Siis ei ajateltaisikaan pelkkänä rahana ja korkoina. Onko ajatus ihan pöhkö ? Itse näen asian ainakin enemmän jatkumona sulupolville kuin pelkkänä korkohyötynä.
Se on yksi näkökulma metsänkasvatuksessa samoin kuin pelkän kannattavuuden laskeminen on vain yksi. Ruman näköistähän se uudistamaton/uudistumaton ja hoitamaton metsä on. Niitä raiskioita on tulollaan entistä enemmän , jos ja kun esim. metsärahastot paikkaa korkeita ostohintoja hakkaamalla harveikkoja kuusikoihin ja uudistamiset jätetään tekemättä.
40 € kuutiolta on tienvarsihinta NMH-kemerakohteen puille . Kemerasta menee vero ja siitä jää tukea vain 301 €/ha nettona ja min. puumäärä on 35 m³/ha. Tai voi se olla pystyhintakin jos raaskii hakata (ja osin pilata samalla tulevan metsän) ylispuuhakkuulla myöhässä olevan harvennuksen. 3. mahdollisuus olisi metsä, joka on kasvatettu alunperinkin niin harvassa että jo eh:ssa siitä voi hakata myös tukkikokoista puuta pikkutukkien ja kuitupuun lisäksi.
Emeritus roffamme on taas saanut läpi mielipidekirjoituksensa Helsingin Sanomissa. Kertoo, että avohakkuu ei lisää monimuotoisuutta. En viitsinyt pilata päivääni juttua lukemalla, jo otsikko ärsytti riittävästi.
Veikkaan tekstin hyvin asiantuntevan oloiseksi, vaikka valhetta onkin ja se tulee menemään pureksimatta läpi – joissain piireissä.
On myös taattua Helsingin Sanomien epävirallisen linjan mukaista tekstiä. Povessorihan on ollut Hesarin mielitiedemies vuosikymmeniä. Toistanpa taas vanhimman tiedossani olevan Hesarin uutisen. Siinä Lähteen (5.5.1985) rupsut on otsikoitu ”Metsä tuhoutuu, miten käy ihmisen”. Juttua pidettiin erheellisesti asiantuntijan lausuntona ja huomattiin jopa valtionvarainministeriössä.
Näinhän se on, valhekin muuttuu totuudeksi, kunhan sitä toistetaan tarpeeksi monta kertaa. Muitakin esimerkkejä meillä löytyy, että viralliset tahot ovat ottaneet huijaukset täydestä. Sitten kun tällainen väärä tieto on edennyt tarpeeksi pitkälle, ei sitä voida arvovaltasyistä enää kumotakaan.
Lähteen lisäksi suurimpia yhteiskunnallisia huijauksia on ollut jo 60-luvun lopulla alkanut poliittinen ravinto- ja terveysoppi. Vasta viime aikoina on voitu tunnustaa, ettei sillä ollutkaan lääketieteellistä pohjaa.
Kyllä puolustustilanne on mo:n kannalta jätetty niin ajopuun veroiseksi kuin olla voi. Jos innostus olisi kuin paperimiehillä aikoinaan, olisi moni asia torpattu haukotteluvaiheeseen. Tällä meiningillä altavastaajien pihinä tai mykistyminen ovat säälittävää seurattavaa.
Avohakkuu ei ainakaan suoraan lisää punkkeja, vaan niiden määrää ja punkkivälitteisiä tauteja lisäävät jutussa luetellut kasvinsyöjät, kun taas pedot päin vastoin auttavat torjumaan punkkeja säätelemällä kasvinsyöjien määrää. Punkkeja tavataan, paitsi heinikkoisilla rehevillä paikoilla, myös paikoin runsaasti varttuneessa mustikkametsässä eli metsämyyrän ydinhabitaatissa. Periaatteessa avohakkuu ei ole minkään (punkkien elinkierrossa oleellisen tärkeän) myyrän ydinhabitaatti, mutta menee se sinnekin, jos petouhkaa ei siellä ole ja jos myyrän kanta on korkea. Petouhka on monin paikoin alentunut koska (Luken mukaan riistakolmiolaskennoissa havaittujen) kettujen määrä ei ole lisääntynyt vaan vähentynyt viime vuosina.
Jatkuvapeitteisen metsän puustopääoma lienee useimmiten keskimäärin alempi kuin jaksollisen metsän. Tämä johtuu mm. avohakkuun kasvua parantavasta maanmuokkauksesta ja jalostetusta siemenestä. Avohakkuu ei tuhoa mitään, vaan uusi metsä kasvaa tilalle. Avohakkuu, kunnostusojitus ja maanmuokkaus ovat, aivan oikein, jonkinmoinen ongelma paksuturpeisilla mailla ravinne- ja hiilipäästöineen. Tässä on selvä ero kivennäismaan ja turvemaan välillä. Jatkuvapeitteisyys sopii turvemaille usein hyvin.
Entäs se monimuotoisuus? Professori Mikko Mönkkösen mukaan jatkuvapeitteisen metsänkasvatusmallin osuutta kannattaisi kasvattaa. Saadaan lisää peitteisyyttä ja sen tuomia hyötyjä. Monimuotoisuus riippuu metsän harvinaisista rakennepiirteistä, jotka eivät suoraan liity metsänkasvatusmalliin (jatkuva/jaksollinen) vaan niitä pitää erikseen muistaa vaalia. Merkittävän poikkeuksen muodostavat monimuotoisuuden kannalta tärkeät lehtipuut, jotka eivät uudistu jatkuvapeitteisessä metsässä vaan vaativat avohakkuun.
Kummallakin tavalla on omat ongelmansa ja on aivan erinomaista, että omistaja saa päättää miten metsäomaisuuttaan hoitaa. Valtaosalle talous on tärkeä. Kaikki haluavat puistaan mahdollisimman kovan hinnan, eli talous on aivan keskeisessä roolissa eikä metsänuudistamiseen investointi ei ole ongelmatonta. Oleellinen juttu on, että ymmärtää eri tekijöiden merkityksen ja vaikutuksen. Olosuhteet kun vaihtelevat aivan tavattomasti, niin omistajan kuin kasvuolosuhteidenkin suhteen.
On hyvä vihdoin ymmärtää, että kannattavuus ja puuntuotannon maksimointi eivät ole synonyymejä. Tästä aiheesta piti Tapion työntekijöiden kanssakin pitää aika monta palaveria, ennen kuin meni jakeluun. Kaikille ei mene koskaan.
Ei 0le tainnut proffa mustikkametsässä käydä. Emännän kanssa kerättiin äskettäin muutamassa tunnissa mustikoita yli 20 l 2010 männikköön tehdyssä aukossa, jossa niitä on voinut kerätä jo muutaman vuoden. Ei ollut marjoja käytännössä lainkaan viereisissä hakkaamattomissa kuvioissa. Harvoin muuten vattu ja mustikka kasvavat samoilla paikoilla.
Hyviä mustikkapaikkoja ovat meillä yleensä myös kuivahkot kankaat alkaen muutama vuosi harvennuksesta ja päättyen sitten kun metsä on taas tiivistynyt.
Männiköt ovat hyviä marjamaita ,kun sipaistaan kuusialuskasvos pois varjostamasta. Mitä pikemmin ,sitä nopeammin varvusto kehittyy. Muualle en enää marjaan menekään.
Timpalta merkittävä havainto. Yleensähän esitetään totena, että mustikan palautuminen avohakkuun jälkeen voi kestää vuosikymmeniä. Minkälainen oli maanmuokkaus tuossa kohteessa?
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.