Keskustelut Metsänomistus Demarien metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 831 - 840 (kaikkiaan 1,285)
  • Demarien metsäpolitiikka

    Otetaan uusi viestiketju, ettei mene sekaisin vihreiden kanssa.

    Rinteen möläytyksen tulkitsen niin, että kiinteistövero on pois laskuista. Jos metsien hakkuita ei saa lisätä, ei verorasitustakaan voi lisätä. Aiemminhan on esitetty, että veron saisi vähentää puun myyntituloista, jolloin aktiivisen metsän hakkaajan verot ei lisääntyisi. Toisaalta jos ei hakkaa ja sen sijaan varastoi hiiltä, ei sitäkään ole loogista ylimääräisellä verolla palkita. Miksiköhän Rinne ei patista metsänomistajia käyttämään jalostettua taimimateriaalia, lannoittamaan metsiä ja huolehtimaan raivauksista ja harvennuksista oikea-aikaisesti, jotta saisimme lisää kestävästi tuotettua uusiutuvaa raaka-ainetta? Siksikö, että ilmastoasiantuntijat ovat ottaneet huonolla menestyksellä metsätalousinsinöörin roolin ja niitä kannattaa opposition populismin paineessa peesata?

  • Kurki Kurki

    Sippilän tempputyöllistäminen ja näennäistyöpaikkojen pakkoluonti kunnissa näkyy häikäisseen monien silmät – ja järjen

    Sipilän hallituksen aikana lähes kaikki uusista työpaikoista on syntynyt yksityiselle sektorille, josta saadaan oikeita verotuloja hyvinvointivaltion rahoittamiseksi. Siksi valtio ei velkaantunut enää viime joulukuussa, sillä verotulot riittivät kattamaan menot ensimmäisen kertaa sitten 2008.

    2018 Valtion budjetin loppusumma 55,4 miljardia ja vähemmän kuin 2017 budjetti

    2019 Valtion budjetin loppusumma 55,2 miljardia

     

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    sipilän hallituksen mukaan tunnin kuukaudessa töitä tekevä on työllinen. Todellinen työttömyys suurempi kuin koskaan, ja valtion verotulojen kasvun syy on suur-teollisuuden hyvä suhdanne maailmalla, sipilän osuus siihen on 0%.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Hyvällä talouskehityksellä on aina kunnian ottajat.Totuus yleensä siinä puolivälissä,niin myös talouskasvussa nykyisen hallituksen aikana.Kansainvälinen noususuhdanne on todennäköisesti tuonnut puolet ja toinen puoli on hallituksen ansiota.Ei tarvitse olla suuri visionääri,jos veikkaa seuraavan hallituksen olevan huono-onnisemman,sillä parinvuoden sisään ajat ovat todennäköisesti paljon utuisemmat.Siksi on unelmahötön vaahtoa luvata kansalle lisääntyvää vaurautta,kyllä ennemmin lupailijoiden rohdoilla velka lisääntyy tai leikkaukset alkavat taasen toden teolla.

    Kurki Kurki

    <<<Todellinen työttömyys suurempi kuin koskaan<<<

    Onko nyt työttömiä enemmän kuin 1993, jolloin niitä oli 600 000?

    mettämiäs

    ”sipilän hallituksen mukaan tunnin kuukaudessa töitä tekevä on työllinen. Todellinen työttömyys suurempi kuin koskaan, ja valtion verotulojen kasvun syy on suur-teollisuuden hyvä suhdanne maailmalla, sipilän osuus siihen on 0%.”

    Minua hätäisempi voisi jo arvella, että tämä Kehveli on Venähän trolli, joka pyrkii vaikuttamaan Suomen vaalitulokseen. Erilaisia mielipiteitä meillä saa olla ja pitääkin olla, mutta ei populistisilla ja väärillä tiedoilla kannata argumentoida omaa älämölöään. Hyvä suhdanne maailmalla alkoi v. 2010-2011; Kehvelin joukot eivät vaan onnistuneet hyppäämään junaan mukaan. Edellisen hallituksen viimeisinä päivinä vallan intoutuivat äänestämään omia esityksiään vastaan -> miten ihmeessä tällä kansalla voi olla näin lyhyt muisti?

     

    Visakallo Visakallo

    Olen monesti miettinyt, voiko joku oikeasti olla niin tyhmä, mitä Kalle Kehveli täällä kirjoittaa. En jaksa uskoa siihen. Oikeasti tyhmä ihminen kirjoittaisi edes joskus jotain järkevääkin, mutta Kalle ei koskaan. Siten päättelen hänen kirjoittavan tänne vain ihan piruuttaan.

    Rane2

    ”Jätkähän” kirjoittaa joskus järkeviäkin mielipiteitä ?

    Kuitupuunkasvattaja

    Ketju oli demareiden ja toimialakin mainittuna. Liin viesti keväältä on kuitenkin yhä niin ajankohtainen. Oliko se näin?

    Vasemmistoliitto vaatii Talvivaaraan välitöntä alasajoa. Työllistämistoimena ja kompensaationa Kainuuseen tulisi avata valtion omistama yhtiö, joka keskittyisi sähköautoissa tarvittavien akkukemikaalien talteenottoon ja jalostamiseen.

    Jätkä

    ”Neljä vuotta sitten valtiontalous oli vaarassa joutua EU:n holhoukseen (Antin jäljiltä)”

    En muistanutkaan (Eikä moni muukaan varmaan muista), että meillä olisi ollut Antti niminen pääministeri!

    Tolopainen Tolopainen

    Nykyinen hallitus pelasti Kainuuseen n.1000 työpaikkaa jatkamalla Talvivaaran toimintaa. Ei olisi Rineteen eikä Huaviston rohkeus riittänyt toiminnan jatkamiseen. Kaikki ns.asiantuntijat pitivät kaivoksen jatkamista taloudelliseti kannattamattomana. Vasemistolehdistö ja yle riekkuivat Sipilän järjestäneen kaivokselle rahoitusta sen takia että hänen sukulaisensa yritys voitti sinne yhden kuljetin tilauksen. Voiko ihmistä pahemmin enää loukata julkisesti mie vaan kysyn. Mitä olen ollut noissa mukana, yleensä hintakilpailun voittaa halvin tarjous eikä yhtiöiden omistuksia selvitetä lainkaan, ne eivät koskaan tule esille operatiivisessa toiminnassa paitsi konkurssitapauksissa saattavat tiedot tulla julkisuuteen. Voi myöskin käydä niin, että joka kaupasta ei tule voittoa, kuka osaa sanoa oliko tuo kauppa miten kannattava, epäilen että noilla ei pääse rikastumaan. Yleensä metallifirmoja pyllähtelee säännöllisesti konkkaan. Ei ole vasemistolehdistö tai Yle kertoneet paljonko lopulta omistajat tuosta kaupasta hyötyivät, uutisen tarkoituskin oli pelkkä mustamaalaus. Yleensä vasemistopoliitikoilla ei ole vastaavia ongelmia, kaikki sukulaiset ovat olleet yhteiskunnan elätettävinä kunniallisesti.

    Antin jäljiltä löytyy useita taloudellisia väärinkäytöksiä, joita on käsitelty oikeudessa, sinänsä hän ei täytä miniteriltä edellytettävää,  rehelliseksi ja taitavaksi tunnetusta  suomenkansalaisesta. Seuraavan hallituksen ministerilista pitää laittaa perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi, katsotaan että ketkä täyttävät lain vaatimukset ministeriksi, karsitaan entiset rikolliset listoilta pois..

Esillä 10 vastausta, 831 - 840 (kaikkiaan 1,285)