Keskustelut Metsänhoito Energiapuun tulevaisuus

Esillä 10 vastausta, 191 - 200 (kaikkiaan 266)
  • Energiapuun tulevaisuus

    Tämä liittyy vuosi sitten julkaisemaani kuvaan: https://www.metsalehti.fi/lukijoiden-kuvat/miten-kasittelisitte-2/

    Kohteella tehtiin energiapuuhakkuu menneenä talvena. 16 ha alalta tuli kertymää 1047 m3. Ostomies arvioi, että pääosa kohteesta tehdään karsittuna rankana, ja jotkut kohdat kokopuuna. Näytti kuitenkin toteutuneen toisin päin. Hinta oli molemmille lajeille sama. Puustolle jäi tiheyttä vieläkin sen verran, että 5 vuoden päästä on edessä ensiharvennus. Muistelen usean palstan ”ammattimiehen” olleen kuvien perusteella sitä mieltä, että raivaussaha olisi oikea väline tällä kohteella. No, nyt tuli tehtyä hyvä ”raivaus”, hakkuutuloa tuli yli 20 k€ ja Metkat päälle. Olisi muuten ollut raivaussahalla aika iso työmaa…

    Tämän kohteen perusteella tuntuisi siltä, että rehevällä kasvupaikalla voisi puuta kasvatella alkuvaiheessa huomattavan tiheässä asennossa. 15 vuoden jälkeen energiapuuhakkuu ja 20 vuoden jälkeen ensiharvennus. Korkokannan ei tarvitse kummoinen olla, jotta tämä malli olisi kannattavin.

    Mutta, millaisia näkemyksiä palstalaisilla on energiapuun kysyntä- ja hintanäkymästä, sanotaan vaikka 15 vuotta eteenpäin? Itsellä on melko paljon ylitiheitä taimikoita, joissa vaihtoehtona olisi taimikonraivaus per heti, tai energiapuun korjuu 5-10 vuoden päästä.

  • suorittava porras suorittava porras

    Annelin kommenttiin..

    Tätä argumenttia eri kulmista lähestyen olen jankuttanut taimikon hoidon tärkeydestä. Kuitenkin energiapuu ja maksimaalinen tukien hyödyntäminen tuntuu olevan edelleen monille se tärkein tavoite. Niukka tukkisaanto jää seuraavan sukupolven murheeksi.

    mehtäukko

    Ikkunoiden takana tehdyt muotivirtausten mh-ohjeet eivät tietenkään toimi kaikistellen käytännön metsätaloudessa. Mutta kun mölykuorot maailmojen laidoilla edellyttävät ehtymättömästi vihreitä pehmennyksiä uhalla, että kauppa on yleensä mahdollista, esim. Metsä Group on pakotettu toimimaan eturintamassa. Jotta pohjoisen pallonpuoliskon suurin biotehdas saa hyödyntää vihreää kultaa, eikä Äänekoskikaan nyrkkipaja ole,  nöyristely markkinoille ollee pakon sanelemaa.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Hyödynnän maksimituet aina kuusentaimikoissa ja ensimmäiset siemenestä asti kasvattamat kuuset lähti sahatavarana kaukoitään. Mulla on kuusentaimmikko joka on myös istutettu n. 2007, joidettu raivaamaan kirjan mukaa, metsään.fiin mukaan kuutioita on puolet mitä muissa vastaavissa ja kolmas kerta on pakko tehdä. Siinä ei mietitty tukia, tehtiin vain suorittavan ohjeilla. 50e energiapuun lisätuki taimikonhoidon päälle on ihan merkityksetöntä ohjailemaan ihmisiä. Jos tilanne on jo siinä pisteessä niinkuin aloittajalla, niin sulla vastakkain tonnin lasku tonnin tulo niin siinävaiheessa kyllä valinta on selvä eikö tuollaisista enää kukaan suoriudu raivaussahalla. Työntehokkuuskin on ihan toista. Jos sitä ei olisi ostanut joku suurista niin sitten se kaikkein pienin joka on laskenut itselleen suurimman ja riittävän tulon siitä.

    suorittava porras suorittava porras

    Jossakin vaiheessa se vesakko on kuitenkin karannut silmien tasoa ylemmäs. Sitä se ei saa tehdä . Siitä seuraavat ne vielä kalliimmat jatkotoimet.

    Tuolla edellä olleella videolla näkyvät seuraukset ,mihin hidastelu johtaa. Ei korjata kokopuuta , vaan vasta vuosia myöhemmin tehdään ensiharvennus. Tänä aikana lehtipuu on ehtinyt tuhota ison osan havupuista ja jäljelle jäävätkin ovat erittäin alttiita luonnon voimille heikosti kehittyneen juuristonsa takia. On menetetty valtavasti potentiaalista tukkiainesta.

    Korjuu näyttää vaatineen ennakkoraivauksen . Kaikki kerätään järkevästi rankana samaan energiapuukasaan. Ei näy kokopuuta. Lopputulos on toki olosuhteisiin nähden paras mahdollinen ,mutta kaukana siitä ,mitä oikea-aikaisin toimin olisi parhaimmillaan ollut mahdollista saavuttaa.

     

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Joo kukaan ei maksa siitä. Et ymmärrä paljon raivaus maksaa. Minä ota joka raivauksesta vähintään 300. Vesakko on silmien tasalla joka toinen kesä. Sinun ei kannata ymmärtää että minua haittaisi tehdä tälläinen raivaaminen, päinvastoin se työllistäisi paljon.

    Sinun pitää ymmärtää mitä metsänhoitoyhdistyksen lehdessä lukee, kuusikon varhaisperkaus 5 vuotta siemensyntyistä koivua jättäen, seuraava kerta 5-10 vuotta. Sama lukee MG:n lehdessä. MHY sentään ottaa vastuun siitä, että näin tekemällä menee ihan pieleen ja seuraus energiapuuhakkuu ja todennäköisimmin energiapuuennnakkoraivaus istutuskuusikossa mikä onkin varmaan nousemassa päätyölajiksi raivauskohteissa. MG ei siivoa sotkua mikä aiheutuu siitä, että ei raivata taimikoita joka toinen vuosi. Ei se parhaimpaan kasvuun auta tai ole taloudellista mutta kukaan ei ainakaan sanoisi, että ei ole raivattu ja hoidettu.

    Milloin suorittava MG ottaa vastuun ja muuttaa metsänhoitoohjeitaan, että kokoajan ei tulisi nykyisillä voimassa olevilla ohjeilla lähinnä energiapuukuusikoita? Eikö heillä olisi vastuu tehdä energiapuuta kun tilanne on nyt tämä?

    suorittava porras suorittava porras

    Minun ei tarvitse muuttaa näkemyksiäni. Finsilvan leimikot ovat tuottaneet keskimääräistä paremmin puuta ja harvennukset on ollut helppoa toteuttaa. Siitä on vuosikymmenien kokemus ja se riittää minulle. Raivausten aikaistamisella on ollut selkeä myönteinen vaikutus tuloksiin. Tukien pönkittämillä malleilla ei ole päästy läheskään vastaavaan. Tämä on moton mittaustietojen lahjomatonta kertomaa. Ei ole tarvetta säveltää.

    Totean vielä , että aiheesta on käyty ajan mittaan rakentavaa vuoropuhelua suunnittelijoiden kanssa ,joka on osaltaan vaikuttanut kehityksen suuntaan. Siinä suhteessa AR on survomassa pakkia silmään.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Sama minulle mitä muut tekevät, itse olen saanut kaikki tuet, kuusikoissani tehdään mahdollisimman vähän mahdollisimman tehokkaasti, metsään.fi lukuja ei ole voinut lahjoa, ne näyttää armottomia kuutio määriä tavallani tehdyillä ja pieniä jatkuvan raivauksen kuvioilla.

    Ei Sinun tarvitse muuttaa näkemyksiä, mutta nykytilanne missä 5-vuotisvarhaisperkaukset tuottavat energiapuukuusikoita niin eikös energiapuuhommaa voida lopettaa ennenkuin saadaan parempia tuloksia jostain muusta tavasta hoitaa, onko se siten joka toinen vuosi raivausta, en tiedä, mutta nyt tulevaisuus on valoisa kun siellä missä ennen hakkasi MG, hakkaa nykyään energiapuuta tekevät firmat.

    Todellakin kokopuunkin pitäisi kuolla kun tulee kuidun sivutuotteena latvasta. Mikäänhän ei estä erottelemasta järeämpää kuitua ja latvoja omiin kasoihinsa niinkuin muutama vuosi takaperin tehtiin tai kysynnän mukaa än kos jotain kuitulajia tarvitaan enemmä.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Olisi hyvä jos tulisit kustannusten kanssa ja todellisten kuusikoiden kanssa, joissa tätä on tehty pitempään, että kiertoajan kustannukset olisi selvillä, että ennakkoraivaustarve on vielä selvästi nähtävissä nollaksi.

    Itse vertaan omaa tekemistä näihin isojen toimijoiden tekemiseen ja ohjeistuksiin ja niistä olen nähnyt mitä niissä tapahtuu ja niiden tekemisen seurauket ovat minulle ja energiapuualalle. minun on vaikea vastata jos sinä olet keksinyt tavan hoitaa metsää kun en näe sellaista missään. Tämä ohje 5-varhaisperkaus ja 5-10 vuotta siitä lienee nyt se ohje mikä on kaikilla, ei mitään suorittavan keksimää.

    Visakallo Visakallo

    Ammatti Raivooja esittää aivan järkeenkäyviä käytännönnäkemyksiä taimikoiden ja nuorien metsien hoidosta. Olen koko 18 vuoden täällä palstalla oloni ajan ihmetellyt, miten suuri ero voi olla Keski-Suomen ja Päijät-Hämeen välillä energiapuu-asioissa. Täällä energiapuun korjuu on aivan luonteva osa metsätaloutta jo 20 vuoden ajan, ja metsät ovat olleet koko ajantuottavassa kunnossa aivan valtakunnallisessa kärkipäässä. Täällä metsä- ja energiapuuyhtiöillä on aivan luonteva työnjako, ja leimikot ohjautuvat niille ostajille joille ne parhaiten soveltuvat ja se näkyy myös maksetuissa hinnoissa. En kyllä näillä tiedoilla siirtäisi metsiäni Keski-Suomeen!

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Korjaantuisiko menettely, jos varhaisperkaus tehdään täysraivauksena: vain enskaan saakka kasvatettavat yksilöt jätetään?

    Nuori metsä tarvitsee paljon ravinteita joten jättäisin mieluusti latvukset kokonaisuudessaan metsään jos korjataan kuitupuuta.

Esillä 10 vastausta, 191 - 200 (kaikkiaan 266)