksilla, kun ei ole niistä muuta kokemusta kuin jonkin yhden savotan tai esittelyn verran tai kokemukset on vuosikymmenten takaisia.   Suuri osa mo;stakin on enimmäkseen ”mukavuusalueensa  ulkopuolella” puunkorjuukysymyksissä.