Kotiaho on joskus aiemmin esittänyt, että semmoinen 10 prosentin suojelualuetaso riittäisi useimmille lajeille. Tuossa esityksessä käytettiin EU:n komission esittämää tavoitetta 30 prosenttia suojeltua pinta-alaa eri luontotyyppien pinta-alasta. Tämä tarkoittaisi meillä noin 4 miljoonaa hehtaaria lisäsuojelua, joka voisi koostua suurimmaksi osaksi metsistä ja soista, koska tunturiluontoa on jo suojeltu paljon ja saaristoluontoa on suhteessa pieniä pinta-aloja. Ei mitenkään mahdoton tehtävä. Tuohon tulisi osa ojittamattomista tai ennallistettavista soistamme, osa Metsähallituksen maista ja osa yksityismaista. Yksityiset ovat innokkaasti tarjonneet kohteita suojeluun joten maiden hankinta on vain rahoituksesta kiinni.

Esityksen loppupuolen laskelmat eivät auenneet minulle. Miten on laskettu luontotyyppien heikentymisprosentit, esim. ”Suomessa metsien tilaa heikennetty keskimäärin 68 %”. Selviäisi varmaan esityksessä mainitusta raportista.

Optimoida voidaan, mutta samalla alueella ei voida maksimoida. Jos ajattelet vaikka yhtä metsikköä, siinä ei voi samaan aikaan harjoittaa tehokasta puuraaka-aineen kasvatusta ja monimuotoisuuden lisäämistä. Sen sijaan metsälössä jossa on monta metsikköä, voidaan valita kullekin metsikölle sen ominaisuuksia vastaava paras käsittely. Kehittyneet metsäsuunnitteluohjelmistot osaavat laskea optimoinnin toteuttavia käsittelyohjelmia, jos niihin on osattu kuvata oikein eri metsiköiden tuottamat ekosysteemipalvelut. Näin maksimoidaan metsälön omistajan saamat hyödyt. Jos metsänomistajan ja yhteiskunnan hyötyfunktiot poikkeavat toisistaan, yhteiskunnan voi kannattaa tukea sellaista metsänhoitoa jota muuten ei tehtäisi tarpeeksi, kuten vanhojen metsien suojelua.