Minulla on v.-09 istutettuja ku-taimikoita.  Parhaiten kasvaneella kuviolla keskipituus on  +3 m. Ei ole ollut heinäystarvetta .  Varhaisperkaus on tehty . Muutama luontaisesti syntynyt mänty seassa; ne on saman mittaisia kuin ist.kuuset.  Luontaiset kuuset ei kasva samaa vauhtia taimivaiheessa.

Viljelyn kasvatuskuluja ei voi kovin paljon lisätä, jos vertaa vast. luontaisesti syntyneen ja istutetun kannattavuutta esim. 4 %:n korolla laskien.  Varsinkin harvahko alikasvoskuusikko kasvaa yl. melko nopeasti myyntipuustoksi.  Väkisin ei kuitenkaan kannata pyrkiä alikasvoksen kasvatukseenkaan, jos ei ole siihen sopivat olosuhteet valmiina.

3 metriä on 10v kuusikolle mielestäni hyvin vaatimaton pituus. Kasvupaikan viljavuus? Missä päin Suomea? Kyllä itselläkin on jo muutama vuosi istutuksesta vuosikasvu ollut 50-80cm.

Istutustaika vaikuttaa yleensä juromiseen. Jotkut puulajit eivät juro kun ne istutetaan kasvavina. Koivukin lähtee kasvuun parhaiten kasvavana istutettaessa.

”Istutustaika vaikuttaa yleensä juromiseen.”

Taikuudellakin on varmaan osuutensa, mutta itse luotan enemmän selitettäviin tekijöihin.

Olosuhteet tuntuu vaikuttavan. Viime kesänä (kuivuus) en onneksi istuttanut yhtään ainoa tainta. Sitä edellisenä sattui hyvät sateet istutuksen jälkeiseen aikaan ja vaikka kesä ei lämmin ollutkaan, taimet kasvoi hyvin. Sen sijaan jokunen vuosi aiemmin istutuin kuusia kuivaan maahan, ne juroi pari vuotta ennen kunnon kasvuun pääsyä. Tällä hetkellä näyttää niidenkin osalta hyvältä.

Suorittava porras on aivan oikeassa kirjoittaessaan, että ”On ratkaisevaa , mitä korjuuohjeessa lukee .  Isännäällä ei ole työnjohto-oikeutta hakkuuoikeuden sillä hetkellä omistavan tahon työntekijöihin. Jos hakkuutapaan halutaan muutos , se on tehtävä hakkuuoikeuden omistavan tahon (ostoesimies/korjuuesimies) kanssa. Lisäksi metsänkäyttöilmoitus on päivitettävä tältä osin.”

Vaikka mennäänkin alkuperäisen aiheen sivuun, niin käydään tämä nyt läpi. Tuossa esimerkissähän kyse ei ollut hakkuutavan muutoksesta, kauppasopimuksessa ja korjuuohjeessa (jonka ostomies laati minun läsnä ollessa) oli myös maininta, että harvennetaan kaikista läpimittaluokista tms. Kyseessä oli viime kädessä kuskin virhe, mutta selkeästi puhdas vahinko. Mainitsin toki asiasta, kuljettaja oli myönsi virheen ja annoin asian olla.

Molemminpuolinen joustavuus ja hyvä yhteishenki eri osapuolten välillä on mielestäni tavoiteltavaa savotanteossa. Ei ole kenenkään etu, jos toiminta menee samanlaiseksi riitelyksi, kuten vaikka rakennusalalla usein käy. Olisi toki mahdollista kirjata kaikki pikku detaljitkin tarkkaan paperille ja jos niistä poiketaan, antaa lakimiesten hoitaa riitely. Siitä tuskin hyötyisi kukaan muu, kuin lakifirmat.

Alkuperäisen aiheen mukainen hypoteettinen esimerkki: kuvio on myyty ylispuiden poistona, metsänkäyttöilmoitukseen tämä on kirjattu samoin. Taimia särkyy hakkuussa väkisin, sanamuoto korjuuohjeeseen on näin ollen muotoiltava vaikka että ”alikasvos pyritään säästämään”. Jos hakkuun jälkeen paikalle ei jääkään kehityskelpoinen taimikko, niin homma on ikävä kaikille osapuolille: metsänomistajalle, korjuufirmalle, kuskille ja puunostajalle. Jos hakkuu toimitetaan maaliskuun parhailla korjuukeleillä tuon tyyppiselle leimikolle, pitäisi taimet ja muokkaaja olla jo tilattuna. Lisäksi hitaampi hakkuu on huomioitu mahdollisesti kauppahinnassa. Mutta ei niitä taimia ja muokkausta oikein ”kaiken varaltakaan” voi tilata, vuoden viivästys tulee helposti viljelyyn. Kuka maksaa?

Markkinatalousjärjestelmässä kun elämme, voi puun myyjä pyrkiä ennaltaehkäisemään tilanteen valitsemalla sellainen puunostaja, jonka kanssa asiat ovat sujuneet aiemmin hyvin (itsellä tai tutuilla metsänomistajilla)  hommansa osaavaksi tiedetty korjuufirma tekemään savotan.

Sitä paitsi ne korjuuohjeet tuntuvat usein jäävän kuskeilta lukematta. Pari vuotta sitten esimerkiksi sain tekstiviesti-ilmoituksen, että savotta on alkamassa välittömästi. Kun pääsin paikalle puolta tuntia myöhemmin, ensimmäiset puut olivat jo pitkällään. Mainitsin kuskille, että tässä isomman kuvion laidassa olisi meininki jättää kuusentaimet ehjiksi ja ilmeni, että ei ollut lukenut ohjetta läpi. Seuraavana aamuna menin katsomaan jälkeä ja hyvä taimikko oli pystyssä, tosin ylärinteessä vt:llä. Toisen vuoron kaveri oli autuaan tietämättömänä jo pari tuntia hakannut mt:pohjaa siellä, missä alikasvosta oli tarjoitus hyödyntää. Viljelyksi osittain meni, vt:llä ylimääräisiksi uudistusalan raivaussahatöiksi.

Metsänomistajalla ei ole työnjohto-oikeutta, mutta asiakaspalveluhenkiset konekuskit kyllä kuuntelevat isäntää sortumatta ylimielisyyteen. Kun metsänomistaja sattuu olemaan puuntuotanto-orientoitunut, ”paikallinen sopiminen” tuo lisäarvoa ja tehokkuutta puunkorjuuseen, eikä kai ole keltään pois. Metsänomistajahan se usein tilansa parhaiten tuntee ja keskustelun käyminen ostomiehen kautta tarkoittaisi ylimääräistä välikättä.

Taannoin talvikelit vaihtuivat yllättäen kelirikkoon ja tässä yhdellä savotalla tien kantavuus alkoi vakavasti uhkaamaan savotan loppuunvientiä. Esitin vuoronvaihdon yhteydessä paikalla oleville molemmille motokuskeille, että puita voidaan ajaa myös toisen tien varteen, lähes sama matka leimikolta kun  on ennalta ajateltuun kuljetussuuntaan. Sopivat asiasta korjuufirman työnjohdon kanssa ja korjuu sekä laadun puolesta kriittisten tukkien poisajo onnistui.

Toisella menneen talven lumilla tehdyillä leimikoilla kuljettaja oli poikennut korjuuohjeeseen merkitystä urasta reitillään korjuulohkolle. Oli nimittäin ajanut pidempää lenkkiä, miltei perille asti valtaväyläksi hankintasavotoillani hakkaamaani uraa myöten. Tämä toki sopi minulle oikein hyvin. Lyhyempi, maastoonkin nauhoitettu reitti nimittäin kulki taimikon läpi, mutta kuski oli sitä mieltä, että niin hyvä väylä on tämä valmiina oleva, ettei taimia tarvitse alkaa särkemään.

Kun yhteisenä tavoitteena on metsänhoidollisesti hyvä ja samalla tehokas puunkorjuu ja kaikilla osapuolilla hyvä ”metsämieshenki,” niin juridisilla valtasuhteilla ei ole käytännön toiminnassa suoraa merkitystä.