Minulla on metsässä terijoensalava, mutta en ajatellut sen antaa levitä. Ei kyllä ole kelvannut hirvielukoillekaan.
Lähes poikkeuksetta, kun metsäkeskusteluun osallistuu ns. ulkopuoliset, keskitytään metsänhoitomenetelmiin. Tämä on ongelma kahdesta syystä. Ensinnäkin lakia juuri muutettiin, jotta menetelmien valinta ei olisi esteenä tavoitteiden toteutukselle ja menetelmien kehittymiselle. Toisekseen, usein ulkopuolisilla ei ole asiantuntemusta. Siksi pitäisi keskittyä määrittelemään tavoitteet, joita metsätaloudelle asetetaan ja joiden mukaan menetelmät valitaan. Vihreiden yms. ongelmaksi tulee kuitenkin se, että kehitys luontoarvojen ja hiilinielujen osalta voi jaksollisella menetelmällä parantua, jos edellytyksistä huolehditaan. Sitähän ei voi sallia. Lisäksi se edellyttää eläinten tappamista, mikä on aivan liian vaikea aihe. Samalla voisi keskusteluun nousta jatkuvan kasvatuksen luonnonvastainen periaate, joten keskustelua luonnollisesti on ohjattava sopivaan suuntaan. Hakkukielto ja lahopuun määrä ovat turvallisia aiheita.
Poppeli on läheistä sukua haavalle, joten kyllä se varmasti kelpaa monelle kasvinsyöjälle.
Mielestäni on hieman harhaanjohtavaa sanoa että jatkuvapeitteisyys on ’luonnon vastaista’. Dosentti Timo Kuuluvaisen sanoi esityksessään Finlandia-talon seminaarissa keväällä, että ilman ihmisen vaikutusta metsäkuvamme olisi toisenlainen: 80 prosenttia olisi peitteistä ja 20 prosenttia avointa aluetta. Tuohon suhteeseen ei varmaan kannata pyrkiä monestakaan syystä, mutta toisaalta monestakin syystä olisi hyvä lisätä jatkuvapeitteistä aluetta.
Tuossa linkissä on hyvä yhteenveto tuloksista. Tuotoksesta ei ole hyviä vertailuja olemassa muille kuin kuusikoille.
Minä en ollenkaan ymmärrä tuota ylenpalttista huolta menetelmistä. Metsänomistajan kannalta tilanne on nyt aivan hyvä. Jokainen voi valita tilanteeseensa sopivan menetelmän ja olosuhteethan vaihtelevat aivan tavattomasti. Jaksolliset ainakin voivat olla vain tyytyväisiä, kun menetelmää tuetaan vielä yhteiskunnan varoin. En ymmärrä ollenkaan, miksi johonkin menetelmään pitäisi hirttäytyä. Jos omistaa keskimääräisen 30 ha perintömetsää, niin ymmärrän vallan hyvin vastenmielisyyden sen laajoihin avohakkuisiin.
Realiteetit pitävät ilman muuta huolta siitä, kuinka metsätaloutta ohjastetaan.
Se on ollut iso moka, kun metsätalous lainsäädännöllä pakotettiin yhteen muottiin. Jatkuvan kasvatuksen tapahtunut hyllyttäminen oli aikanaan iso virhe, kokonaan riippumatta siitä minkä roolin se olisi metsänhoitomenetelmänä jo aiemmin saanut.
Jaksollinen kasvatus omassa tilanteessani vuosituhannen vaihteessa metsiä hankittaessa oli ainut taloudellisesti ajateltavissa oleva vaihtoehto, ilman siihen pakottavaa lainsäädäntöäkin. Aivan ratkaisevana tekijänä verosäädökset.
Tutkimukset antavat liian hyviä arvoja jatkuvalle kasvatukselle, koska kasvatuskokeilut ovat laboratoriomaisia ammattimiesten pienpiirteisesti tekemiä ja kaadot suoritettu käsin. Esim Luken Lapinjärven koemetsä ei taida olla hehtaariakaan. Koemetsän tulisi olla kymmeniä hehtaareja ja käsitelty normaalilla tavalla motokuskin hakkaamana ilman etukäteismittailuja.
Luonnon sukkessiossa on kaksi kiertoa. Toinen on alaharvennus ja toinen laajempi tuho, jossa pioneerilajit saa tilaa. Jatkuvassa ei ole kumpaakaan, ellei avohakkuun sovellusta eli alle 0,3 ha reunametsävyöhykevaltaista reikää sellaiseksi lasketa. Reunametsävyöhykkeen ulkopuolelle ei montaa koivua mahdu.
Olen RR samaa mieltä: yhteen muottiin pakottaminen on ollut virhe, eikä nyt saisi mennä toiseen ääripäähän eli pakottaa pelkkään jatkuvapeitteiseen malliin. Samoin Timpan kanssa samaa mieltä: koealojen perusteella ei voi vielä tehdä lopullisia johtopäätöksiä vaan laajat käytännön kokemukset ratkaiskoon mikä malli yleistyy ja mikä vähenee.
Gla: noiden lisäksi on olemassa kolmas malli jossa kuolee yksittäisiä vanhoja puita ylhäältä päin. Tämä tapahtuu silloin kun metsikkö on jo melko harva eikä isoa häiriötä tapahdu.
Timpan kanssa samaa mieltä: koealojen perusteella ei voi vielä tehdä lopullisia johtopäätöksiä vaan laajat käytännön kokemukset ratkaiskoon mikä malli yleistyy ja mikä vähenee.
Laajoja käytännön kokeita on tehty Saksassa jo 1700-luvulla, Suomessakin aloitettu viimeistään 1900-luvun alussa ja lopulliseen ”tehdasmittakaavaan” siirrytty 1950-60-luvuilla. Tarvitseeko vielä enemmän perustella?
Juuri tänään puhuin erään Kyyjärveltä kotoisin olevan motokuskin kanssa miten sinne päin tuli aikanaan Metsänhoitoyhdistykseen edistysmielinen nuori metsänhoitaja, joka lopetti harsinnat ja aloitti aukkojen teon. Nyt ne kaksi kertaa harvennetut metsät kasvavat mahtavasti.
Toisesta lain pakottamasta ääripäästä on muutama hassu vuosi, eikä mitään toista ääripäätä ole näkyvissä.
Toisaalta koealoja on Suomi täynnä, kun metsiä näkee vaikka minkälaisia ja niissä tapahtuvia muutoksia on voinut seurata.
Jos katsoo, että maksimaalinen puuntuotos on ainut tavoite, niin vastaus on aivan selvä, se on jaksollinen kasvatus, ellei sitten joku luonnontuho iske. Muilla kriteereillä mikään ei ole itsestään selvää.
Jotain merkkejä jk:n ”pakottamiseen” on välillä ollut ilmassa esim. avohakkuukieltojen vaatijilla.
Erikoinen piirre on, että kehutaan jk:n tuoton olevan parempi kuin tasaikäismallilla kasvatettaessa vaikka yleisesti se ei niin ole. Mh:n helppous ja kustannuksettomuus on toinen ylimainostettu asia jk:n harrastamisessa. Ja onhan niitä muitakin väittämiä jotka ei aina pidä paikkaansa, esim. sekapuustokasvatuksen onnistuminen jk:ssa.
Mutta on niitä hyviäkin kohteita jatkuvan kasvatuksen kohteiksi olemassa.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.