Omistamisella on monia merkityksiä kuten yhteisöllisyys, ekologisuus, velvollisuus, elinkeino, vastuullisuus, ylisukupolvisuus, taakka, varallisuus, sijoittaminen, suojeleminen, omistajuuden kokemus (henkinen omistaminen) ilman varsinaista omistamista. Kun jokaista omistamisen merkityksiä pohtii, löytyy niistä paljon tunteita, kokemuksia, perinteitä, vastuunkantoa, rohkeutta ja riskinottoa.
Metsään liittyvässä omistamisessa esiin usein nousee niin negatiivisia kuin positiivisia omistamisen muotoja. Ylisukupolvisessa perhemetsätaloudessa omistaminen saattaa olla velvollisuus, jopa taakka. Joku haluaa omistaa metsää suojellakseen sitä ja kokee sen vastuullisena tulevaisuuden tekona.
Omalla kohdallani koen metsänomistamisen juurevana perhemetsätaloutena, jossa pyrin toimimaan vastuullisena. Olen kokenut myös vahvaa henkistä omistajuutta metsään, joka perustuu jokamiehenoikeuksiin. Kirjoitin aiemmin aiheesta blogiin liittyen kaupunkikodin lähimetsän avohakkuun aiheuttamasta tunnepurkauksesta.
Suomalaisilla on erityinen suhde metsään ja ajattelisin sen juontavan juurensa kansanperinteisiimme ja metsään liittyvään mytologiaan. Laajat jokamiehenoikeudet pitävät yllä ja syventävät kaikkien meidän luontosuhdetta ja henkistä omistajuutta metsiin.
Haltijoiden mailla
Metsä on ollut kansanperinteessämme metsän kuningas Tapion ja hänen puolisonsa Mielikin sekä heidän perheen valtakuntaa. Kunnioitus kaikkia luontokappaleita kohtaan on ollut vahvaa. Metsänhaltijat suojelivat metsää ja hyvällä tuulella ollessaan myös ihmistä. Vihoissaan oleva metsänhaltija saattoi muun muassa eksyttää kulkijan tai hänen tavaroitaan saattoi kadota. Siksipä metsänhaltijoita piti lepytellä esimerkiksi loitsuin. Mielikiltä pyydettiin metsästys- ja kalastusonnea. Tapion tyttärellä Annikilla on lemmikkeinä metsänpedot ja häneltä sai suojelusta karjalle.¹
Yhteisomistamista
Keskiajalla kylillä ja jakokunnilla oli yhteismaat, jotka olivat lähinnä metsää ja vesistöjä. Näitä ei tarvinnut rajata, ellei rinnakkain ollut eri yhteismaita. Kylien ulkopuoliset erämaat olivat yleismaita. 1542 Kustaa Vaasa otti yleismaat Ruotisin Kruunulle ja alkoi uudisasuttaa niitä.
Talojen omistukseen
1700-luvun puolivälissä Ruotsissa, johon Suomi kuului, aloitettiin uusi maanjakojärjestelmä, isojako.
”Yhteismaana olleet kylien metsät jaettiin talojen kesken manttaalien (verotusyksikkö) mukaisessa suhteessa. Kylien ulkopuolelle jäävä liikamaa erotettiin Kruununmetsäksi. Poikkeuksen tekivät eräät Pohjois-Suomen pitäjät, joissa tietty osa taloille jaossa olleista metsistä erotettiin kaikkien talojen yhteisiksi yhteismetsiksi.”²
Isojako ei kuitenkaan vaikuttanut luonnon yleiskäyttöoikeuteen vaan pidettiin edelleen itsestään selvänä, että luonnossa sai liikkua vapaasti.
Omistamisen tulevaisuus
Mitä luulet, mihin suuntaan metsän omistaminen on menossa?
Sijoitusyhtiöt ostavat metsää, yhteismetsät ovat entistä suositumpia. Entisestään varmasti nousee myös halu omistaa metsää sen suojelemiseksi. Lisäksi on mahdollista kokea omistajuutta eri keinoin, esimerkiksi on mahdollista lahjoittaa Luonnonperintösäätiölle, suojelutyötä varten tai voi adoptoida oman Halipuun.
Itse olen ainakin niin kiintynyt ja kasvanut tähän omaan metsääni, että sen omistaminen tuntuu minusta tärkeältä monestakin syystä. Ylisukupolvisuus ja luontoyhteys ovat tärkeitä arvoja omassa omistamisessani. Metsätilat ovat aika pieniä kuitenkin loppupeleissä, joten ehkä jonkinlainen alueellinen yhteistyö muiden metsänomistajien kanssa voisi olla hyvä isommassa kuvassa. Onko tämmöisestä kellään kokemusta?
Kiitos, jos luit tänne asti. Kommentoi alle ajatuksiasi. ?
Johanna
Lähteinä käytetty
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Metsillä on suuri merkitys paikallis- ja valtion talouteen.
Jos metsän omistaja on valmiiksi niin varakas, että metsätuloja ei enää tarvita elämiseen, metsähoito jää helposti tekemättä ja tärkeät talous ja ilmastohyödyt saamatta.
Ikääntyminen, pitkä välimatka ja osaamattomuus lisäävät tätä ilmiötä.
Ikääntyneet ja osaamattomat seniorit ja työssäkäyvätkin kaupunkimetsänomistajat ovat helposti alttiita äärisuojelijoiden mielipidevaikuttamiselle, kuten nyt jo paljon nähty.
Myös yhteisöjen (mm. seurakunnat) metsänhoitoon koetetaan vaikuttaa ja saada se passiiviseksi ja puuta tuottamattomaksi, vaikka tiede ei tue tämän toiminnan hyödyllisyyttä, edes ympäristölle kaikki vaikutukset huomioiden.
Nykyisellä trendillä edeten on vain ajan kysymys, kun jotkut tehtaat eivät saa ostettua enää puitaan ja ne joudutaan sulkemaan kaikkine karmeine sivuvaikutuksineen.
Metsälehdessä oli hiljan juttu, miten Suomi tuli metsäasioissa järkiinsa n. 90 v sitten ja sen jälkeen tuplasi metsiensä kasvun ja lähes tuplasi puuvarannon. Nyt tätä arvokasta tietoa, osaamista ja perintöä ollaan hävittämässä ja palaamassa metsien huonon hoidon tilaan, joka vallitsi vuosisatoja ennen aktiivista metsänhoitoa.
Massaviestimien aikakaudella tyhmyys tiivistyy.
Tosiasia on, että jo hoitorästien pois hoitamisella Suomen metsien kasvu lisääntyisi noin puolella, eikä tuplaaminenkaan olisi mahdotonta oikein viisaasti toimien.
15 milj. neliökilometrin metsättömien alueiden metsittäminen maapallolla sitoisi ihmiskunnan 50 gigatonnin päästöt, parantaisi muutenkin ilmastoa, tukisi lajikirjoa ja antaisi kymmenille miljoonille elinkeinon.
Henkilökohtaisesti koen suurta ammatillista mielihyvää, että olen aikanani onnistunut tuplaamaan sukutilamme metsien kasvun ja yli tuplaamaan arvokasvun.
Valitettavasti tällaiseen toimintaan nykyään kannustus on julkisuudessa enää hyvin vähäistä, vaikka ilmasto ja tekniikka tekevät hyvästä metsähoidosta aika helppoa.
Mielenkiintoinen artikkeli avaamaan metsiemme historiaakin.
Havaitsin sanan ”aluetalous”. Historiamme eri vaiheissa juuri metsiemme puu on synnyttänyt eri puolille maata merkittävää aluetaloudellista aktiviteettia.
Tämä nostanut Suomen kansakuntien joukkoon ja luonut hyvinvointiyhteiskunnalle uusiutuvaan perustuvan kestävän perustan.
Kuinka voisimme nyt metsiemme kautta vahvistaa aluetalouksia kautta maan? Kuinka voisimme saada puuta jalostavaa toimintaa seutukunnille? Olisiko löydettävä uutta mekaanista ja erikoistunutta puunjalostusta korvaamaan tuontimateriaalista tehtyjä tuotteita?