MT:n avohakkuulivessä Pentti Hyttinen pohdiskeli että avohakkuussa ihmisiä häiritsevät maiseman muuttuminen ja hakkuutähteet ynnä muut kulkemisen esteet. Avohakkuiden vastustus saattaisi vähentyä, jos opittaisiin tekemään ne maisema huomioiden, etenkin sellaisissa paikoissa missä iso joukko ihmisiä näkee ne: taajamien lähistöillä, matkailukeskuksissa, valtateiden varsilla.

Silja Keränen oli sillä kannalla, että peitteinen metsänkasvatus auttaa monimuotoisuuden vaalimisessa. Näinhän ei mitenkään automaattisesti ole. Peitteisyydestä tykkäävät kyllä metso, liito-orava ja virkistyskäyttäjä. Kovasti kaivattua lahopuuta, järeitä vanhoja puita ja palanutta puuta elävänä, kuolevana ja kuolleena voidaan aivan yhtä hyvin järjestää avohakkuualueelle kuin peitteiselle alueelle. Tässä on kuitenkin muistettava, että lahopuu lienee kaikkein arvokkainta, kun se on kosteassa ja varjoisassa pienilmastossa, esimerkiksi puron varressa, lehdossa tai muussa erityiskohteessa. Arvokasta kuitenkin aivan kaikkialla metsissä – tarpeellinen muun muassa kolopesijöiden ruuan ja asunnon hankintaan.

Piiperoille uusi tehtävä. Ei tarvii lammaspaimeniksi pyrkiä kun alkaa vahtia aukkojen laidoilla ettei hirvet syö taimia aukolta. Ja mielenkiintoisuutta voi lisätä susien siirtoistutuksilla lähimetsiin. Kyllähän tässä on surkeaa ennakkoraivauksella männikössä katsella kun lähes jokainen mänty on menettänyt ainakin kerran latvansa taimikkovaiheessa. useimmat useampaankin kertaan. Koivut samaten.

Ei avohakkuita ole liikaa. Lenkkeilijä, sienestäjä, ja marjastaja voi liikkua hakkuualueen ulkopuolella. Ei metsässä liikkuja voi määrätä, mihin maanomistaja aukkonsa tekee. Nykyiset metsänhoito-ohjeet ovat riittäviä. Avohakkuillekin jää säästöryhmiä ja riistatiheikköjä, jos siellä niitä on. Laki määrää säästämään tärkeät luontokohteet.

Piiperö ei hakkaamattomaan metsään mene. Piipero tepastelee metsäkoneen jälkiä pitkin, koska sitä on helppo kulkea – ja hän kauhistelee, kuinka sammal on tuhoutunut raiteiden kohdalla. Jos ei ala haakkuualuetta näkymään viiden minuutin tepastelun jälkeen, hän palaa takaisin toista raidetta pitkin.

Kun aukko näkyy parinsadan tepastelun jälkeen, hän alkaa kauhistelemaan kuinka on monimuotoisuus tuhottu ja jäljellä on vain raiskattu aue, johon on tykitty taimet laikkuihin ”Ikinä ei enää siihen tule samanlaista ikimetsää”. Sen koommin häntä ei sillä paikalla näy, ei silloin, ku siinä on muutaman metin korkuinen taimikko, eikä edes siloin, kun metsuri on sen harventanut oikein nätiksi.

Visakallo: ”Saksassa on jo 300 vuoden viljelymetsäperinne, ja meilläkin jo yli 100 vuoden. Kuinka onkaan metsäluonto sinä aikana  köyhtynyt kummassakin maassa!”

Oliko tuossa jotain ironiaa vai mitä halusit sanoa?