Mediassa metsäammattilaiset näyttäytyvät työnsä kautta usein yksiulotteisesti vain metsän taloudellisina hyödyntäjinä. Ammattilaisten kertomat metsäkokemukset ovat kuitenkin moniulotteisia ja kehollisia.
Metsään liittyvä kulttuuri on metsäkulttuuria: ihmisten yhteisiä metsään liittyviä toimintatapoja, arvoja ja käsityksiä. Se on ihmisen ja metsän välistä vuorovaikutusta menneestä tulevaan.
Tuulituhot ja kirjanpainajat aiheuttivat jatkuvapeitteisellä kohteella arviolta lähes kahden tuhannen euron rahallisen tappion hehtaarilta. Onko päätehakkuun aika?
Yhteiskuntatieteissä loukku kuvaa tilannetta, jossa yksilöiden itsekeskeinen toiminta rapauttaa yhteistyötä. Kajastaako suomalaisessa metsäkeskustelussa loukun reunat?
Mediassa on keskusteltu kesän mittaan niin EU:n metsästrategiasta, metsäalan käpertymisestä, Evon tiedekansallispuistosta kuin PEFC-päivityksestä. Uutisten aiheena on ollut metsään liittyvä instituutio: metsästrategian, metsänhoidon, metsästyksen tai luonnonsuojelun periaatteet ja toimintalinjat, joita on kannatettu tai vastustettu.
Yhteiskunnan säännöt määrittävät arvojamme, mieltymyksiämme ja tavoitteitamme. Ne vaikuttavat meihin enemmän kuin huomaammekaan. Myös suhteessamme metsään ajattelemme ja toimimme instituutioiden maailmassa.
Keskusteluissa metsänomistajien kanssa ilmeni, että usein perheet ja suvut haluavat säilyttää metsäomaisuuden hallussaan. Metsäomaisuutta arvostetaan ja siitä halutaan pitää kiinni: ”Maa on jotain, jota ei enää valmisteta”. Monet metsänomistajat kokevat olevansa osa sukupolvien jatkumoa.
Mitä ihminen itse asiassa omistaa, kun hän omistaa metsää? Muun muassa tästä aiheesta olen keskustellut 50 suomalaisen metsänomistajan kanssa. Kysymys tuntuu äkkiseltään huvittavalta, mutta tarkemmin ajateltuna vaikealta – ja paljastavalta. Metsä omaisuuden lajina on erityislaatuinen.
