Minä olen myös nähnyt jk-metsiä ; yleensä ovat tuulituhojen jäljiltä jätemetsiä.

Kommentoin TA:lle puupelloista ja jatkuvasta kasvatuksesta.

”Ei kai kaikkia lajeja tarvitse jokaisella hehtaarilla olla, eikä voikaan, kun kasvupaikkoja on erilaisia ja ilmasto muuttuu mentäessä etelästä pohjoiseen. Tähän perustuu biodiversiteettistrategiankin kanssa kohtalaisen yhteensopiva ajatus metsän mosaiikkirakenteesta, jossa kaikkialla on metsälö- tai aluetasolla riittävä määrä tiukasti suojeltua, osittain suojeltua ja tavallista talousmetsää. Eri osioihin, eri alueille ja eri kasvupaikoille sopivat eri metsänhoitomallit.

Edellä on käytännön kokemusta omaavien metsänomistajien (mm. Timon ja Pekan) hyviä puheenvuoroja jatkuvan kasvatuksen edellytyksistä. Jatkuvan kasvatuksen menetelmä ei ole sen paremmin ennallistava kuin jaksollinenkaan malli ilman erityistoimia. Se on päin vastoin maisematasoa yksipuolistava, jos siihen erehdytään siirtymään metsätilan kaikissa metsissä.

Mainitsin aiemmin että kaikki hakkuutavat ovat periaatteessa luonnollisia. Metsätaloudessa operoidaan kuitenkin paljon nuoremmissa ikäluokissa kuin luonnonmetsissä. Luonto itse harventelee nuorta metsää alhaalta eli pienemmistä kasvukilpailussa jälkeen jääneistä alkaen ja vanhaa metsää isoimmista alkaen kun puut kuolevat vanhuuteen. Tavallaan luonnossa ei siis ole suoraa vastinetta metsänhoidolliselle yläharvennukselle eikä poimintahakkuulle?”

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010534744.html

Kiitos Visakallo! Siellä on muitakin hyviä kirjoittajia ja teksti on synteesiä mistä tahansa opitusta. TA perustelee myös yleensä kantansa hyvin, mutta ehdotettu luonnonmukainen metsänhoitomalli on vielä omintakeisempi ja vähätuottoisempi kuin jatkuva kasvatus.

Lähdettä käy hieman sääliksi, mutta ei nuorempia: jos leikkiin ryhtyy on se kestettävä. Jatkuvapeitteinen on ehdolla niin monessa yhteydessä maailmalla nykyään, myös asiaa vain pintatasolla ymmärtävien toimesta, että siitä on pakko jakaa se vähäinen tieto mikä meillä on. Kyseessä ovat isot omaisuudet joiden hoidolla on vaikutusta moneen koko valtakunnan tasolla.

Lisää kommentteja TA:lle. Ajatus voi vähän poukkoilla, mutta tunnette jo TA:n ajattelun peruspiirteet (mitä vähemmän metsänhoitoa sitä parempi) joten en kopioi niitä tähän.

”Ehdottamaasi suuntaan ollaan etenemässä. Tutkimuksia eriasteisesta säästöpuuston jättämisestä hakkuissa on tehty ja saatu positiivisia lajistovaikutuksia. Suojelualueiden lisääminen ja ennallistaminen kannattanee aloittaa noista Eeron luettelemista runsaslajisista kohteista ja lisäksi arvokkaimmista vanhojen metsien kohteista Etelä-Suomessa. Tällöin autetaan jo valtaosaa metsäisten luontotyyppien lajistostamme.

Lisäapua saadaan kun talousmetsää käsitellään vähemmän intensiivisesti: turvemailla lisätään jatkuvaa kasvatusta, kaikkialla jätetään pysyvästi rauhoitetut säästöpuuryhmät, vesistöjen suojakaistat poimintahakataan. Lisämausteena luonnonhoito, jonka päätarkoitus on nimenomaan lisätä metsiin luonnonmetsien rakennepiirteitä. Jos luontoa halutaan matkia kunnolla, tehdään välillä myös pieniä ja isoja aukkoja. Tuulen kaataman puun juurakko paljastaa kivennäismaan, joten myöskään maanmuokkaus ei ole luonnoton toimenpide.

Jos nämä kaikki toimet ja alueet ynnätään yhteen, ei varmaan aluetasolla oltaisi enää kaukana tavoittelemastasi 30 prosentin suojeluasteesta. Alan edelläkävijä Metsähallitus on soveltanut pitkään ns. alue-ekologista suunnittelua, jossa kartoitetaan luontoarvot ja suunnitellaan toimet sen mukaan eri vyöhykkeillä. Tätä ajattelua tarvitaan lisää yksityismetsissä. Ei kategorista jatkuvaa kasvatusta.”