UPM haki minun hankintapuuni alkuviikosta kuormavaakamitalla. Näin Pirkanmaalla. Ehkä Tolopaiselta ei UPM osta samalla systeemillä.

Maidon mittaus on selvää, siihen ei paljoakaan vaikuta vuodenajat, eikä lumi ja jää.Vettä on joskus saattanut lirahtaa tankkiin. Puukaupan voisi kyllä suoraan pistää kilokaupalle ja puntari olisi hakkuukoneessa. Silloin vältyttäisiin pekuloontivaiheelta?

Pinojen pieni koko ei varmaan varsinaisesti ole se hankalin vaihe, vaan se, että puutavara-autoilijoiden sopimuksissa on mainittu mm se, miltä matkalta kuorma kerätään ja siinä yksinkertaisesti kuormauspaikan luokka putoaa, jos pinojen väli on liian suuri, eli kuorma pitäisi sitoa aina välillä jne. jos auto saisi ajaa sitomattomana, ei suurikaan haitta olisi, vaikka joutuisi keräilemään pikkunutturoita , vaikka eri puutavaralajejakin. Usein on sivutieltä tultaessa pistetty tien luiskaan esim muutama tukki, joskus esim koivutukki tai pari, voi olla myös tuotu siihen kuusikuitukuorman päällä mäntyä ja pudotetaan ”jemmaan”, sidotaan kuorma jä lähdetää valtatietä jyräämään.

Eipä se kauppatapa määrittele mittaus/hakkuumenetelmää. Ja miten kuormien sidonta on automatisoitu?

Jos motolla hakataan, niin onhan ne mitattu? Niissä pikkupinoissa, joita minä olen seurannut, on joka tapauksessa ollut firman laput kyljessä.

Pinomittaustakaan ei ole tiettävästi vielä kielletty.

Tuossa lähellä on metsätie, jonka varressa on useita ”Hirvi metsä” – lapuilla merkattuja kohtalaisen pieniä pinoja. Lappuihin on mm. painettu selkeästi ”Tehdasmittaus” – teksti.

Kun Metsäliiton rekka tulee ne noutamaan, niin ilmeisesti siellä on joukko tolloja, jotka pannaan aina erien väliin poikittain, sehän onnistuu. Näin pysyy erät erillään.

Automaattisitojia ei ole niissä autoissa näkynyt, kullä siellä kuljettaja heittelee sidontavaijereita ja -liinoja kuorman yli.

Taneli, kyllä niinkin voidaan tehdä. Ja mikäpä siinä, jos motolla hakataan ja kaupan molemmilla osapuolella on luotto mittalaitteen tarkkuuteen.