Keskustelut Puukauppa Hankintalisä

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 382)
  • Hankintalisä

    Merkitty: 

    Apuja tarvitaan.

    Hankintapuun hinnat eivät juurikaan houkuttele tukintekoon, jos ajatellaan puhdasta päätehakkuuta. Kuitenkin palstalla on tuotu esiin,  miten hankintatukillekin on saatu 10-13€/m3 lisähintaa. Tarkoittaisi omissa tarjouksissani tällöin jopa 80e/m3 hinnan rikkoitumista.

    Onko tämä hankintalisä saavutettavissa vain silloin, kun kyseessä on puuta ostavan yhtiön oma koneketju tekemässä ”hankintatyötä” – ja lasku tulee erikseen perässä- josta toki saa vähentää ALV? Vai onko joku saanut myös tukille tätä todellista hankintalisää? Ei siis millekään erikoistyville.

    Ensiharvennusleimikkoon unohtuneista siemenpuistahan tuota hankintalisän saa, mutta tällöinkin lopullinen hintataso jää kuitenkin päätehakkuuleimikon tukkien pystyhintojen tasolle. Eli todellista hankintalisää ei kuitenkaan tule.

    Miksi ei? Soitto kierroksella kukaan ostoihmisistä ei tuota osannut selittää. (Vain 1kpl ei ollut lainkaan kiinnostunut hankintapuista, 7kpl pyydettyjä tarjouksia).

     

  • aegolius

    Jos hankintatukkipino mitataan tien reunassa, puut lähtevät motomitattujen naapurin puiden kanssa samalla ajolla.

    Näin ainakin meillä. Ei ongelmaa.

    Ukkopekka

    ”Hankintapuissa on varmaankin epävarmuuden,pienimuotoisuuden ja  liian suuri laadullisuuden onkkelma.”

    Mehtäukko: avaatko tätä hieman? Mikä tuo epävarmuus on tässä yhteydessä; pystyyn myydyn korjuukin voi tökkiä esim. kelien vuoksi. Toisaalta hankintasopimus velvoittaa myös myyjää. Ja jos ei pidä sopimuksiaan, niin varmaan kaupatkin vähenee jatkossa. Pienimuotoisuudesta: joskus mietin, että miten pientä kasaa kannatta hakea tukkiautolla. Tästä minulle vakuuteltiin, että tilanne on käytännössä sama myös isolla savotalla, se viimeinen kuorma on silloinkin yleensä aina vajaa. Sitten taas kun puut on kipattu vastaanottoon, niin siinä vaiheessa luulisi olevan se ja sama, miten iso se kauppa oli. Laadun osalta ei lisättävää edelliseen viestiin, vrt. laatuvaatimukset / raakit.

    ”Hankintakauppa on oma järjestelmänsä, sillä on oma logistiikkansa, ei se sovellu pystykaupan logistiikkaan. Käsitellään erikseen, hoidetaan erikseen, kuljetaan erikseen, pidetään erillään, mitataan erikseen ja maksetaan erillään. Ja kaikki tämä maksaa. ”

    Jovain: saat kuulostamaan hankintakaupan kovinkin erikoiselta ja hankalalta. En ymmärrä, mikä siinä lopulta poikkeaa pystykaupasta: määrä on pienempi, mutta tämä ei liene olennaisin juttu tässä asiassa. Pystykaupoissakin on välillä pieniä kauppoja. Kuormainvaaka mittaa kummassakin kuidut ja tukit tehdasmittana samalla linjastolla. Näin siis kai suurimmassa osassa valtakuntaa? Ts. kauppa kuin kauppa, välillä tulee isompia, välillä pienempiä.

    mehtäukko

    Kuten olen aiemmin todennut, kaupanteon jälkeen on tyhjä rypistellä! Teki hankinnan tai pystyn.

    Ei kukaan määrää, mitä teet vai etkö mitään!

    mehtäukko

    Ukkopekka..”Mikä tuo epävarmuus on”. Mielestäni se, että lusteri ei voi isossa mitassa luottaa hankintakaupoilla markkinoiden vaatimuksiin. Kuten olen aiemmin esittänyt kantanani, kun eri firmoilla on miljardien pääomat tuotantolaitoksissa, pitkän linjan globaalit kauppasuhteet ja sopimukset toiminnasta moneen suuntaan, millä vakuutuksella he luottaisivat hankintapuutoimituksilla toimivaan puunmyyntijärjestelmään? Kukaan ei ole antanut tähän vastausta.

    Kelit ei suoranaisesti pystykorjuuta niin haavoita, kun/jos leimikkovarannossa on vaihto-ehtoja.

    ”miten pientä kasaa..” Firma kerää rippeet samalta suunnalta samaan kuormaan, kun leimikot on ketjuun suunniteltu.

    Jovainin ulostulot ovat todella ristiriitaista sekottelua,kuten ”ettei mo:lla ole sananvaltaa puukaupoissa”.

    ”Kuormainvaaka mittaa kummassakin…” Ei, vaan pystykaupassa motomitalla kaikki.

    Jovain

    Mehtäukko: ”…millä vakuutuksella he luottaisivat hankintapuutoimituksilla toimivaan puunmyyntijärjestelmään”? Sopii hyvin mehtäukon agendaan ja väittämiin, ei vastausta? Puukauppa on tällä hetkellä epätasapainossa ja sen eteen ei tehdä mitään.

    mehtäukko

    Lukija varmaan ymmärtää edellä ko. asiansa eteen mitään tekemättömän suun pieksäjän kieroutuneen motiivin. Mistä uupuu vastaus?

    Epätasapainoisen puukaupan jokin syy vääntää johonkin tähän on leikkikalujen puutetta.

    Jovain

    Edelleenkään mehtäukon ”tarjoukset” eivät kelpaa. On aivan turha niitä tarjoilla ja kuvitella, että hän pystyy puukauppakäyttäytymistä muuttamaan. Ei se ole minunkaan asiani. Teen puukauppaa, mutta ainoastaan tasapainottavaan suuntaan. Pystykauppa ei ole tässä valikoimassa.

    A.Jalkanen

    Jovain. Onhan meillä hankintakauppa – mitä muuta tarvitaan? Elämme markkinataloudessa, joten jos teollisuudella olisi intressiä saada lisää hankintapuuta, se onnistuisi yksinkertaisesti korottamalla hankintalisää.

    suorittava porras

    Asiakas määrää , mitä ostaa ja miten. Alkutuottajan on vain sopeuduttava tekemään asiat järjestelmään sopivalla tavalla. Suurin osa ymmärtää pelin säännöt . Joovainin kohdalla vain ei markkinatalouden lainalaisuudet ja dynamiikka tunnu selkenevän mitenkään. Voit toki jatkaa valitsemallasi tiellä ,mutta turha tulla tänne valittamaan ,jos homma ei toimi. Mooseskin joutui kävelemään vuoren luokse ,kun vuori ei suostunut tulemaan liki.

    Jovain

    Alkutuottaja on joutunut sopeutumaan ja se näkyy vuosikymmeniä jatkuneena tuoton alenemisena. Syödään metsä-/puustopääomaa rankasti, puulle ei jää hintaa. Metsätalouden kannattavuus menee suuntaan nollapistettä ja se näkyy monella tapaa metsätalouden rakenteissa, mm. omistus-suhteissa.

    AJ. Ei ole teollisuuden intressissä, on yhteiskunnallinen ja rakennepoliittinen kysymys. Puukaupan tasapainottamisella voidaan metsänomistajien asemaa parantaa.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 382)