Omalle kohdalleni opiskelut ja valintakokeet olivat hyppy tuntemattomaan. Olin jäänyt reilua puolta vuotta aiemmin pitkälle sairauslomalle työuupumuksen vuoksi ja siitä sitten vielä työttömäksi. Jotain uutta siis piti keksiä ja miettiä, mille sitä alkaisi. Otin selvää vaihtoehdoista ja kuva tulevaisuudesta metsäalalla selkiytyi entisestään. Ei muuta kuin hakemaan!

Ensimmäisenä tietenkin tähänkin aiheeseen pureutuessa piti kysäistä luokkakavereilta, mitä siellä valintakokeessa kysyttiin. Muistin itse, että matikankoe oli – otin siihen preppauskurssin Lapin AMK:lta ennen koetta, mutta muut muistikuvat kokeista olivat jokseenkin hukkuneet. Kavereiden avustuksella kaiveltiin vähän ja muisteltiin, mitä kirjallisessa osuudessa kyseltiin. Kirjallisessa kokeessa oli avoimia kysymyksiä teemalla omat valmiudet amk-opiskeluun ja oma käsitys amk-opiskelusta. Opiskelijavalinnoissa sai pisteitä myös alan työkokemuksesta, mitä minulla itselläni ei ollut, joten tiesin, että valintakokeella mennään sisälle. Päivä siinä hikoiltiin tulevien luokkakavereiden kanssa samassa auditoriossa, mutta niin sitä vain päästiin sisälle opiskelijaksi.

Minulla potkut tuli töistä ja Matilla kannustus vaimolta.

Pyysin kommenttia myös muilta luokkalaisiltani opiskelujen suhteen. Olemme jutelleet usein porukalla siitä, miten ollaan ajauduttu alalle kaikki eri lähtökohdista, mutta kuitenkin jotenkin samalla tavalla. Muutos on jännittänyt useimpia ja aluksi oltiin hieman epävarmoja, että millehän sitä on alkanut. Varsinkin erään kollegan, Matin (nimi muutettu, hän ei halunnut julkkiksen leimaa otsaansa ?) kanssa ollaan hyvinkin samoilla linjoilla; tarvittiin potku persuuksille, että uskallettiin. Minulla potkut tuli töistä ja Matilla kannustus vaimolta. Riskinotto oli vaikeaa meille molemmille, sillä tutusta ja turvallisesta, urautuneesta elämästä on vaikea hypätä täysin uusiin kuvioihin. Joillekin oli vaikeaa uudet sosiaaliset piirit, toisille uusi ala, kolmansille opiskelu.

Opiskeluun ei kannata asennoitua suoritteena vaan oppimisena ja itselleen pitää olla armollinen.

Heti ensimmäisenä päivänä meille sanottiin kannustussanat ”puolet teistä lopettaa opiskelut ensimmäisen vuoden aikana”. Jes. Varoiteltiin monimuoto-opiskelun haasteista, mutta tuskinpa kovin moni niitä otti tosissaan. Kannustussanojen saattelemana aloimme pikkuhiljaa pääsemään perille opiskeluun ja omiin motivaatioihimme. Ja millaista se olikaan! Ykkösvuosi istuttiin takamus penkissä joka ilta kuuntelemassa luentoja. Aamulla kasilta töihin, neljältä kotiin, viideltä luennolle, ysiltä iltapalalle ja nukkumaan. Toistetaan neljä kertaa viikossa. Kaikki vapaa-aika, mitä ei oltu koulussa luennoilla tai töissä, vietettiin koulutehtävien parissa. Suorituspaineet olivat kovat ja Matin sanoin ”huomaamattaan uudesta asiasta innostuu niin paljon, ettei normaalisuoritukset meinaa enää riittää”. Onneksi oppi meni kantapään kautta perille ja nyt ollaan huomattu, että opiskeluun ei kannata asennoitua suoritteena vaan oppimisena ja itselleen pitää olla armollinen. Omaan itsekin ylisuorittajan roolin, siitä on hyötyä ja haittaa myös opiskelussa. Toinen ja kolmas vuosi menivät samoissa merkeissä; opiskeluja neljänä päivänä viikossa ja tehtäviä lopulla vapaa-ajalla riittävästi.

Älkää käsittäkö väärin, monimuoto-opiskelussa on myös todella paljon hyviä puolia. Saa tehdä itsenäisesti ja silloin, kun on aikaa. Opettajat joustavat tarvittaessa ja ymmärtävät aikuisopiskelun haasteet. Pitää olla kyllä melkoinen kalenterininja, että pystyy aikatauluttamaan elämänsä, mutta antoisaa tämä homma on. Opiskelu onnistuu mistäpäin maailmaa tahansa, olen itsekin osallistunut luennoille mm. Skotlannista käsin ja etäyhteydellä jutustelu alkaa luonnistua kohtuullisen nopeasti. Luennot voi katsoa myös tallenteelta myöhemmin, jos ei pääsekään juuri oikeaan aikaan koneen ääreen. Välinehankintoja ei ole juuri joutunut tekemään; opiskeluun tarvitaan läppäri, mikrofonikuulokkeet, laskin ja toimistotarvikkeita. Kirjastosta on saanut todella hyvin kirjoja lainaan, mutta muutamia parhaimpia on tullut hankittua itselle asti.

Kolmen vuoden aikana olemme opiskelleet muun muassa kemiaa, matikkaa, fysiikkaa, kasvitiedettä, metsä- ja suotyyppejä, kirjanpitoa, metsänhoitoa, metsäteiden tekoa, kuljetuksia, mittaamista, istuttamista, raivaamista… Parhaimpiin anteihin kuitenkin koulussa lukeutuu jo ehkä, joka ikisellä kerralla mainitsemani opiskelijaporukka. Vaikka on tosi, että meiltä monimuoto-opiskelijoilta puuttuu se oleellisin, mitä päiväopiskelijoilla on, eli päivittäinen kontakti muihin luokkalaisiin, on meidän ryhmämme hitsautunut hyvin yhteen. Motivaatio-ongelmien ja jaksamisen kanssa painiessa on hienoa huomata, että porukka jaksaa tukea toisiaan ja auttaa eteenpäin.

Monimuoto-opiskelijana toivoisi, että näkisi kollegoja useammin, voisi vaihtaa kuulumisia ja olla läsnä fyysisesti arjessa. Toki meillä on ahkerassa käytössä somet ja muut mahdolliset äpit, mutta eivät ne silti korvaa vierihoitoa, mitä saa lounastauoilla ja koulupäivien jälkeen. Meidän porukka on niin monen sorttista, että en olisi uskonut näin hienoja ihmisiä löytyvän. Jokainen saa olla ylpeä tästä ryhmästä, sillä apua voi pyytää ja ennen kaikkea saa aina, kun kysyy. Niin kouluasioissa, kun Fiat 500 vm2011 kuskin oven kahvan vaihtamisessa. Meillä jengi saa olla myös eri mieltä ja kaikkien mielipiteet hyväksytään arvostaen erilaisuutta.

Summa summarum: aikuisena opiskelu on haastavaa, rankkaa ja erittäin palkitsevaa. Suosittelen kaikille uskallusta ja annan henkisen potkun takamukselle niille, jotka harkitsevat vielä. Tee se! Lähe tavoittelemaan omia unelmia ja uusia polkuja!

Lue myös Lauran aikaisemmat blogikirjoitukset:

Ensimmäinen luku: Täsä mie olen!

Toinen luku: Vielä Pohojosemmas

Kolmas luku: kaamos

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.