Niinpä. Keskiraskas ketju ei vaadi 5-6 metrin hotuja, tai sitten on tarkasteltava toimintatapoja. Havutus hakkuutähteillä on ehdoton vähänkin painuvilla mailla. Juurenniskat varsinkin.

Se onko pitkäaikaista  tietoa metsän käsittelystä  on suhteellista.  Paljaaksihakkuusta saatvaa tietoa on 70 v.
Historiakirjojen mukaan jaksollista kasvatusta harjoitettiin jo 1700-luvulla Preussissa.  Minulla on kirjahyllyssä Tapion vuosikirja 1913, jossa opetettiin metsäpuiden taimien kasvatusta ”käyttökohteina mm suuret hakkuutyömaat tai metsäpaloalueet”.  Edelleen minulla on Tapion vuosikirja 1914, jossa opetetaan taimikoiden hoitoa (olen näistä kirjoista joskus kirjoittanut tänne).  Taimikoista todettiin mm, kun uusi taimikko on syntynyt ”luontaisesti tai keinollisesti istuttaen tai kylväen”, niin sitä pitää hoitaa.  Joskus tarvitaan täydennysistuksia, joihin sopii vaikka luonnontaimet.  Yleensä tarvitaan perkauksia.  Taimikonhoito-ohjeet pätevät täysin nykypäivään.

Sen opin perustarkoitus on tuottaa mahdollisimman paljon sellupuuta välittämättä siitä milaisella riskillä, kustannuksilla ja työn määrällä  saadaan propsia pinoon.

Olivat kyllä tosi kaukonäköistä porukkaa.  Ymmärsivät v 1948, että silloiseen pääomapuuttesta kärsivään Suomeen syntyy tulevina vuosina maailmanluokan kemiallinen metsäteollisuus, jonka tuotteiden vientitulo on viisinkertainen mekaaniseen metsäteollisuuteen verrattuna.   Kyllä jatkuvan kasvatuksen markkinoijilla on asia-argumenteistä pulaa.   Selluteollisuushan tuottaa jalosteidensa lisäksi mittavan määrän uusiintuvaa sähköä.  Tietysti jatkossa sekä sellu että sen valmistuksen sivuvirrat entistä enemmän korvaavat öljypohjaisia tuotteita tai runsaasti luonnonvaroja tuhlaavaa puuvillaa.

Suomessa on nytkin tietoa eri-ikäiskasvatuksesta. E. Lähde  tietää  ne koealatkin.

Näin on.  Olen käynyt Luken Lapinjärven koealalla, jossa on 1980-luvulta saakka harjoitettu jatkuvaa kasvatusta.  Oppaana olleen Sauli Valkosen mukaan siellä kasvu on vaihdellut luokassa 4-5 m3/ha/v.  Meillä on harjoitettu jaksollista kasvatusta vuodesta 1963.  Näillä aloilla päästään nykyään kiertoajan keskikasvuun 6,5 m3/ha/v karummissa oloissa.   Parempien taimien sekä varhaishoidon vuoksi kasvu paranee tuosta jatkossa (Toisin kuin Lapinjärvellä meillä taimettuminen olisi paljon heikompaa, jos harjoitettaisiin jatkuvaa kasvatusta).   Erityisen hyviin kasvuihin pääsemme mänty-kuusisekametsissämme.  Jatkuvaa kasvatusta on tutkittu myös Ruotsissa ja Norjassa.  Yleensä tuloksena oli, että jaksollinen kasvaa 30-40 % paremmin.  Ja on onhan Suomen metsien kasvu yli kaksinkertaistunut vuodesta 1950 suurelta osin jaksollisen kasvatuksen ansiosta.

 Metsän  arvostuksen tulisi ohjata käsittelyä. Taloudellinen optimointi  tai  massantuotanto välittämättä kuluista ovat kaukana toisistaan.

Mekin arvostamme metsää.  Haluamme, että se kasvaa paremmin jatkossa.   Näin turvaamme osaltamme tulevien sukupolvien menestymistä ja omalta pieneltä osaltamme osallistumme kasvihuoneilmiön torjuntaan.  Olemme suojelleet suojeltavan arvoiset metsät, mutta kasvatusmetsiä hoidamme parhaan kykymme mukaan.  Haluamme, että niissä kasvaa oikeat puulajit oikeilla paikoilla ja syntyy myös sekametsiä.  Meillä ei ole mitään tarvetta taloudelliseen lyhytjänteiseen optimointiin, mitä esimerkiksi jotkut jatkuvan kasvatuksen harjoittajat tekevät.  Metsänhoidosta meille ei synny kuluja, jos vertaamme tilannetta siihen, että hakkaisimme saman puumäärän jatkuvalla kasvatuksella.  Päin vastoin.  Kun otamme huomioon joidenkin päätehakkuiden energiakäyttöön päätyvistä hakkuutähteistä saatavan myyntitulon ja uudistushakkuiden paremmat kantohinnat sekö Kemera-tuet, niin meille jää hyvien taimikoiden lisäksi vielä vähän rahaakin.   Kannattaa muistaa sekin, että myös jatkuvan kasvatuksen taimikot vaativat hoitoa.  Sellaisista on meilläkin kokemusta.

Helpommin onnistuu yhdistää positiivinen tuottavuus ja virkistys ominaisuudet, sienet, marjat ja linnut. 

Marja- ja sienipaikat vaihtelevat vuosien ja vuosikymmenten kuluessa kaikissa metsissä.  Jaksollisen kasvatuksen metsissä kehitys on luonnollisesti äkillisempää.  Sienipaikat toki häviävät hakkuussa, mutta kehittyvät uudelleen.  Koska Suomessa ei kaikkia metsiä hakata kerralla, niin kyllä sienestäjille löytyy aina sopivia maastoja.  Aukot ovat edellytys esimerkiksi puolukan ja vadelman kasvulle.  Yllättävää, mutta myös mustikka menestyy usein erittäin hyvin aukoissa.  Esimerkiksi viime kesänä keräsimme vaimoon kanssa n 30 l mustikoita 2010 hakatusta aukosta.  Muu virkistys on subjektiivistä.   Minulle on nautinnollista katsoa hyvin kasvavaa taimikkoa.  Tietää, että siitä taimikosta tulee ole olemaan iloa tuleville sukupolville.

Timpalla jälleen asiaa. Sekin lienee selvää, että harvennetussa metsässä on virkistäytyjänkin helpompi kulkea.

Suorittavan kohteet on ihan erilaisia kuin esim. tämän palstan kirjoittajilla about 95 %:n varmuudella on metsissään.

Tuommosia jo 10-20 vuotta sitten ylispuiden pilaamia kuusikoita ei löydy kuin korkeintaan jonkun naapurin metsästä.    Ei niihin sovi kapeammat ajourat tai edullisemmat korjuuketjut.

Ison koivun latva kannattais varmaan katkoa ensin rankakasaan ja vasta sitten kaataa tyviosa.  Ei tarvitsisi vetää latvoja pitkin kuusikkoa. Silloin jäävä puusto säilyy ehyempänä. Muutaman pistouran joutuu tekemään lisää mutta sekin parempi kuin kaataa koko puu taimien päälle (jos on aikomus niitä kasvattaa) ja laahata leveää latvusta metsän läpi.

Monesti sitä oksaista latvusta ei pysty edes karsimaan. Joskus olen pudottanut sen nykyoppien mukaisesti maahan maatumaan ja jättänyt koivun tyven tekopökkelöksi. Tietysti joku vetää hernettä nenään siitäkin ,  että vaneritukki töröttää pystyssä nuorten kuusten ympäröimänä tikkaa ja tinttejä odottamassa.

Sekin on syytä tietää ,että latvuksen irrottaminen erikseen aiheuttaa noin 1,5 metrin mittaisen  osan jäämisen mittaamatta ,jos tyvestä tehdään tukki tai joku muu tavaralaji. Vähintään em pituus tervettä puuta jää kouran sisään katkaisun yhteydessä. Esim . 7 metrisestä pölkystä on mahdollista tehdä korkeintaan 5,5metrin mittainen tukki.