Minun piti kirjoittaa kevääseen heräävistä pörriäisistä, ensimmäisenä kukkaan puhkeavista pajuista ja raidoista, lintujen pesimäajan rahoittamisesta metsässä ja luonnossa.

Viime päivien surulliset tapahtumat kuitenkin pyörivät mielessä. Luonto peitti maiseman valkeaan suruvaippaan ja liput liehuvat puolitangossa Vantaan kouluampumisen vuoksi.

Lisäksi viime päivinä mielessä on ollut keskisuomalaisen Multian kunnan Nikaran tuulivoimahanke herkälle ja ainutlaatuiselle luontoalueelle. Suunnitelma on huomattavasti pienentynyt alkuperäisestä, mikä on hyvä asia. Siitä huolimatta on käsittämätöntä, että Keski-Suomessa ainutlaatuisen erämaa-alueen luonto-arvoa ei tunnisteta vuonna 2024. Kannatan todellakin vihreää siirtymää, mutta pitää ehdottomasti olla muita keinoja kuin edesauttaa luontokatoa.

Ihmisten väliset yhteydet on katki, luontoyhteys on kadoksissa.

Toiveikkuus herää keskellä ikiaikaista puiden huminaa. Metsä on piilopaikka, lehviensä suojaan kutsuva syli, lohdullinen alkukantainen äitimaan kohtu, jossa voi murehtia, jonne voi huutaa pahan olonsa, joka laittaa asiat mittasuhteisiinsa. Se herättää toiveikkuuden vaikka sitten niillä kevääseen heräävillä pörriäisillä, lumipeitteen alta solisevalla purolla, juuri muuttomatkaltaan palanneen kurjen tepastelulla ja paluuhuudoilla. Huomaan arjen pieniä asioita, joista onni syntyy. Asioita, jotka ovat ihan hyvin.

Vanha kansakin tiesi, että huolia on kuin kuusessa käpyjä tai petäjässä pipareita. Luonnosta virtaa -opintojen myötä olen oppinut, että luontoympäristössä voi kokea juurevaa kokemusta ja yhteisöllisyyttä yhteydessä luontoon. Keho ja mieli rentoutuvat, stressitilat voivat laueta ja mieliala kohentua. Esimerkiksi kevään merkkien havainnointi voi herättää toivon tunteita ja etenkin ryhmissä myös turvallisuuden tunteita. 

Kuljen metsässäni ja istahdan hengittämään siihen kohdin, mikä tuntuu hyvältä. Katselen, tunnustelen ja kuulostelen metsää ympärilläni ja mitä se minussa herättää. Pyydän halausta viereiseltä puulta ja saan lohtua. Isot ja vanhat puut edustavat ikiaikaista viisautta. Niiden juuret yltävät syvälle maahan, latva kohoaa kohti linnunrataa. Siinä se seisoo järkkymättä, huokuen elinvoimaa ja rauhaa.

Minun toiveeni on, että päättäjillä olisi rohkeutta tehdä nyt päätöksiä tulevaisuutta varten, lapsiamme varten. Kiitän niitä, jotka rohkeasti nostavat asioita esille, kirjoittavat vastineita ja kannanottoja, omalla aktiivisella toiminnallaan vaikuttavat omaan yhteisöönsä ja yhteiskuntaan. 

Pidetään toisistamme ja metsistämme huolta,

Johanna 

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.