Eihän ilmastohyötyjen arviointi ole meillä mitään uutta, sitä on tehty kymmeniä vuosia kun on laskettu kestäviä hakkuumääriä ja viimeksi metsäsertifioinnissa. Minusta tuo kaavailtu ilmastohyötyanalyysi sopisi ehkä päästökompensaatioiden laskentaan mutta ei normaaliin metsätalouteen. Siinähän kai (jos ymmärsin) verrataan metsän kehitystä johonkin perusuraan. Kompensaatioina myytävät lisätoimet ja niiden tuoma lisäkasvu olisi perusuran päälle saatavaa ’ilmastohyötyä’.
Perusongelma on kuitenkin metsätalouden kannalta jos ’ilmastohyöty’ tarkoittaa sitä, että yli 13 hehtaarin tilan pitää tuottaa jatkuvasti positiivista hiilinielua ja tarkastelujakso on 30 vuotta. Tämä tarkoittaisi ehkä esimerkiksi sitä että yli 13 hehtaarin tilaa ei voida hakata kerralla aukeaksi, tai ei voida hakata enemmän kuin kasvu sen 30 vuoden aikana. Miten maksetaan esimerkiksi perintöverot? Vai hoituuko asia tekstissä mainitulla ryhmäarvioinnilla, ts. ryhmän sisällä joku saa hakata aukeaksi jos muut eivät hakkaa ja kasvu ylittää hakkuut. Huomataankin, että kovin pienellä alueella tällaista ei voi suositella tehtäväksi. Jos tehdään niin rajoittaa paljon metsätaloutta.
Kommentoinkin Verde-lehteen näin:
PEFC-metsäsertifioinnin alkuvaiheissa mukana olleena muistan hyvin, että hiilinielujen arviointi ja säilyttäminen ovat olleet kriteeristössä aina mukana. Yksittäisen metsätilan tasolla sen arviointi ei kuitenkaan ole mielekästä. Oikea tarkastelutaso on maakunta tai valtio. Vai onko mielestänne oikein, että muutaman hehtaarin Nalle Puh -metsää ei saisi hakata kerralla aukeaksi?
Avohakkuut pitää muutenkin sallia vastaisuudessakin. Metsänhoitotieteilijä Peitsa Mikola kirjoitti vuonna 1984 otsikolla ”Harsintametsätalous” seuraavasti, siteeraten Risto Sarvasta vuodelta 1948: ”On selvää että tämä menetelmä (varsinainen harsinta) on toteutettavissa vain sellaisten puulajien kohdalla, jotka sietävät runsaasti varjostusta, kuten esim. varsinainen jalokuusi (Abies pectinata) tai punapyökki (Fagus silvatica). … edellä mainittujen ”varjopuiden” levinneisyysalueiden pohjoisrajat merkitsevät myös varsinaisen harsinnan pohjoisrajaa”.
Tämä tarkoittaisi ehkä esimerkiksi sitä että yli 13 hehtaarin tilaa ei voida hakata kerralla aukeaksi, tai ei voida hakata enemmän kuin kasvu sen 30 vuoden aikana.
Taksonomia kuten Hallitus linjasi on liian epäselvä ja tulkinnanvarainen.
Valtioneuvosto ei kuitenkaan kannata delegoidun säädöksen hyväksymistä Euroopan komission esittämässä nykyisessä muodossa. Valtioneuvosto katsoo, että metsien käsittelyä koskevat tekniset kriteerit ovat osin vaikeasti ymmärrettäviä ja tulkinnanvaraisia. Kriteerien täyttymisen todentaminen olisi vaikeaa, eikä niitä voi kaikilta osin pitää tarkoituksenmukaisina. Tulkinnanvaraisuudesta voisi seurata, että metsätalous voisi rajautua taksonomian ulkopuolelle ja mahdollisuudet saada rahoitusta metsätalousinvestoinneille voisivat heiketä.
Saapa nähdä, mikä on tämän metsätalouden teurastuksen lopputulema ympäristöpaketin jälkeen? Jos nuo MTK:n esille tuomat kuristukset toteutuvat,kyllähän vituiksi menee koko meininki.Siitä ei päästä mihinkään.
Melkoinen orkesteri on ollut noita ympäristökriteerejä säveltämässä. Kaikilla jalat tukevasti ilmassa ja pää pilvessä. Hävettää, jos siellä on ollut myös suomalaisia mukana.
Kiitos Rane linkistä. Onhan nuo ympäristövaatimukset aikamoiset, kun ne menevät paljon pitemmälle kuin FSC:n kriteerit. Ei siinä mitään, jos tuo kriteeristö olisi aidosti vapaaehtoinen. Sitä voitaisiin seurata lähes samalla sapluunalla kuin PEFC-metsäsertifointia. Taksonomiaan voisivat liittyä ne metsänomistajat jotka haluavat ja heille tehtäisiin ryhmäraportit erikseen. Ilmasto- ja ympäristökriteerit ovat yhdessä lähes kuolinisku taloudellisesti ja ilmastollisesti kestävälle metsätaloudelle, joten voi olla ettei niihin kovin moni liittyisi vapaaehtoisesti.
Alkaisi Suomessa yksityinen metsänomistus vähetä vauhdilla ja mennä suuromistukseen, mikä lienee tarkoituskin Eurostoliitossa niin kuin aikoinaan eräässä toisessakin liitossa. Normaalien tilakauppojen ja sukupolvenvaihdosten ulkopuolinen rahoittaminen loppuisi, eikä rahaa voisi irroittaa hakkuillakaan riittävästi.
Miksi sitten metsäteollisuus ja metsänomistajat vastustavat taksonomiaa? Meillä on ollut jo vuosia käytössä täysin vapaaehtoinen, markkinaehtoinen ja kustannustehokas metsätalouden kestävyyden todennusjärjestelmä, itse asiassa kaksikin metsäsertifioinnin järjestelmää, joista FSC on vaatimuksiltaan tiukempi kuin PEFC. Jos nämä kelpaavat todennukseksi myös taksonomian ryhmäperusteisiin tarkasteluihin, asiassa ei varmaan ole ongelmaa.
Taksonomiakriteerien pelätään kuitenkin menevän ilmasto- ja monimuotoisuusvaatimuksissaan paljon pitemmälle kuin sertifiointi ja muodostavan puukaupan esteen, mikä tarkoittaisi että järjestelmän vapaaehtoisuus olisi näennäistä.
Ilmastohyötyanalyysin tarkastelu metsätilan tasolla ei ole järkevää, mikäli se tarkoittaa sitä, että metsää ei saa 30 vuoden tarkastelujaksolla hakata enemmän kuin se kasvaa. Miten esimerkiksi hoidettaisiin perintöverot, jos metsää ei saa hakata? Myös metsäsertifioinnin vaatimuksella ikuisesta hiilinielusta valtakunnan tasolla on haittaa, mutta huomattavasti vähemmän kuin metsätilan tasolla. Sama koskee monimuotoisuuskriteereitä: haitat riippuvat erittäin voimakkaasti siitä mittakaavasta joilla niitä sovelletaan.
Linkistä: EU:n yritys luoda sijoituskohteiden ympäristöluokittelu on törmännyt kovaan vastanrintaan. Itävalta uhkailee jo EU-tuomioistuimella, mikäli ydinvoima lasketaan luokittelussa ilmastoratkaisuksi, ja Suomi ja Ruotsi ovat äänestämässä esitystä vastaan pääasiassa metsien hoitoa koskevien linjausten vuoksi.
Tuohon kun lisää, että Saksa haluaa maakasun kestäväksi, jota Ranska ydinvoiman puolustajana kostoksi vastustaisi, niin eipä tuosta taksonomiasta taida tulla mitään.
Äläpä Kurki vielä liikaa iloitse! Jos vanhat merkit yhtään paikkaansa pitävät, niin pienen ja sisukkaan Suomen edustajat Sirpa ja Ville kyllä vielä jotakin rahanmenoa ja harmia Suomelle keksivät!
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.