”Ketunkuramaita” omistavana olen huomannut, että jos siitä ja kuntasta on tehty liian korkea mätäs, maa-aines hiljalleen laskeutuu alemmas, jolloin esim männyn tyvijuuristo jää hieman maanpinnan yläpuolelle. Nämä puut ovat riskialtiita lumituhoille, siten että taittuvat maanpinnalta nurin. Yhteen taimikkoon viime talvena näitä joitakin ilmestyi, tutkin asiaa kuokan kanssa, pääjuuri poikki. Mättäät tehty kivikoukulla, taimet syntyneet hieman mättään kylkeen (luontainen uudistus).

Tästä oppineena teen siemenpuualoille vain laikutusta, tai kääntömätästystä mätäsmonttuun.

Tasaisella maalla – ei koskaan, eli ei se puu nouse enää taimivaiheen jälkeen.  Kun katson ikkunasta, näen n. 25 – vuotiasta rauduskoivikkoa, joka on istutettu kynnettyyn ketunkuraan.

Ainutkaan niistä ei ole noussut ylös, eikä kohotellut juuriaan. Ei myöskään niiden alikasvospuuna olevat kuuset. Koivut ovat jo tukkikoolla, eli taitaa paremminkin painoa olla niin, että keväällä menevät alaspäin.

Mutta on selvää, että jos on tehty melkein mistä maalajista tahansa korkeita tötteröitä ja isketty taimi siihen päälle, niin pian siellä on tilaa kannon alla. Tosin puut eivät nouse jakkaroille, vaan jakkarat paljastuvat niiden alta.

Aika harvoin metsäpalo on ollut tulokseltaan avohakkuuseen rinnastettavissa. Ei siis ehkä kannata tuolla perusteella avohakkuita puolustaa.

Tuskin mistään läpimurrosta on kysymys, jos kuusen juurakot todetaan kasvavan koholla, luonto voi järjestää niinkin.

Ei aikaakaan kun harsinnasta on päästy eroon ja sitä sovitetaan nyt uuteen metsänhoitoon, mutta että puuta kasvatetaan myös jakkaralla. Ei kai siinäkään mitään, jos niin on hyvä, mutta ainahan voidaan kasvatustapaa muuttaa.