Tähän kolmanteen opiskeluvuoteen on mahtunut yhtä jos toista! Vaikka vuoden mittaan välillä tuntui, että pakollisia koulutehtäviä sekä tenttejä tulee ovista ja ikkunoista sisään, niin kaikesta kuitenkin selvittiin ja nyt ollaan taas yksi askel lähempänä metsätalousinsinöörin papereita!

Syksyt ovat sitä aikaa, kun meitä metsätalousinsinööriopiskelijoita ei paljon Lapin ammattikorkeakoulun kampuksella näy, koska mettään on mentävä, jos metsäalaa aikoo opiskella. Kolmannen vuoden syyslukukausi rakentui monipuolisesta ja runsaasta kurssitarjonnasta. Näitä olivat muun muassa Suometsien hoito ja käyttö sekä Pohjoisten alueiden mahdollisuudet ja Kansainvälinen metsätalous.

Suometsien hoito ja käyttö – maastokurssilla tuli loikittua ja rämmittyä jos jonkinlaisissa rämeissä, korvissa ja ojikoissa. Opimme suometsien kunnostusojituskelpoisuuden määrittämisestä ja siitä, miten otetaan huomioon puuntuotannolliset ja taloudelliset tekijät sekä vesiensuojelun, monikäytön ja rahoituslainsäädännön vaatimukset. Kunto kasvoi melko lailla ja hauskaa oli!

Pohjoisten alueiden mahdollisuudet -opintojaksolla käsittelimme Pohjois-Suomen luonnonkäytön ja hoidon haasteita, ristiriitojen hallintaa eri käyttömuotojen välillä sekä kansainvälistä metsätaloutta. Teoriaopetuksen lisäksi, kävimme opintomatkalla tutustumassa Pohjois-Suomen ja erityisesti Ylä-Lapin metsien käytön ja metsänhoidon ekologisiin ja sosioekonomisiin erityispiirteisiin, jotka koskivat korkeita alueita, suojametsiä ja metsänrajakysymyksiä. Kansainvälisen metsätalouden kurssilla keskityimme metsätalouteen ja metsien käyttötarkoituksiin Suomen naapurimaissa, Ruotsissa ja Venäjällä. Tälle kurssille osallistui myös vaihto-opiskelijoita Mendelin yliopistosta, joka sijaitsee Brnossa – Tšekeissä.

Syyslukukausi saatiin päätökseen joulukuun toisella viikolla ja sittenpä lähettiin lomille muutamaksi viikoksi. Lomat minulla menivät nopeasti matkailualan hommissa – aikaisemmassa blogissa siitä jo kirjoittelinkin.

Kevät Rovaniemellä lipui ohitseni melkoisella vauhdilla ja jossain vaiheessa se opintojen loppuminenkin häämötti jo horisontissa. Metsätalousinsinööriopintojen kolmannen vuoden kevätlukukausi koostuu lähinnä vapaavalintaisista kursseista ja opinnot, joita suoritin, olivat Metsäneuvonta sekä Maa- ja metsäomaisuuden hoito. Molemmat kurssit olivat hyvin monipuolisia, mielenkiintoisia sekä ennen kaikkea opettavaisia.

Metsäneuvonnan kurssilla pääsimme maastoon pelaamaan ”roolipeliä”, näyttelimme kukin vuorollamme niin metsänomistajia kuin metsäammattilaisia. Neuvontatilanteet saimme itse suunnitella ja joitakin neuvontatilanteita oli hyvin vaikeaa seurata naama peruslukemilla, kun luokkatoverit pistivät parastaan näytellessä erilaisia rooleja. Tällä kurssilla ja varsinkin itse neuvontatilanteita suunnitellessa havahduin siihen, kuinka paljon tietoa esimerkiksi metsänkasvatuksesta ja -hoidosta on jäänyt päähän tässä 3 opiskeluvuoden aikana. Tulevaisuus sen sitten taas näyttää, että onko tieto hyödyksi vai haitaksi. Tuskin ainakaan haitaksi.

Toinen vapaasti valittava kurssi, jonka suoritin keväällä, oli Maa- ja metsäomaisuuden hoito. Kurssin aikana käsittelimme erilaisia metsänomistusmuotoja sekä opimme siitä, miten esimerkiksi metsäomaisuuden arvoa voi parantaa tulevaisuutta ajatellen. Tällaisia menetelmiä on vaikkapa se, että tekee omassa metsässä taimikonhoidot ajallaan. Pidän itse kurssin aikana oppimiani asioita hyvin ajankohtaisina sekä tärkeinä, sillä ne ainakin kirkastivat omia ajatuksiani siitä, mitä kaikkea kannattaa miettiä jo, ennen kuin minusta tulee metsänomistaja.

Kuten aiemmassa blogissani jo kirjoitinkin, opintoihimme kuuluu kaksi ammattitaitoa edistävää harjoittelujaksoa ja toinen niistä tulisi suorittaa viimeistään kolmannen opiskeluvuoden kesällä. Harjoittelupaikat metsäalalla tulevat melko myöhään avoimeen hakuun ja ne viedään melkein heti käsistä, joten tämänpä vuoksi päätin itse laittaa vapaamuotoiset hakemukset matkaan heti tammikuun alussa. Minun onnekseni se unelmien harjoittelupaikka varmistuikin hyvin pian. Tämän kesän vietän töissä Metsähallituksella Pohjanmaan Luontopalveluilla, Hossan retkeilyalueella joka tänä kesänä vihitään Suomen 40. kansallispuistoksi.

Olen itsekseni pähkäillyt sitä jo vuosia mikä minua vetää tänne itärajalle ja nyt olen tullut siihen lopputulokseen, että se syy mahtaa olla nämä uskomattoman upeat maisemat, hiljaisuus ja mukavat ihmiset. Asustelen tämän kesän Juntusranta-nimisessä kylässä. Työmaalle täältä kertyy matkaa noin 30 kilometriä. Maantieteellisesti tämän kesän suurin nähtävyys, tuleva Hossan kansallispuisto, sijaitsee Kainuun ja Koillismaan rajalla Suomussalmella. Itse kävin ihastelemassa Hossan mäntyharjuja, kirkasvetisiä lampia, järviä ja jokia ensimmäistä kertaa viime kesänä ja päätä pahkaa rakastuin paikkaan.

Työviikot täällä ovat menneet todella nopeasti, hyvin pitkälti paikkoihin ja ihmisiin tutustuessa. Minua kohtaan osoitettu kiltteys, luottamus sekä huomioonottaminen ovat vähentäneet uuden työpaikan jännittämistä sekä kohottanut suuresti itsetuntoa. En ole kertaakaan tuntenut olevani alempiarvoinen harjoittelija, vaan sen sijaan olen kokenut olevani osa Luontopalveluiden porukkaa, mikä on hyvin suuri asia minusta harjoittelijan näkökulmasta. Luottamus osaamiseeni ja pienet vastuutehtävät ovat mieluisia sekä koen olevani hyvin onnekas saadessani tehdä erittäin monipuolista työtä.

Työtehtävät ovat vaihdelleet melko lailla, olen muun muassa päivittänyt autio- ja vuokratupakansioita, opastanut ihmisiä maastossa, tehnyt huoltohommia sekä suunnitellut kävijätutkimusta. Näiden tehtävien lisäksi minun oli tarkoitus päästä opettelemaan alueen patikointi- ja pyöräilyreittejä, mutta tässä vaiheessa tilannetta on hieman vaikeuttanut se, että täällä oli vielä viikko sitten metrin verran lunta maastossa. Innolla nyt odotan ja seuraan sitä, kuinka lumi sulaa ja luonto herää talvihorroksesta.

Vahva luotto minulla on kuitenkin siihen, että kyllä se kesä vielä tännekin saapuu ja sitten juhlitaan! Kuten kaikki jo tietävätkin, tänä vuonna juhlitaan 100-vuotiasta Suomea ja sen kunniaksi valtio on varannut sievoisen summan tulevan kansallispuiston saattamiseksi juhlakuntoon. Juhlien valmisteluihin kuluu työtunteja, hikeä, naurua sekä paljon muuta, mutta meleko hienot pirskeethän täällä sitten kesäkuun 17. päivä tuleekin olemaan! Ja voin kyllä sanoa, että minusta on aika mahtavaa olla tässä projektissa mukana.

Nyt siis kaikki haepakkaa ja toenperrään Hossaan!  🙂
www.hossanjuhlat.com

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.