Roope Lipasti pohtii, onko koivu nainen vai mies. Entä mänty? Pajut kuitenkin ovat lapsia, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Olen saanut uuden metsänomistaja-ystävän. Olemme tunteneet Hoppulan Kaisan kanssa toisemme ihan pikku likasta, jo alle kouluikäisestä. Kaisa on ollut metsänomistaja vasta muutaman kuukauden. Kaisan kanssa kävimme opintomatkalla!

Roope Lipasti kävi ihmettelemässä omassa puolen hehtaarin metsässään, kuinka kauan mahtaisi siellä selvitä. Talvella hän kuulemma pärjäisi puolisen tuntia jonka jälkeen olisi pakko soittaa taksi. Kesällä olisi kuitenkin helpompaa, mutta vain vähän.

Sienten nimet ovat ehtymätön vitsikirja. Syksyinen metsä on minulle kaikkein kaunein. Kosteaa, viileää, raikasta, kuulasta. Syksyisessä metsässä hengittää jotenkin vapaammin.
Ja bonuksena sieltä löytää sieniä.

Tulipesiä on moneen lähtöön, joten klapejakin pitää olla niiden mukaisesti. Pieniä ja isoja klapeja, tuohisia, syttypuita ja kiehisiä.

Mitä enemmän tekee erilaisia asioita puusta, sitä enemmän sitä alkaa arvostaa. Maailmassa ei ole olemassa toista yhtä monikäyttöistä raaka-ainetta (no sukkahousut ehkä, jos Niksi-Pirkkaa on uskominen). Puusta voi tehdä ohuen ohutta paperia tai mahtavia hirsirakennelmia. Parasta puu on paksuna.

Halonhakkuu. Yksi puuha, johon pakenemalla maailma muuttuu auvoisammaksi Roope Lipastin blogi.

Kolmas vuosi Metsätalousinsinööriopintoja takana ja tänä kesänä harjoittelussa tulevassa Hossan kansallispuistossa.

Eräänä kauniina aamuna viime kesänä se alkoi. Ikkunan läpi kuului lintujen sirkutuksen sijaan jonkinlaista matalaa möyryämistä niin kuin pihalla olisi jokin suuri kone.

Kun omistaa puolen hehtaarin metsän, se on enemmän tai vähemmän väkisin samalla osa omaa pihaa. Se on mukavaa. Silloin metsästä tulee hallittava ja jollain lailla kesytetty. Se ikään kuin puistoontuu. Puolen hehtaarin metsästä ei löydy karhuja, susia eikä edes leijonia, joten se on sikälikin hyvin turvallinen paikka.