Keskustelut Puukauppa Hankintalisä

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 382)
  • Hankintalisä

    Merkitty: 

    Apuja tarvitaan.

    Hankintapuun hinnat eivät juurikaan houkuttele tukintekoon, jos ajatellaan puhdasta päätehakkuuta. Kuitenkin palstalla on tuotu esiin,  miten hankintatukillekin on saatu 10-13€/m3 lisähintaa. Tarkoittaisi omissa tarjouksissani tällöin jopa 80e/m3 hinnan rikkoitumista.

    Onko tämä hankintalisä saavutettavissa vain silloin, kun kyseessä on puuta ostavan yhtiön oma koneketju tekemässä ”hankintatyötä” – ja lasku tulee erikseen perässä- josta toki saa vähentää ALV? Vai onko joku saanut myös tukille tätä todellista hankintalisää? Ei siis millekään erikoistyville.

    Ensiharvennusleimikkoon unohtuneista siemenpuistahan tuota hankintalisän saa, mutta tällöinkin lopullinen hintataso jää kuitenkin päätehakkuuleimikon tukkien pystyhintojen tasolle. Eli todellista hankintalisää ei kuitenkaan tule.

    Miksi ei? Soitto kierroksella kukaan ostoihmisistä ei tuota osannut selittää. (Vain 1kpl ei ollut lainkaan kiinnostunut hankintapuista, 7kpl pyydettyjä tarjouksia).

     

  • Tolopainen

    Mielenkiintoista, en ole koskaan kuullutkaan mistään hankintalisästä. Hankintapuista maksetaan hinta tienvarteen toimitettuna ja sehän on myyjän ja ostajan välinen asia paljonko maksetaan. Tukit voi myydä kenelle tahansa, joka maksaa eniten. Joskus suuryhtion edustaja kehotti tekemään hankintatukeista polttopuuta kun tarjosin pientä erää. Keskisuuri saha ne tietenkin osti. Eipä ollut puhetta mistään hankintalisästä.

    Panu

    Hintatilastoista löytyy hankintahinnat. Tukille hankintalisää saa noin 8€ harvennuksessa ja kuidulle melkein 20€ ensiharvennuksessa. Sen pitäisi sitten kattaa kaikki kulut ja työaika.

    Päätehakkuussa saisi kuidulle hankintalisää ja tukille hankintavähennystä. Tukin hankintavähennys johtuu siitä, että mitat eivät todennäköisesti ole sitä mitä ostaja kaipaa. Haluttomuus kertoa syytä johtuu siitä, että samalla ostaja tulisi kertoneeksi että eivät katko tukkia myyjän kannalta optimaalisesti. Hankintatukin laatu saattaa myös arveluttaa ostajaa. Lisäksi hankintakaupoissa tukin määrä on yleensä pieni, koska kukaan ei tee päätehakkuuta hankintana.

    Tolopainen

    Hankkintatukin huonompi hinta johtuu siitä, että kukaan ei lumppaa tyvitukista puolta metriä tyvestä kuten tekee motomies. Kyllä sitä lahopuuta on metsissä miljoonia kuutioita enemmän, kun lähdetään lumpit kuutioimaan.

    Haapatukista muuten saa hankinnalla 20€ kiinto ja kuituna 30€. Siinä se tuo lisä toimii.

     

    Jätkä

    Kun on oikein TOLLO, ei ymmärrä miten ero pystykaupan ja tienvarsikaupan hinnoissa olisi hankintalisää. Mutta mitä muuta se voisi olla?

    ”Hankintavähennys avohakkuulla on luonnollinen sen perusteella, että suurin osa hankinta-henkilöistä tekee kelvotonta katkontaa, jossa jo pituusmittaus on ”jotain sinnepäin, minimiläpimittoja on alitettu, poikaoksia ”ei ole huomioitu”, eikä katkontaa ole optimoitu.

    Teimme Avohakkuun puhtaaseen kuusikkoon. kauppakirjassa oli hyvin tarkat katkontaohjeet. Ostajan edustaja ihmetteli jälkeenpäin, kun katselimme mittalistoja, kuinka ”Ei ole yhtäkään tukkia väärässä kolungissa, eikä ainuttakaan raakkia, tällaista ei ole ennen tullut vastaan”. Kyse oli kuitenkin useammasta tuhannesta tukkipölkystä.

    Meillä oli laminoidut katkontamitat liimattu sahojen koteloon. Ostaja UPM, jolla olikin erikoismitat laidasta laitaan.

    Hankintavähennyksen saattaa hyvinkin saada tarkalla katkonnalla pois ja työpalkan lisäksi, varsinkin jos ajo sujuu edullisesti.

    MH:n toimituskauppaa voi hyvin rinnastaa hankintamyyntiin, vaikka siinä on lisäksi ”kotiinkuljetus”, eikä ne kaupat ole pienimmästä päästä.

    Tolopainen

    Jos olen pystyksupalla saanut ensiharvennuksesta 20€ ja hankinnalla 30€ kiinto, missä se hankintalisä on, jonka pitäisi olla muka 20€. Älä Jätkä pöpise mistään hankintalisästä.

    mehtäukko

    Jätkän noteeraus hyvä. Aikoinaan paljon hankintapuita ”syrjään” ajaneena mielikuvituksen puute ei vaivannut useita tapauksia. Kun oli latvasta mittaus, paras oli kolmilatvainenkin tukki. Mitähän sahalla tuumasivat?

    Tolopainen

    Kyllä ne tukit ennen meni luovutusmitan kautta ja ostomies mittas joka ainoan hankkintatukin saksilla latvasta. Että ei menny raakit sahalle asti kuin tarinoissa.

    Jätkä

    Tollo. Kun Mäk oli ensiharvennuksessa 8 € ja tienvarressa kolmekymppiä, oli hankintalisä 22 €.  Lisäksi lähes kaikissa koneella tehdyissä ensiharvennuksissa on katkonta mennyt ”vituiksi” , eli latvaan on jäänyt suhteessa liian paljon kuitupuuta.

    Tukinteossa myös väärin apteeratuissa rungoissa menee latvakuituun tukkia liian usein. Nuo johtuvat vääristä tiedoista kauppasopimuksessa ja ammattitaidon puutteesta Mopokuskilla, – saattaa olla myös välinpitämättömyyttä.

    Jätkä

    mehtäukko. Kyllä hankintamyyjien tukit olivat – ja olisivat vieläkin, aikamoisia virityksiä. Jossain vaiheessa siirryttiin telalta mittauksesta pinolla oleviin tukkeihin ja niissä pinoissa pohjalla oli vain sutta ja sekundaa.

    Metsähallituksen ammattimetsurit ja laatuvaatimukset tuottivat niin hyvää tavaraa, että joskus juttelin Alueherran kanssa ja hän sanoi, että hänen optiminsa on, että talven tukkierässä on muutama raakkitukki, jotka sahalla ”Pienennetään”, mutta määrä pitää jäädä alle 1 prosentin.

    Ne raakkitukit tehtiin tietoisesti, että alueherra on tyytyväinen.

    Tolopainen

    Hankintatyö on hyvää hommoo eikä edes tule kovin kalliiksi tekijälle. Yleensä harrastukset maksaa enemmän.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 382)