Maalittaminen on nykypäivän ilmiöistä kaikkein ikävimpiä. Minun nuoruudessani ei maalitettu kuin maanviljelijöitä, muut ammatinharjoittajat saivat silloin olla jokseenkin rauhassa. Nyt lista on paljon pidempi: turvetuottajat, turkistarhaajat, puuntuottajat, motokuskit, rakentajat, pysäköinninvalvojat, autonkuljettajat, opettajat, toimittajat, jne. Lähes kuka vain voi nykyään joutua rajun somehyökkäyksen kohteeksi.

Tiedän, että tämä kuulostaa hämmentävältä, mutta minä en ole vielä oppinut tunnistamaan Jovainia ja Tolopaista toisistaan. Muutaman muun keskustelijan tunnistaisi jo, vaikka viestissä ei nimeä olisikaan. Mutta ehkäpä kehityn vielä.

Sinänsä hirveän hankalaa nykyisin elää paksunahkaisena ihmisenä. Aina silloin tällöin joku loukkaantuu jostain, mistä ei itse edes ymmärtänyt, että joku osaisi loukkaantua. Sosiaalisen median algoritmit on tietysti rakennettu niin, että se, mikä herättää tunteita, pääsee paremmin esille myös muillekin. Kohut siis äärevöityvät, valitettavasti. Sinänsä hyvä, ettei tässä palstassa ole juuri älyä – ja en siis puhunut palstalaisista.

Toivon omalta osaltani, että minun ja suorittavan välinen lievä vihanpito on molemmille ihan ookoo.

Pieni kriittisyys pitää hereillä  ?

Siihen pitää olla välineet. Ei onnistu muuten.

Sarkasmia tai ironiaa, ei ole isommin minun alaani.

Minä moitin täällä kaikkein eniten sitä että ei malteta puhua asiasta, vaan lähdetään, ihan tarkoituksellisesti, nälvimään asian esittäjän henkilöä. Puhutaan lääkkeitten ottamattomuudesta ja arvellaan, minkälaisessa laitoksessa kukin asuu ja muuta sellaista.

Se osoittaa lähinnä sitä ettei ole resursseja väitellä itse asiasta, vaan pitää koittaa edes nälviä henkilöä, kun ei muuhun kykene.

Terveisin: Korpituvan Taneli