Vähän nuo teidän juttunne tuntuvat teorioilta ja arvuutteluilta. Eipä taida monellakaan olla tuntumaa esim suomalaisten sahojen arkeen, siihen tosiasiaan, minkä kokoista tukkia nykyään on saatavilla. Pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä todellisuudessa, tilastot ovat asia erikseen.

Kovasti puolustellaan myös nykyistä valtamallia, jossa metsänomistaja joutuu muka vastaanhangoittelevalle massapuun ostajalle antamaan ropsit hinnalla, joka on ollut reaalisessa laskusuunnassa jo kymmeniä vuosia. Metsänomistaja on tyytyväinen kun ei sentään joutunut lähettämään rahaa ropsikuorman mukana paperitehtaalle.

Luulisi kustannustietoiselle, omissa metsissään kovasti touhuavalle puuhapetelle olevan edes jonkinlainen positiivinen viesti siinä, että hänelle tarjotaan mahdollisuutta itse vaikuttaa metsänhoitonsa kustannuksiin. Mutta ei mene perille.

Professorismiehiä myöden myöten ollaan jatkuva kasvatus tuomitsemassa siitä syystä, että se muka heikentää puuston perimää. Tässä ei ymmärretä sitä, että vastuullinen suomalainen metsänomistaja on aina poistanut metsistään ensin vialliset puut, tervarosot ym ympärillä olevaa kasvustoa heikentävät yksilöt. Näitähän ei motokuski poista nykymenetelmässä, nehän eivät ole ostajan mieleen.

Ja olisi mielenkiintoista tietää miten geenitietoisia ovat pojankollikat, jotka käpyjä taimenkasvattajille kesätöinään keräävät. Kyllä kerääjille takuuvarmasti kelpaavat kaikki kerättävissä olevat kävyt niiden lähtöpuiden geenivioista riippumatta

Kyllä ne ”puuhapetet” sopii metsäisen väen joukkoon ja lait voidaan muuttaa heitä suosiviksi aivan mielelläänkin. Onhan lait aina demokratiassa pienemmän eduksi joten turha täällä mitään suurten diktatuuria metsiin on haaveilla. Järkevyys sitten on aivan eri asia. Heinittyminen on kyllä iso ongelma joten en aio itsekkään kuin tarkkaan mietityissä kohteissa käyttää jk-tyypin hoitotapoja.
Mutta kannatan aina laajaa yksilön valinnanvapautta ja sitä on metsissä kahlehdittu jo aivan liian pitkään.

Omissa metsissään touhuavat ”puuhapetet” ovat katoavaa kansanperinnettä. Heidän mielikseen ei kannata lakeja muuttaa typerämpään suuntaan eikä kohtuullisesti toimivia käytäntöjä romuttaa.

Sahoille tuleva tukki pienenee siitä syystä , että sitä tulee entistä enemmän harvennuskohteilta ja siitä , että uudistettavien alojen puuston läpimittavaatimusta on pienennetty . Jk- metsästä ei järeämpää tukkia tule löytymään ikinä. Siitä pitävät tiheään , 15 nuoden välein , toistuvat korjuukerrat huolen.

Pikkuisen pelottaa tuo viriävä ajatus vanhojen kuusikoiden muuttamisesta jk- metsiksi. Siinä käy niin , että rapean yläharvennuksen jälkeen alueen valta heinä , ei taimet. Tämän jälkeen kuvio on pakko uudistaa ja tapella vuosikausia taimien kanssa kilpailevaa heinää vastaan. Tässä voi ahkerammankin ”puuhapeten” into laantua.

Mitä tutkittuun tietoon tulee , on selvät näytöt siitä , että luontainen uudistaminen epäonnistuu keinollista uudistamista todennäköisemmin .Tästä euraavat kustannukset tosin realisoituvat monesti vasta seuraavan omistajasukupolven kohdalla.

Puupula on helittänyt niin tämmöistäkin saa sitten harrastaa.

Korjuukustannukset ja korjuuvauriot vaan lisääntyvät nk. jatkuvassa kasvatuksessa.

Tehometsätalous, metsänviljely ja apu/valioharvennukset tuottavat paljon puuta.

Varsinaista metsänhoitoa ei pääse edes harjoittamaan jatkuvassa kasvatuksessa, lopputuloksetkin on tutkittu ja huonoiksi havaittu.

Kyllä metsänhoito sulkeutuneessa metsikössä on parasta työtä mitä tiedän.

Taimikon hoito reikäperkauksella on tosi mukavaa.

Totaaliniitto on tylsääkin tylsempää…

PS. Sthil voitti taas Koneviestin raivaussahatestin!

täsmennettäköön yllä olevaa Glan kommenttia sen verran, että Lähteen ja kumppanien kanssa jk-asioista ei keskustellut Eljas Pohtila, vaan Metsäkeskuksella johtavan metsänhoidon asiantuntijan vakanssilla työskentelevä Eljas Heikkinen.
Riikilän mikko