Keskustelut Puukauppa Hankintalisä

Esillä 10 vastausta, 341 - 350 (kaikkiaan 382)
  • Hankintalisä

    Merkitty: 

    Apuja tarvitaan.

    Hankintapuun hinnat eivät juurikaan houkuttele tukintekoon, jos ajatellaan puhdasta päätehakkuuta. Kuitenkin palstalla on tuotu esiin,  miten hankintatukillekin on saatu 10-13€/m3 lisähintaa. Tarkoittaisi omissa tarjouksissani tällöin jopa 80e/m3 hinnan rikkoitumista.

    Onko tämä hankintalisä saavutettavissa vain silloin, kun kyseessä on puuta ostavan yhtiön oma koneketju tekemässä ”hankintatyötä” – ja lasku tulee erikseen perässä- josta toki saa vähentää ALV? Vai onko joku saanut myös tukille tätä todellista hankintalisää? Ei siis millekään erikoistyville.

    Ensiharvennusleimikkoon unohtuneista siemenpuistahan tuota hankintalisän saa, mutta tällöinkin lopullinen hintataso jää kuitenkin päätehakkuuleimikon tukkien pystyhintojen tasolle. Eli todellista hankintalisää ei kuitenkaan tule.

    Miksi ei? Soitto kierroksella kukaan ostoihmisistä ei tuota osannut selittää. (Vain 1kpl ei ollut lainkaan kiinnostunut hankintapuista, 7kpl pyydettyjä tarjouksia).

     

  • Jovain

    Tulikohan laskelmat tarkastettua, jaa tänne pääsee, ilmeisesti aikaisemmin oli sulku päällä. Tulee lisää, onhan tuo aika paksua. Oli vähäisistä lisistä ja vähennyksistä, joista vaikea on saada selvää ja uskotaan, että näin on hyvä. Toisaalta valitetaan huonosta puunhinnasta. Olikohan isokaan virhe puolustaa hankintakauppaa. Käyttää monipuolisesti erilaisia puukauppatapoja, voisi olla hyvä lähtökohta myös puukaupassa.

    On isompiakin kysymyksiä ratkottavana kuin riittämättömät hankintalisät tai tappiollinen tukkikauppa. Pantataan parempaa tietoa tai oliko sitäkään olemassa.

    Wikipediassa kerrotaan oligopolista: Oligopoli on epätäydellinen kilpailumuoto, jossa markkinoilla on vain muutama tietyn palvelun tai tuotteen tarjoaja. Oligopolille on usein ominaista kilpailun vähäisyys ja useion tästä johtuva epäluonnollisen korkea tai matala hintataso sekä täydelliseen kilpailuun verrattuna liian vähäinen tuotannon määrä (kuten hankintakauppa ja muut vähäiset kauppamuodot oma lisäys). Oligolin toimijoilla saattaa olla ”hiljainen kartelli” , jossa ei ole varsinaisesti sovittu mitään hintatasosta mutta jossa tilanne kaikin puolin pyritään pitämään vakaana. Tutkimusten mukaan oligopolistinen markkinatilanne lisää myyjien voittoja jopa 20 prosenttia ( tuskin tarkoittaa alkuottajaa oma lisäys).

     

     

    mehtäukko

    Laske vaan omaan Pillilupi-askiisi. Madon pujotusta on nähty ihan tarpeeksi.

    aegolius

    Jos tosiaan on ollut sulku päällä, on ylläpidolle nostettava hatun reunaa. Saisi olla pysyvä sulku tähän ketjuun.

    Jovain

    Sulku on päällä, tämä ei ole reilua. Meni ilmeisesti epämukavuusalueelle, en edelleenkään usko, että esimerkit ratkaisivat tätä ongelmaa. Pystykauppa/hankintakauppa/oligopoli on epätäydellinen kilpailumuoto.  Siitä kerrotaan lisää Wikipediassa.

    jees h-valta

    Verottaja saa taatusti pystykaupassa tiedot molemmilta osapuolilta. Miksi Jovain sepittelet satuja-kin? Kerroppa muuten se raakkien prosenttikin näissä hybridikaupoissa meille kaikille. Katsotaan kuinka kannattavaa se sinun mallisi onkaan.

    Jovain

    Erehtyväisiä ollaan, niin minä ainakin olen, mutta tuskin verottaja ryhtyy erotuomariksi. Saa tiedon molemmilta osapuolilta ja on osapuolien välinen asia sopia, pystykaupassa tilitysmenettely on salaista.

    Raakkiprosentti oli viimeksi 4 % ja kesti niissä rajoissa ulkopuolisella urakoitsijalla tehtynäkin.  Menettely on samoissa rajoissa kuin pystykaupassa ja urakoitsijat toimivat sen mukaan. En oikein usko että eroja tulee kauppamuotojen välillä. Mitä sitten on perinteistä hankintaa, ei välttämättä sielläkään, onhan laatuluokitusta noudatettava.

    jees h-valta

    Jovain, ainoastaan sillä erotuksella että sinä maksat sen 4%:n raakin omistasi. Pystykaupassahan ei raakkeja metsänomistaja maksa. Ostaja ottaa kontolleen.

    oksapuu

    Hankintakaupassa tieremontit maksaa myyjä…

    Saattaa osto tykätä huonoa siitä painorajoitusmerkistä metsätien alkupäässä…

    Puuki

    Omat lisähommansa ja -vastuunsa on hankinta-/tienvarsikaupoissa aina. Jos ei laske omalle työlle ym. mitään arvoa, niin sitten kannattaa hyvin melkein aina.

    A.Jalkanen

    Täällä koetetaan nyt tehdä eroa hankinnan ja pystykaupan välille epäolennaisilla seikoilla. Raakkien sallittu määrä ei riipu tekijästä. Pystykaupassa raakit jäävät metsään. Omatoimiselta hankintamyyjältä ne napataan pois tilistä viimeistään tehtaalla, vai kuinka?

    Ei tien kunnostusvelvollisuuden pitäisi riippua siitä onko kyseessä pystykauppa vai hankinta. Tieremontit ovat nykyään joka tapauksessa tiukassa – jopa murskekuorman tai lanauksen saanti edellyttää, että jotain olennaista vahinkoa on syntynyt.

Esillä 10 vastausta, 341 - 350 (kaikkiaan 382)