Keskustelut Metsänhoito Hallatuhoja?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
  • Hallatuhoja?

    Merkitty: 

    Säätiedotuksissa on viime päivinä kerrottu hallan vaarasta. Miten on Keski-Suomessa ja Savo-Karjalassa, onko halla puraissut kuusentaimikoita ja miten pahasti?

  • Jätkä

    Pitääpä käväistä katsomassa. On tämän kevään ja edellisiltä vuosilta on myös ihan vierekkäisiltä kuvioilta , osa jo yli metrisiä, osa 15 senttisiä.

    moto79

    Aamulla juuri kävin katsomassa 2015 istutettua taimikkoa niin aika surkealle näytti. Osa toivon mukaan vielä toipuu mutta paljon sen näköisiä että tämä kesä menetetty. Tämä Etelä-Savossa ja lehtomaista kangasta länsirinteellä eli hyvässä kasvussa oli.

    Korpituvan Taneli

    Viime yönä täälläkin oli oikein yöpakkasta, ilmatieteen laitoksen mittauspisteessä -0,7 Merkitsee sitä että jossain hallanaroilla paikoilla lähempänä maanpintaa on ollut hyvinkin kylmää. Ei ole kuusen taimikkoa, mutta kyllä niitä täälläkin on jollain. Halla on yksi syy miksi kuusta ei juuri ole tullut istutettua, no eipä maatkaan oikein ole kuuselle soveliaita.

    Halla kun kunnolla ottaa niin että kärkikasvantokin menee, niin tappio on kyllä enemmän kuin yksi vuosi. Jos latva jää terveeksi tilanne ei kovin paha edes ole, tosin siinäkin menetetään neulasmassaa ja kasvu kärsii.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    pihkatappi

    Kristiinankaupungin puolella mulla yksi kuusentaimikko, mikä on rinteen puolella lähes 3 metristä ja rinteen alaosasta alkavalla tasanteella puolimetristä, tuolla halla vierailee harva se kesä. Vasta toukokuussa tein varhaisperkuun tuonne alaosaan ja jätin hieskoivuja verhopuiksi. Silloinkin oli aamulla notkossa kuura maassa, voi olla että viime yönä tuolla oli pakkasella taas.

    Jätkä

    Katselin vasta äsken istutettuja taimia, ei mitään vikaa. Kuuset olivat istutettaessa nuutuneita, nyt terhakkaita ja ehdottomasti latva kohti pilviä. Korkeutta istutuspaikalla on yli 150 m. merenpinnasta. Tarkistan vielä.

    Kuvio on yli 180 metriä korkealla. Lehtomaista kangasta ja ammattimiehet asialla, paitsi mätästäjä ei ole oikein orientoitunut. Avohakkuualue alkaa olla sata hehtaaria yhtenäistä aukkoa.

    hatelo

    Tähän asti oltiin selvitty vielä säikähdyksellä idässä, mutta viime yönä mitätöityi suurella osalla kasvupaikkoja kuusen tämän vuoden kasvu. Viiden kuuden aikaan oli vielä laajoilla alueilla (tasaiset kankaat ja notkot) 1,5 astetta pakkasta ja mukava oli mennä tekemään kuusikon varhaisperkausta huurteiseen metsään kun joka kuusesta lerpartti latva paleltuneena. Pahimmilla paikoilla meni latvakasvu vielä kolmen metrinkin korkeudesta.

    Metsäkupsa

    Hallanaroilla alavilla kohdilla kuusen taimia on nipistänyt,uudet kasvut lurpallaa,pienimissä ruskeaksi paleltuneet.Säikähdyksellä kokonaisuutena Etelä-Savossa taidettiin päästä.

    Stilhi

    Pohjois-Pojanmaalla pieniä merkkejä hallasta metrin korkeudelta alaspäin. Uudet lyhyet kasvaimet ruskeita alavimmilla paikoilla. Uutta kasvua pukkaa vierestä.

    tamperelainen

    Vime vuonna istutettu taimikko Pirkanmaalla lähes kokonaan hallan kellastuttama.Aukon keskellä jo aiemmin tukkimiehentäi tappanut satoja taimia.Nyt joka taimi käytävä läpi,kun ei tiedä mikä on täin kaluama,kaikki kellertää

    Kurki

    Mistähän lie kysymys, kun kaksi kesää kasvaneisiin männyntaimiin iskee tukkimiehentäi ja niitä on runsaasti taimikoissa  täällä Länsi-Kainuussa. Hakkuita on kyllä lähellä ja niinhän monesti on ollut aiemminkin, mutta ensimmäistä kertaa törmään tällaiseen epidemiaan täällä. Samanikäisiin kuusentaimiin samassa taimikossa ei ole koskettu. Männyntaimien uudet latvakasvaimet näkyvät surkastuvan, muuten taitavat pysyä hengissä.

    Hallaa ei vielä ole ollut, mutta ensi yönä taitaa olla lähellä.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 10)