Metsätalouden ratkaisuissa on monesti mukana sekä tunne että järki.

Omistajana haluaisi tehdä mahdollisimman paljon itse töitä omassa metsässään ja hoitaa metsäänsä hyvin. Toisaalta taas elämätilanne on usein niin kiireinen, että löytyykö aidosti aikaa tekemiseen, etenkin jos omaan metsään on pitkä matka. Vapaa-ajan käytössä on usein kyseessä arvovalinta, omatoimisen työn määrän väheneminen kertoo, että metsätyö ei pärjää kovin hyvin valintatilanteissa. Joskus asiat menevät niin, että yhdellä ratkaisulla tulee monta tyytyväistä, kerronpa tarinan omalta osaltani.

Metsäveromuutoksen aikaan 90-luvun alussa asunnonhankintaa varten hakattu aukkoni kaipasi taimikonhoitoa 15 vuoden päästä. Uudistaminen oli onnistunut pääosin hyvin, mutta vaihteluakin oli. Tällä syyllä tuli siirrettyä töiden aloittamista yksi vuosi. Seuraavana vuonna panostettiinkin jalkapalloon kunnolla. Valmentamallani pojan joukkueella riitti tapahtumia joka viikonlopuksi ja toisenkin pojan jalkapalloharrastuksiin ja peleihin piti ehtiä. Vaimolla ja tyttärelläkin oli tietenkin omia toiveita huomioitavaksi ja näin meni toinen vuosi ohi. Koko ajan tikitti huono omatunto asiasta.

Seuraavan vuoden helmikuussa poikien kanssa futsalia pelatessa napsahti polvesta eturistiside. Leikkaukseen ja ei mitään asiaa raivaussahan sarviin ja kolmas vuosi pulkassa. Polven paraneminen ei onnistunutkaan suunnitelmien mukaan ja seuraavana keväänä tuloksena liikuntakykyinen mies, mutta epävarmuus polven kestävyydestä. Etenkin kun omat metsäni ovat varsinaista kivikkoa, vaikeakulkuisia mutta hyväkasvuisia.

Kotikylällä asuva kaverini, joka on työskennellyt metsurina, soitteli keväällä ja kertoi, että poikansa (17 v) opiskelee metsuriksi ja kaipaisi kesätöitä läheltä kotia, kun ei ole vielä ajokorttia. Kaverini sanoi katselleensa hirvimetsällä taimikkoani ja tuumasi, että siinä olisi hyvä työmaa pojalle. Puhelu tuli itseni kannalta sopivaan aikaan ja sovimme saman tien, että poika tekee taimikonhoidon kesällä ja että katsotaan pojan kanssa seuraavalla käynnilläni työmaa ja ohjeet, mitä puulajeja suosia missäkin kohdissa.

Poika pärisytti sahaa todella miehekkäästi ja soitteli työn olevan valmiina nopeammin kuin odotin. Kävin tarkistamassa työn jäljen ja hyvin oli työ tehty. Poika sahasi isolla raivaussahallaan työmaalla lähes 60 tankillista. Itse kun asun reilun 80 kilometrin päässä metsästäni ja kun lapsuudenkodissa käyntiin kuuluu aina sosiaalisia velvoitteitakin sekä lastenlasten mukana oloa, laskeskelin jälkikäteen, että minulta olisi työhön kulunut reilut parikymmentä käyntiä. Pakko on myöntää, että tuskinpa olisin saanut yhdelle vuodelle noita päiviä mahdutettua.

Oman metsän hoidossa pitäisi ajan käytön ja työmäärien suhteen olla melkeinpä inhorealisti.

Työmääriä ei voi laskea ammattilaisten työmäärillä, työpäivä on yleensä selkeästi lyhyempi ja työtekniikka huonompi eli työ etenee selkeästi hitaammin. Tästä seurauksena on se, että työhön on varattava riittävästi aikaa. Tässä on oltava itselleen tiukka, että käytänkö aidosti lomapäiviäni työn tekoon, teenkö viikonloppuina molemmat päivät vai vain toisen, olenko valmis raivaamaan ja luopumaan jostakin muusta väliaikaisesti metsän hyväksi.

Omalla kohdallani loukkaantumisen helpottama päätös sai aikaan monta tyytyväistä ja rahallinen sijoitus oli järkevä niin itseni kuin metsäni kannalta. Metsä on hyvässä kunnossa ja itsellä on hyvä tunne, kun töitä ei ole rästissä. Kaverin poika sai hyvän harjoittelutyömaan, into ei kadonnut louhikoihin vaan on edelleenkin metsurinhommissa. Itse ehdin olla perheen kanssa ja lasten harrastuksissa mukana. Arvovalinnat ja niiden perusteet vaihtelevat eri elämäntilanteissa, olen erittäin tyytyväinen omaani. 🙂

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.