Tervetulo vaan Leenakin samaan porukkaan metsäretkelle! Koetetaan järjestää oikein mielenkiintoinen ja mieleenpainuva tapahtuma.

Kemeran tapaus on kaatunut ammattitaidon puutteeseen. Omista kokemuksista voin sanoa että jos et tunne istuttajia niin valvo niitä. Vaikka voihan olla että alue on sijainnut satojenkilometrien päässä niin se voi olla hankalaa. Minulla kävi joku aika sitten tapaus että kuusentaimet oli istutettu huonosti, eli aivan liian pintaan joten tein asiasta heti reklamaation ja taimet käytiin lyömässä muutamien päivien päästä uudestaan ja laskukin halpeni. Varsinkin istutustyömailla on villinlännen meininki, työmaiden laatua valvotaan entistä huonommin. Omavalvonta on todella tärkeää että välttyy pettymyksiltä.

<p><p>Juu, parisataa kilometriä oli työmaahan väliä ja päätyö piti kiireisenä. Suurin haaste toimijoille tuntuu olevan aikatauluttaminen. Ensin muokkaus viivästyy vuodella, sitten taimet tuodaan aukon laitaan ja joskus, jos sittenkään, saapuu muutama opiskelija istuttamaan niitä jo valmiiksi kuivaneita näreitä. Hyviäkin kokemuksia toki on, mutta onhan se taimihuolto itse tehtynä varmemmalla pohjalla.</p></p>

Visa: Jatkuvan kasvatuksen menestyminen on myös metsän sulkeutumisesta kiinni, ei välttämättä sen avaamisessa. Valitettavasti nykyään jatkuva kasvatus ymmärretään liiallisena metsän avaamisena. Niistä kokemuksista kerrot 80 luvulta. Tuli myrskytuhot, tuli taudit, heinettyminen ja vesakoituminen. Sitä samaa, mitä valitetaan tänäkin päivänä. Hakataan liian avoimeksi ja liian pienillä puustopääomilla. Metsän peitossa on usein jk:kin salaisuus, kuusettuminen ensisijaisesti, mutta myös sekametsissä, sitä alkua luontokin hakee avovaiheen kautta. Vielä joskus 50-70 luvulla metsät olivat avoimia, ei ollut metsissä nykyisen kaltaista ”tamppaamista”. Voi verrata vähän kuin aikoinaan herkkupöytään, joka oli myyrille katettuna. Aukkoa aukon viereen, kyllä siitä myös pintakasvillisuus tykkää ja se oleellinen, puuntaimet jäävät uupumaan.

Metsuri motokuski, sinähän puhut kuin jatkuvasta kasvatuksesta. Samat puustopääomat ja metsänhoidon lainalaisuudet ne ovat jatkuvassa kasvatuksessakin. Mikä ero sillä on jos, yläharvennetaan tai tehdään harsintaa, jatketaan kiertoaikaa tai ollaan jatkamatta, uudistetaan avovaiheen kautta tai jatketaan kasvattamista. Ennen aikaan näitä kaikkia kyllä tehtiin, siemen-, suojus- ja verhopuustot olivat yleisiä metsän uudistamistapoja. Tällä hetkellä kun metsänhoito eriytetään ja luokitellaan erikseen, on eriyttämistä pidettävä omituisena ohjeena. Sen perusteella edellä mainitut luokitellaan uudistushakkuisiin ja jatkuva kasvatus eriytettynä kasvatushakkuisiin. Pitäisin luontaisen metsänhoidon luontaisena metsänhoitona, jos on tarpeen eritellä?  Tuskin harsintajulkilausuman anti oli, että metsänhoito eriytetään tai että toteutetaan vain toista hoitomuotoa, jaksottaista metsänhoitoa.