Kuka on väittänyt ,että kasat ovat kahden pöllin nyssäköitä pitkin palstaa. Olen monesti naputellut kymmenenkin runkoa vitosen pölkkyjä pöllin päät samassa tasossa yhteen kasaan puomin alle . Puita ei siis roiskita mihin sattuu ,vaan kourakasa tehdään paikkaan ,jossa on tilaa ja josta se on mahdollista nostaa ilman vaurioita jäävään puustoon ajokoneen kyytiin.  Tavoitteena luonnollisesti kourantäyteinen nippu käsittelypistettä kohti…..niin tämähän ei valitettavasti sillä lyhyellä puomilla aina onnistu ,mutta 11 metriin ulottuvalla pilkillä on lasten leikkiä.

PS. Sampokin on saanut tuoteperheeseensä kahdeksanpyöräisen keskiraskaan moton ,jonka työpaino on 21 tonnia( ilman teloja?) ja kuormaimen ulottuma 11 metriä. Tuskin olisi kehitetty ,jos pikkusampo olisi ollut menestys.

Olisi hyvä että näissäkään asioissa ei liioitella. Ajouran sallittu leveys on tänä päivänä 4 – 4,5 m ja suolla 4,5 – 5 m. Näihin leveyksiin päästään kaikilla koneilla niin isoilla kuin pienilläkin. Sama metriväli toimii myös metsuri puita ajettaessa. On aivan turhaa väittää 8 m ajourista missään. Mikäli sallittuihin metriväleihin ei päästä on kuljettaja hyvin nopeasti entinen kuljettaja. Urakoitsijaa sitoo myös hyvän työnlaadun vaatimus ja se on yksi kohta myös sopimustekstissä jota on noudatettava.

Täällä kun on paljon konemiehiä niin kysyn, paljonko on koneitten  käyttöaste?

metsässä tehtävät huollot yms plus lavetilla vietetty aika, aika jona kone ei ole suoraan tekemässä pöllejä?  Suunnittelihan ison koneen Ponsse ruotsin markkinoille kun siellä on paljon harvempi tieverkosto kuin suomessa ja palstalta tienvarteen pitemmät siirtomatkat.

Ja  enemmän tulee ajouraa myös sen takia kun kuormat tyhjennetään metsänpuolelta eikä tieltä päin.  risteykset  ja mutkat, leveyden lisäksi.  Eräs Metsänhoitaja sanoi että metsä pitäisi kasvattaa siten että puusto on läpimitaltaan keskimäärin 13 cm, miten toteutunee tuo ?

Tuosta korjuun tarkkailusta sen verran vielä. Uusille metsäkonealan oppilaille opetetaan jo koulutuksen alkuvaiheessa oman työn tarkkailua eli ns itsearviointia. Opetetaan hyvän korjuun perusteet. Samoin työ jatkuu sitten työelämässä. Siellä jokainen kuski laittaa poistuman ja jäävän puuston määrään ennen kuin työmaa lopetetaan järjestelmään. Jotta työn seuranta ei vielä päättyisi on urakoitsijan suoritettava säännöllisin välein korjuukohteiden tarkastuksen ja raportoitava työnantajaa tuloksista. Tämän jälkeen vielä yhtiö tekee satunnaisia tarkistuksia korjuu kohteille joissa korjuujälkiä tarkistetaan. Jotta vielä homma olisi aukoton niin sertifikaati työryhmä tarkistaa satunnaisia kohteita onko luontoarvoja huomioitu hakkuussa. Vielä tähän lisätään viranomaisten satunnaistarkastukset joista saamme sitten lukea vuosittaisista raporteista.

Olen miettinyt usein että mistä tämä viranomaisten ja omavalvonnan sekä ostajatahon tarkastusten ero johtuu. Tarkastuskriteerit ovat kuitenkin samat. Uskon että pääsyy siihen että harvennukset menevät harvaksi on mittausjärjestelmä.  Meillä metsän tiheyttä mitataan pohjapinta-alalla. Hyvä pohjapinta-ala ei kerro sitä onko harvennus tasalaatuinen. Onko kaikille puille tasaisesti annettu kasvutilaa. Hyvään tulokseen päästään vaikka puut olisivat kahden metrin välein  mutta puuston ja metsän  kasvinkannalta tilanne ei ole optimaalinen. Tarkastuksissa olen usein huomannut että tasalaatuinen harvennus jossa kaikilla puilla on tilaa järeytyä tahtoi mennä liian harvaksi. Mutta jos jättää yhden lähekkäisen puuryhmä pohjapinta-ala meneekin kohdalleen. Metsässä kun puut eivät ole aina tasaisin välein.