Kun ei tiedetä, mikä monimuotoisuuden taso on riittävä – ekosysteemien toiminnan turvaava, erityisesti ilmaston muuttuessa – kannattaa noudattaa varovaisuusperiaatetta. Emme esimerkiksi tiedä mistä johtuu metsiemme kasvun kiihtymisen hidastuminen – juuri kun metsät ovat ikärakenteensa puolesta hyvässä kasvuvaiheessa. Siksi suojelumetsiä lisää etelään ja seuranta tepsivätkö toimet, kuten nyt on näyttänyt. Toimilla tarkoitan suojelualueiden, luonnonhoidon ja metsien hoitamattomuuden muodostamaa kokonaisuutta.

Vapaaehtoinen ilman korvausta tapahtuva suojelu (joko tarkoituksella tai vahingossa) eli ”hallittu tai hallitsematon hoitamattomuus” tuottaa samoja luontoarvoja kuin suojelualue. Hoitamattomuus tuottaa myös ei-toivottuja sivuvaikutuksia eli puuntuotannon alenemista, joten sitä pitää käyttää harkiten, esimerkiksi isoilla monokulttuurialueilla joilta puuttuvat muut keinot tai arvokkaissa elinympäristöissä. Itselläni on kolme luontoarvometsikköä: rantaan rajautuva ojitusalueen ravinteita pidättävä kosteikko, ja siihen kytkeytyvät kaksi rehevää kuviota, lehtisekametsä ja korpi. Yhteensä noin 5 % tilan pinta-alasta.

Itselläni nuo kohteet ovat pienialaisia ja vaikeasti uudistettavia, joten tappiokin jää pieneksi. Puuki kiinnittää huomiota sinänsä tärkeään seikkaan: vapaaehtoisesta suojelusta tulee hyvä mieli, pakkosuojelusta usein paha mieli, jota hyväkään rahapotti ei korvaa.

Kun ei tiedetä, mikä monimuotoisuuden taso on riittävä – ekosysteemien toiminnan turvaava, erityisesti ilmaston muuttuessa – kannattaa noudattaa varovaisuusperiaatetta. Emme esimerkiksi tiedä mistä johtuu metsiemme kasvun kiihtymisen hidastuminen – juuri kun metsät ovat ikärakenteensa puolesta hyvässä kasvuvaiheessa.

Enemmän kuin metsien harvennusten tekemättömyyttä ja osin vanhojen metsien suojeluakin tulisi suosia sekapuustojen ja männiköiden kasvatusta niille sopivilla kohteilla.  Vois arvata, että heikentynyt kasvu keski-ikäisissä metsissä johtuu juuri kuusten vääristä liian kuivista ja ehkä ravinteisuudeltaankin heikoista kasvupaikoista ja kasvatusmetsien harventamattomuudesta.  Turvemailla voi olla osin syynä ojitusten vaikutuksen väheneminen ojien kasvaessa umpeen . Ylitiheys heikentää ainakin käyttöpuun kok.kasvua jossain vaiheessa, kun itseharveneminen ja latvusten supistuminen lisääntyy.

Monimuotoisuuteen kuuluu myös puulajien monilajisuus ja sen kestävyys tuhoja vastaan jotta metsät selviäisi lisääntyvistä luonnontuhoista.   Lahopuun yletön määrä voisi olla ötököille paratiisi mutta muu monimuotoisuus , metsän kasvatuksen kannattavuuden ohella , kärsisi siitä.   Ei Suomi ole suojassa muualla monin paikoin jo olleista laajoista kuusen kirjanpainajatuhoista eikä metsäpaloistakaan jos metsiä ( ja tiestöäkin) ei hoideta kunnolla.  Kuusikoiden kasvun mahdollisesta tyssäämisestä varsinkin E-Suomessa on puhuneet ja varoitelleet jotkut metsäprofessoritkin.   Entistäkin halvempi kuivava/kuivunut puu olisi varmaan jonkin metsäteollisuuden alan mieleen mutta se hyöty olisi ”toispuoleista” ja lyhytaikaista.

Kyllä metsäteollisuus investoi. Kun tehostetaan metsien kasvua, siitä riittää kaikkeen: suojeluun, käyttöön ja vielä hiilinieluksikin.

Edelleen on vastausta vaille, mitä- tai ketä varten Etelä-Suomen metsiä pitäisi suojella lisää? Ei ainakaan ihmisillä ole niille tarvetta, koska niissä ei liikuta. Naapurissa olevalla suojelualueella oli vielä viisitoista vuotta sitten joitakin merkkejä satunnaisista kulkijoista, mutta ei enää. Vanha lehtipuuvaltainen suojelumetsä ei vaikeakulkuisuutensa takia ihmisiä houkuttele,  eikä se olisi turvallistakaan, koska lahoja konkeloita ja katkeavia latvoja putoilee maahan jo pienemmälläkin tuulella. En missään oloissa veisi lapsenlapsiani sinne metsäretkelle.