Olin viikonloppuna istuttamassa kuusentaimia soistuneelle metsäaukealle. Lämpötila oli 25 plus eikä tuuli käynyt.

Tuollainen työkeli on ollut normisettiä tänä keväänä, mutta tienvarressa puuhaillut ukko arveli, että aukolla saattaa tulla mäkäräisiä kimppuun.

Ihmisten itikkakokemukset ovat sen verran subjektiivisia, etten omistanut hänen varoitukselleen sen suurempaa huomiota. Kävi nopeasti ilmi, ettei mies liioitellut. Suomaastosta nousi sellainen parvi mäkäräisiä, etten ole nähnyt vastaavaa kuin kalareissuilla pohjoisessa.

Mutta nyt oltiin keskisuomalaisella hakkuuaukolla ja urakkana oli 12 laatikkoa kuusentaimia. Olen oppinut, ettei metsästä lähdetä pakkasen, helteen tai itikoiden takia – eikä lähdetty nytkään, vaikka olisi ehkä kannattanut. Harvoin viiden kuuden tunnin työrupeama on tuntunut yhtä tuskalliselta.

Koin ensimmäistä kertaa elämässäni allergisen reaktion, vaikka ymmärsin sen vasta, kun lääkäri seuraavana päivänä antoi diagnoosinsa. Naamaa kuumotti ja huulet sekä kitalaki alkoivat puutua.

Työrupeaman päätteeksi näky auton taustapelissä oli hirveä. Pärstä oli kirkuvan punainen ja kymmenien paukamien kirjailema. Silmäluomissa oli kymmeniä mäkärän iskemiä.

Lauantaiaamuna peilikuva näytti vieläkin kummallisemmalta, siltä osin kuin turvonneiden silmäluomien takaa enää näin mitään. Rouva ilmoitti, että nyt varaat ajan työterveyslääkärille. Tällä kertaa minua ei tarvinnut suuremmin suostutella.

Lääkäri lienee ollut enempi kaupunkilaishenkilö. ”Oi kamala”, oli hänen kommenttinsa, kun kuuli, että samalle palstalle pitää mennä huomenna uudestaan.

Asiansa hän osasi. Sain reseptin kortisonia ja antihistamiinia sekä adrenaliinikynää, Epipeniä varten. Viimeksi mainittu hätävaraksi pahan allergiakohtausta varalle.

Mietin hetken, että hommaanko yli viisikymppiä maksavaa Epipeniä. Päätin hankkia.

Mäkäräisten varalle en sitä enää tarvinnut. Hain samalla reissulla Partioaitasta pienisilmäisen hyttysverkkohupun ja kaupan tehokkainta hyttyskarkotetta.

Mäkäräiset olivat odottamassa, kun palasin. Hyttyskarkotteella kyllästetty verkko piti ne loitolla. Verkko ei ollut häiritsevän tuntuinen, joten taimia meni maahan vaivattomasti. Olin vilpittömän vahingoniloinen: siellähän inisette.

Mietin hetken, että hommaanko yli viisikymppiä maksavaa Epipeniä. Päätin hankkia.

Epipenin pidän repussa syyskesän raivausurakoiden varalle, ehkäpä nikkaroin valjaisiin kotelon sitä varten.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun raivaussahan kanssa on tullut tallattua maa-ampiasten pesään.

Hyvän tuurin ja kohtalaisen lähtönopeuden ansiosta pistokset ovat jääneet vähiin. Huonolla tuurilla puremia saattaisi tulla hengenvaarallinen määrä. Silloin Epipen voi pelastaa hengen torjumalla anafylaktisen sokin.

Suosittelen muillekin.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.