”Avohakkuu on kuin pissaisi talvella housuunsa”
Saksan malliin lopullinen ratkaisu niitä yli puolen hehtaarin aukkoja enään tehrä, ilman sanktioita, tuholainen.
Kulut ja tuotot ovat tietysti jokaiselle erilaisia, mutta halusinkin vain kertoa periaatteen, mistä hinta muodostuu eli että metsän hinta on kaikkien tulojen ja kulujen nykyarvojen erotus.
Parhaan kannattavan hinnan kykenee tietysti maksamaan se, joka kykenee taloudellisimmin homman hoitamaan. Minä olisin tehnyt konkurssin, jos olisin antanut oston jälkeen metsänhoitoyhdistyksen hoitaa metsät. Homma olisi loppunut rahan ja luoton puutteeseen. Oman toiminnan keskiössä oli oltava talous eikä metsänhoitoyhdistyksen tavoittelema puuntuotannon maksimointi.
Minä kirjoitan Mehtäukko metsän ostamisesta ja ostotarjouksen hinnanmäärittelystä. En siitä, mitä markkinoilla mahtaisin jostakin metsästä tai jauhopussista saada. Siellä markkinat määräävät ja ostajia ja heidän peruiaatteitaan on vaikka minkälaisia.
Semmoista tuo metsätilakauppa on. Joskus voittaa ja joskus on vaikeaa. Isoisä osti 1927 200 ha:n tilan Korpilahdelta. Osan kauppahinnasta lainasi naapureilta osalle sai maksuaikaa. Alkoi maksaa näitä velkojaan ostamansa tilan koivuilla. Myyjä, joka asui naapurissa hermostui ja vaati saatavaansa heti. Niin vaativat tästä pelästyneet naapuritkin. Isoisällä oli hyvä luotto ja onneksi sai rahaa pankista. Ei siinä lopulta oikein hyvin käynyt. Isoisä jäi syytingille ja tuo tila päätyi sedälleni. Setä oli puoliksi ammattikalastaja ja upposi serkkuni kanssa 1975 moottorikelkalla heikkoihin jäihin.
Toinen vähän erilainen tapaus. Turkistarhaajaisäni oli saanut minkeistään hyvän hinnan ja osti juopolta kaverilta n 30 ha hirveän hyvin kasvavaa kuusikkoa. Tuli vaikeuksia. Paikallinen verosihteeri, joka sivutöinään teki kuluttajaystävällisiä veroilmoituksia, oli myös havitellut samaa tilaa. Suuttui, kun ei saanut sitä. Sanoi isälle, että saat maksaa verossa hinnan toiseen kertaan. Teki täysin aiheettoman lisäveropäätöksen. Sen oikaiseminen oli sitten vaikeaa. Onneksi erään pankin notariaattiosasto otti asian hoitaakseen ja kädestä pitäen näytti valituksen käsittelijälle miten asia on. Verotus siis oikaistiin. Verosihteeri oli ollut liian härski. Jäi näistä sivubisneksistään kiinni ja joutui vankilaan. Taisi tehdä lopulta itsemurhan. Vanhempien perikunta möi palstalta kaikki puut silloin vanhan veron aikaan ja lopuksi maapohjan kunnalle tonttimaaksi verovapaasti.
Sain luettua Pukkalan ja Kuuluvaisen artikkelin MT:ssä. Hyvä, että osa jatkuvapeitteisen metsänhoitomallin haasteista on tunnistettu ja myönnetty:
”Luonnonläheisessä metsänhoidossa ja sen soveltamisessa voidaan nähdä myös haasteita. Kun hakkuut tehdään pienipiirteisesti, metsikön tai yksittäisen puun tasolla, johtaa tämä helposti metsän rakenteen samanlaistumiseen laajemmalla alueella, mikä ei tue biodiversiteettiä.
Avohakkuiden välttäminen vaikuttaa samansuuntaisesti; erityisesti valoa vaativat puulajit ja muut avoimien metsäympäristöjen lajit voivat kärsiä.”
AJ:n ei kannata huolestua. Kun motomies tulee palstalle, hän on suruton poika, eikä yksittäinen puu merkitse mitään. Se on muutama sirahdus, eikä sitä puuta enää ole. Helposti syntyy ajoura myös taimikkoon. EU ei pahemmin metsien käsittelyyn tule vaikuttamaan. Hiilinieluvaatimuskin meni alle vihreiden tason. Vihreät olivat asettaneet odotuksia aivan liikaa Eu:lle. Sieltä tuli ankarat ehdot autoteollisuudelle, ala muuttuu täysin 15v aikana.
Julkilausuman jälkeen toteutettiin luonnonläheistä metsänhoitoa vielä 60-70 luvulla, kunnes siirryttiin kokonaan jaksottaiseen metsänhoitoon. Täällä siirtymää on perusteltu harsinnan jälkien korjaamisella. On sitäkin, mutta vaihtoehto olisi ollut myös luontainen metsänhoito osana metsänhoitoa. Joka sivuutettiin ja ohjattiin teollisuuden logistiselle uralle ja elinkeinorakenteena klusterin haltuun.
Puuntuottajan eli metsänomistajan kannalta tämä on huono asia. Suomessa, jossa ei juuri muuta ole kuin metsää, puuntuottamisesta ei ole pääelinkeinoksi. On luettava sivuelinkeinoksi ja sitä vastoin toimet, oikeastaan jo puunkasvattamisesta eteen päin ovat pääelinkeinoja.
Kansallistamisesta se on ja puheet metsänomistajien vaikuttamismahdollisuuksista ovat keinotekoisia. Toinen asia on poliittinen vaikuttaminen. Jos on annettu liian paljon tilaa kansalaishteiskunnalle (myös EU-integraatio), onhan siellä ne sosiaaliset, elinkeinorakenteelliset ja jopa metsänhoidolliset puutteet. Eli kysymys on kokonaispaketista ja sen päivittämistarpeista.
Puukauppa-ketjussa pohdittiin vanhemman metsän harvennuksia. Vanhan kuusikon viimeinen harvennus saattaa lisätä soistumista ja altistaa täten metsän tuulituholle. Tulevassa ilmastossa toimivat paremmin alusta lähtien harvemmat kasvatusasennot ja harvemmat harvennuskerrat.
Jos jatkuva mallin metsä kasvaa kuin Strömsössä, siellä joutuu käymään useammin kuin tasaikäismallin metsässä. Jollekin huolelliselle hankintahakkaajalle tuo voi sopiakin mutta yleismalliksi ei.
Tulevaisuudessa omatoiminen hakkuu vain vähenee. Ei ole enää henkilöitä, jotka sitä tekisi, kun maaseutu autioituu. Suojelualueista ei todellakaan tule olemaan pulaa. Niitä syntyy jopa pienten kaupunkien keskustohin, joissa ei kohta ole mitään.
Kuusikon harvennus voi aiheuttaa jossain soistumista. Mutta miten sitten se sopii turvemaille joissa suositellaan kohta tehtäväksi vain jk:n hakkuita ilman ojien perkauksia ? Harveikon teko suolle ei johda muuhun kuin uuteen korjuukertaan tavallista nopeammin, jos puut on kuusia. Sitä voi joku tietysti pitää hyvänä soiden ennallistamisen apuna mutta metsätalouden kanssa sillä ei ole paljon yhteyttä.
Soistumisesta tuli mieleen semmonen asia, että suurin osa Suomen soista on syntynyt soistumalla , ei pienvesien umpeenkasvusta. Suon ennallistamista olisi siten myös sen muuttaminen taas kangasmaaksi ojittamalla. Soistumista tapahtuu jatkuvasti kangasmailla, kun suot levittäytyy laajemmiksi ja kangasmaiden kosteikot soistuu.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.