Nyt ei Visakallolla Horstin profilointi onnistunut, en siis järjestöväkeä. Väittäisin olevani keskimääräistä aktiivisempi ja oma-aloitteisempi metsänomistaja. Periaatteena ajatella asioita itse eikä joukon tai virallisen liturgian jatkeena. Se mitä tulee tuohon poliittiseen suuntautumiseen, niin minulla on nykyään enää kaksi puoluetta, jota en ole aiheelliseksi katsonut äänestää: kepu ja vihreät. Pitkään oli myös kristilliset, mutta viime kunnallisvaaleissa löytyi heiltä niin täydellinen ehdokas, että sopi hyvin äänestettäväski kotikaupungissani: ei mistään asiasta mitään mieltä vaalikoneessa.

Viimeinen kuvaa aika hyvin metsänomistajiakin: ei oikein asioista mitään mieltä, mutta tehdään niin kuin ennenkin, ja itse ajattelematta. Ja kaikki linjasta poikkeava koetaan uhkaksi. Virheitä ei myönnetä (ensimmäinen ala jossa ei koskaan ole ensimmäistäkään tehty). Kritiikkiä ei sallita ainakaan silloin, jos se osuu metsäsektoriin. Kannattavuus on kuutioita, ei euroja. Monimuotoisuus on kustannus, vaikka oikeastaan koko toiminnan edellytys pitkällä aikavälillä, jos ei muuten niin tulee markkinoiden kautta lopulta vastaan. Hirviä on liikaa, mutta sudetkin on ammuttava. Metsienmiesten maailma on kummallisuuksia täynnä.

Saahan monimuotoisuuden kustannuksista puhua, mutta pitää muistaa myös se, että kenelle kustannus napsahtaa. Monimuotosuuden kustannukset tai niiden välttäminen paremminkin voi olla kusemista naapurin muroihin. Ojituksilla on aiheutettu kustannuksia vesistöjen käyttäjille, kesämökin omistajille yms. Ekosysyteemitason asioissa huudetaan lopulta valtiota apuun, kuten kaivosasioissa on nähty. Eli kun yksi välttää kustannuksia, niin jotkut muut maksavat jotakin kautta. Tuon takia monimuotoisuusasioissa on myös yhteiskunnallinen näkökulma, jota ei voi täysin omistusoikeuden varjolla vetää kölin alta. Se monimuotoisuuden kustannus on ominaisuutena metsätalouden harjoittamisessa ja mielestäni sitä pitää vaan jonkin verran sietää.

Pitää tottakai sietää ja ottaa huomioon.  Kysymys on minusta sitä , että suojeluasiat on tärkeitä ja ovat kehittyneet parempaan suuntaan .  Mutta joillekin vaikuttaisi kelpaavan vain täyssuojelu eikä se veisi edes sitä alkuperäistä tavoitetta eteenpäin (mm. hiilinielun kannalta, uusiutuvien raaka-aineiden käytön lisäämistä , muovin käytön vähentämisessä jne).

Siinähän se onkin, ettei nykyisin asioita sanota enää suoraan. Nyt on esim. Inarissa yhteismetsä käytännössä täyssuojelussa ilman mitään korvausta. Mikä metsä mahtaa olla seuraava? Miten sinä derHorst mahtaisit suhtautua, jos joutuisit vastaavaan tilanteeseen?

Laho puuhan hajoaa, kun sitä siirtelee. Eri asia mm pystykuivat havupuut. Energiapuupinoon tietenkin, ettei tule liikaa lahopuuta ja hakkuurajoitteita.