Ajatus kohtaamisten välttämisestä, riskiryhmään kuuluvien läheisten terveydestä ja mahdollisesti Suomeen tulevista liikkumiskielloista sai meidät tekemään peliliikkeet muuttamisesta maalle. Pakkasimme vain välttämättömät tavarat kerrostalokämpästämme perhefarkkuun ja suuntasimme nokan kohti kakkoskotiamme oman metsän kupeessa. Paikka on lähellä kaupunkia, olemme edelleen saman sairaanhoitopiirin alueella, joten sen suhteen ei tarvinnut puntaroida siirtoamme. Olo oli epäuskoinen.

Nopeasti uudet arjen rutiinit löysivät paikkansa. Niistä aamusauna ja päivittäinen kotimetsän retki ovat parhaimmasta päästä! Vaikka metsä siirtyi minulle 2011 on se kuitenkin tuntematon ja kulkematon paikka. Lapsuuden jälkeen en ole juurikaan kulkenut siellä tutkimassa paikkoja. En ole käynyt läheskään joka kuviolla, saatikka muista millaista missäkin on. Meidän oma metsä on ollut minulle aina tärkeä, mutta huomaan tämän kriisin keskellä suhteemme syvenevän. Aiemmin olen liikkunut siellä vain suorittamassa jotain tehtävää. Tekemässä töitä tietyillä kuvioilla ja keskittynyt siihen. Olen minä joskus käynyt rajoja etsimässä ja silloin eksyin.

Metsänomistajan korona-työt

Metsälehden Instagram-tilillä kysyttiin metsänomistajalta aikovatko he tehdä nyt korona-aikana enemmän metsänhoitotöitä itse. Vastasin siihen ei. Polttopuita saatetaan tehdä, mutta niitä me jo tehtiin alkuvuodesta. Taimikot pitää kyllä käydä katsomassa, ehkä siellä olisi tekemistä. Viime syksynä metsuri kävi tekemässä raivausta. Jos raivaustyö olisi ollut ajankohtainen nyt, niin ehkä olisimme sen itse tehneet, mukavaa puuhaa kun on. Nyt me kuitenkin aiomme vain kulkea ja ihmetellä metsässä.

Tuntematon paikka alkaa pikkuhiljaa näyttää tutulta. Tuon kannon, muurahaispesän tai puun ohi olemme kulkeneet aiemminkin.

Retkeilyä omassa metsässä

Uusi kantorinkka on odottanut kyytiläisen kasvua ja ensimmäisiä retkiä. Olimme jo vähän suunnitelleet minne luontopoluille ensimmäiseksi lähtisimme. Nyt hylkäsimme tämän ajatuksen ja päätimme keskittyä retkeilemään omassa metsässämme. Tien yli kävely ja siinä se on. Meille tärkeintä on ollut kaikkien ylimääräisten kohtaamisten välttäminen, joten emme ole halunneet liikkua yleisillä retkipaikoillakaan. Omalta osaltamme jätämme ne niiden käyttöön, joilla ei ole omaa paikkaa kuljeskella. Ensin retkeilimme tuttuja reittejä ja vanhoja traktorin uria pitkin. Sitten vähän poiketen reitiltä ja taas vähän kauemmas. Tuntematon paikka alkaa pikkuhiljaa näyttää tutulta. Tuon kannon, muurahaispesän tai puun ohi olemme kulkeneet aiemminkin.

Olemme haaveilleet, että jossain vaiheessa teemme metsään laavun. Nyt asia sai vauhtia. Jouduimme turvautumaan karttaan ja katsomaan siitä metsämme korkeimpia kohtia, sillä emme niitä muuten tienneet. Kävimme tarkistamassa nuo paikat ja yksi olikin ylitse muiden. Tuo aurinkoinen kinkama tuntui hyvältä. Siinä oli jo valmiiksi tasainen kohta, johon laavun saisi pystyyn. Sen edestä kumpare laski loivasti, mutta riittävästi siihen, että lapsemme voi siinä hyvinkin muutaman vuoden laskea mäkeä. Metsurin harventamia puita lojuu pitkin metsiä, joten siirsimme runkoja penkeiksi. Siinä me nyt käymme istumassa ja juomassa termarikahveja.

Metsässä on hyvä olla. Hetkeksi korona-hässäkkä unohtuu.

Metsässä on hyvä olla. Hetkeksi korona-hässäkkä unohtuu. Minä olen pieni pilkku metsän syleilyssä. Metsä luo turvaa ja tuo toivoa.

Olisikin mukavaa kuulla mitä metsän omistaminen on tuonut sinulle korona-olosuhteiden myötä? Onko joku muukin korona-evakossa?

Pysytellään terveinä!
Johanna

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.