Taitaa noilla inarilaisilla olla hakkuuongelmissaan kyse pitkälti alkuperäiskansojen oikeuksiin liittyvien kysymysten takia eikä niinkään lahopuun määrästä. Ja noita oikeuksia on vuosikymmenet peräänkuulutettu, mutta mikään ei ole hyvä. Sertikiistoissa tosin on kieltämättä omat ongelmansa oikeusturvan kannalta noissa ääritapauksissa, kun sertin toinen osapuoli eli metsäteollisuus ei kanna vastuutaan. Jalosteita toki myyvät sertifioituna maailmalle. Markkinaehtoisissa touhuissa pitäsi myös ratkaisujen löytyä markkinaehtoisesti. Lakisääteisissä jutuissa nyt kuitenkin valtio on korvausvelvollinen. Ja valtion piikkiin tuo Inarikin ennemmin tai myöhemmin tulee kaatumaan.

Enpä siis ole ainakaan kuullut tapauksesta, että lahopuut olisivat metsää totaaliseen hakkuukieltoon laittanut. Eikä varmaan sellaisesta edes äärijärjestöillä organisaationa ole haaveita, kun kaipa niissäkin metsien kansantaloudellisen puolen päälle jotakin ymmärretään. Loppuisi apurahat monelta köyhyystutkijalta. Mutta eipä kai sitä kukaan myöskään kiistä, ettei nykymuotoinen metsätalous aiheuttaisi kielteisiä vaikutuksia monimuotoisuuspuolelle, siis vaikka miten tehometsätalouslinssien läpi asiaa katselisi. Tai ainakaan kukaan itselleen rehellinen ajattelija. Eikä tuo tarkoita, että pitäisi olla jotenkin vihreälle linjalle kallellaan muuten kuin tullissa. Melko pienillä teoilla tuota saisi parannettua.

Voi toki yllättää. Sittenhän on enää kyse siitä, miten yllätyksiin haluaa suhtautua. Ei kai tuollainen, tai ainakaan sen pelkääminen, ole se tärkein asia maailmassa.

Yksi alue minulla on, mikä voisi tuon yllätyksen (tai mikä yllätys se nyt on jos sen tietää etukäteen) tuottaa, mutta ei taida pienehkön puolen kymmenen hehtaarin pinta-alansa takia siihenkään yllätysmomenttiin päästä. Eipä sen puoleen, ei sitä ainakaan omana elinaikanani hakattaisi muutenkaan, ns. omalla päätöksellä ja kustannuksella suojeltu kohde.

Tuon pelkäämisen voi tietysti ilmaista niinkin, että miksi murehtia asiaa, joka ei todennäköisesti ole murhe. Pidän kuitenkin monimuotoisuuden ylläpitoa tärkeänä ja nykymenolla yleisesti ottaen riittämättömänä. Turhia uhkakuvia ei kannata maalailla millään elämänalueella. Missä nuo marketin metsät sijaitsevat?

Palstalla on vuosien ajan pörrännyt liuta nimeään vaihtavia perskärpäs-kevytnimimerkkejä. Metsäasioista ei niillä tunnu pahemmin tietoa olevan. Pontimena vain kyltymätön riekkumisen halu metsänomistajia kohtaan. Jonkin sortin pudokkaita taitavat raukkaparat olla.

Ilmeisesti minä olen nyt leimautunut Visakallon mainitsemaksi ’nimeään vaihtavaksi perskärpäs-kevytnimimerkiksi’. Pari täsmennystä tähän. Olen kirjoittanut vain tällä nimimerkillä. Perskärpäsen voi ymmärtää monella tavalla, mutta itse näkisin termin joko muita myötäilevänä tai sitten muilla tekemisiään maksattavana tahona. Ilmeisesti en ole myötäillyt, kun ärsytyskynnys nousee monella kirjoituksistani. Maksan myös suojeluni ja taimikonhoitoni (en käytä kemeraa) itse, joten ei muilla maksattaminenkaan tähän istu. Termille voi tietysti olla muitakin määrittelyitä. Kevytnimimerkki voi viitata juttujen kevyeen tasoon, mutta ole pyrkinyt pysymään asiassa muita loukkaamatta.

Olen oikeastaan nostanut tällä palstalla muutamia itse tärkeiksi kokemiani asioita esiin. Ensinnäkin metsätalouden kannattavuuteen ja erityisesti investointien kannattavuuslaskelmiin liittyviä sekä tietoiseen päätöksentekoon liittyviä kysymyksiä. Siinä ei oikein voi välttää esim. palstalaisten vihaamaa korkokantaa, sori siitä. Toiseksi olen nostanut organisaatioihin ja markkinoihin liittyviä epäkohtia. Noihinhan liittyy pitkälti menneiltä ajoilta periytyvää valtapolitiikkaa, jossa metsänomista toimii maksajana, kartelleista puhumattakaan. Kolmanneksi olen nostanut nämä monimuotoisuusasiat, jotka eivät ole mielstäni ihan jiirissä metsätalouden monimuotoisuusvaikutusten kanssa. En ole mitään täyssuojelua tai sosialisointia koskaan esittänyt, vaan menetelmäkehitystä monimuotoisuuden ja metsätalouden rinnakkaiselon näkökulmasta (ja täsmennetään, että tuo ei ole jatkuvaa kasvatusta ennen kuin joltakin menee aamukahvi väärään kurkkuun). Neljänneksi ja tärkeimmäksi asiaksi olen kokenut metsänomistajan omaan ajatteluun perustuvan päätöksenteon kehittämisen. Perinteisestihän päätösmallit on otettu ulkoa annettuina totuuksina mm. metsänhoitosuositusten ja metsäneuvonnan kautta. Mutta kun maailma ympärillä muuttuu (mm. puun reaalihinta), niin päätöksiä pitäisi pystyä perustelemaan omilla johtopäätöksillään, olivat ne mitä tahansa.

Ilmeisesti tuo asiasetti on nyt sellainen, joka ärsyttää monia. Mutta ehkä se on myös heräte jostakin joillekin. Jokainen saa touhuta tavallaan, ei se minulta ole pois, mutta ei hieman toisella tavalla ajattelevia kannattaisi lähtökohtaisesti teloittaa. Jääkiekkoilija Selänne taisi aikanaan todeta, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Sama pätee mielestäni metsätalouden harjoittamisessa.