Periaatteessa olen samaa mieltä puunhalaajan kanssa. Kuitenkin täytyy tehdä eroa siihen, mitä haluaa metsässä tehdä. Jos lähden tavalliselle 1-3 tunnin lenkille tai sienestämään, en kaipaa yhtään vastaantulijaa ja se yleensä aika hyvin toteutuu. Jos lähden vaeltamaan, hiihtämään tms. pidempiaikaiseen liikkumiseen, yleensä kaipaan jollain tasolla järjestettyjä puitteita, kuten latuverkostoa, polkuverkostoa tulentekopaikkoineen yms. Silloin päädyn usein kansallispuistoon tms. alueelle, jossa ihmisten kohtaamiselta ei voi välttyä. Toisaalta noissa ympyröissä ihmiset ovat pääsääntöisesti oikein mukavia ja itseäni miellyttävällä asenteella liikkeellä. Ero toisen tyyppisiin liikuntamuotoihin tai tilaisuuksiin/paikkoihin voi olla selkeä, se vaikuttaa omaan viihtyvyyteen ja tietysti lajivalintoihin.

Luontoarvoista puhuttaessa täytyy kuitenkin muistaa, että suojelualueiden varaan ei voida jättäytyä. Kun 12% on suojeltu ja alueiden määrän lisäys esim. 50% on utopiaa (12 -> 18%), ja sekin vaikuttaisi vain 6% metsistä. Vaikka suojelualueiden lisäämiselläkin voidaan saavuttaa tärkeitä asioita, talousmetsissä on suurin pinta-ala ja siten myös potentiaali. Avohakkuukieltoa vastustan, mutta huomio pitäisi keskittää niihin mahdollisuuksiin, joita talousmetsissä on jokaisen mahdollista ottaa käyttöön. Lahopuusta on puhuttu jo tarpeeksi ja siinä on nykytilaan verrattuna yksi mahdollisuus. Toinen, mielestäni vielä merkittävämpi on puulajivalinta. Pitäisi saada koivun suosio kuusen sijaan kasvuun, samoin sekametsien kasvatus. Tästä päästäänkin tuttuun aiheeseen, jonka nyt kuitenkin jätän mainitsematta.

Siihen nähden, että kyse on asiasta, joka hyödyttää sekä luontoa, että suomalaista biotaloutta, hiljaisuus asian ympärillä on huomiota herättävän erikoista. Lienee jotain perua muutamien ryhmien, kuten luonnonsuojelujärjestöjen ja metsästäjien asemasta ja intresseistä yhteiskunnassa.

Voisi sitä hirvien kasvatusta kokeilla myös aitauksissa, olisivat pois metsistä pahojaan tekemästä. On vähän samantyyppinen asia kuin ihmisten ohjaaminen kansallispuistoihin ja liikuntakeskuksiin. Metsät alkavat olla jo vieras elementti ihmisille ja eihän ne siihen oikein sovellukaan. Metsät ovat puun tuottamista varten. Mutta se raha, joka puun tuottamisesta pidätetään, voisi sitä käyttää myös metsien ja sen käyttäjien hyvinvoinnin edistämiseen.

Kyllähän ne metsät puun tuottamista varten ovat mutta siinä voi samalla kyllä tuottaa virkistysarvoja monella tapaa. Marjat, sienet, retkeily, metsästys, ei niistä mikään sulje pois metsien puunkäyttöä. Sen kun vain saisi nuo piiperotkin tajuamaan.

Markkinat eivät pysty reagoimaan avohakkuilla tuotetun puutavaran markkinoihin koska vaihtoehtoa ei ole.FSC-sertifiointi ei pysty tarjoamaan vaihtoehtoa koska sitä hallinnoivat luontojärjestöt kieltäytyvät edes keskustelemasta sen kriteereihin liitettävästä avohakkuukiellosta.

Metsänomistajatahot voivat vaikuttaa metsien hoitoon ja käyttöön myös omasta tahdostaan. Ei sen tarvitse olla serteihin sidottua, jos pahimpia ylilyöntejä karsitaan. Silläkin on edut puolellaan, jos pahimmat rydöt ja liikkumaesteet metsistä poistetaan. Se ei ole keneltäkään pois, en usko metsien tuoton siitä edes kärsivän.

Metsillä on myös virkistysarvonsa, luontaistuotearvonsa, luonnossa viihtymisarvonsa, maisema-arvonsa jne. luetteloa voidaan jatkaa. Tuskin ovat metsien hoidosta tai metsien tuotosta pois. Jokainen uusi suojelualue tai metsien käytöstä pois suljettu alue sitä on. Niin tarpeellisia kuin suojelualueet ovatkin, tuskin kuitenkaan tarkoitus on luotoarvoja ja tavan metsänhoitoa eriyttää.

Metsien hoito ja käyttö ovat kiistatta alansa huippua suomessa. Ei ole syytä epäillä myöskään metsien monimuotoisuutta tulevaisuudessa. Toivoa sopiikin, että metsät voisivat olla  helpommin lähestyttäviä.