Kansan keskuudessa on mielikuva, että kun näkee hakkuukoneen metsän reunassa, niin puun ostaneen firman kone tekee sinne julmetun ison aukon. Harmittavinta tässä mielikuvassa on se, että kalliin koneen omistaa yksityinen yrittäjä tai yksityisten henkilöiden omistama yritys, ja suurin osa tehdyistä hakkuista on laadukkaita harvennushakkuita.

Hakkuu- ja ajokoneet ovat käytännössä kaikki yrittäjien omistuksessa samoin kuin puutavara-autoistakin poikkeuksena joitakin erikoispitkien tukkien kuljetusautot. Yrittäjän investointi on uudessa hakkuukoneessa puolen miljoonan euron luokkaa, ajo-koneessa reilusti yli neljännesmiljoonan ja siihen päälle kuljetuslavetti sekä huoltokalusto niin roimasti on pääomaa kiinni. Tämän kun kertoo retkellä metsänomistajille tai yleisötapahtumassa kävijöille, niin huomaa, kuinka hetken päässä raksuttaa ja kuulija tajuaa, että yrittäjällä on tässä kiinni koko omaisuus ja konetta ei ole varaa seisottaa pihassa.

Metsäretkellä on helppo konkreettisesti harvennuskohteella esitellä, kuinka taitavia koneenkuljettajat ovat ja kuinka monta asiaa heidän on työssään hallittava. Samalla tulee helposti selväksi se, että hakkuukoneen näkeminen metsän reunassa ei tarkoita isoa aukkoa vaan hakkuukoneella saadaan tehtyä laadukasta harvennusta. Yleisötilaisuudessa poissa metsästä asian esittäminen on vaikeampaa, mutta yrittäjän tai koneenkuljettajan itsensä kertomana asia valkenee kuulijalle. Yrittäjän toiminnan kannalta merkittävin tekijä on kausivaihtelu, talvella koneille on työtä yllin kyllin ja hakataan koneen piiput punaisena, kun taas kesällä pahimmillaan kalliit koneet seisovat hallien pihalla.

Kerronpa pienen tositarinan ennakkoluuloista ja niiden murenemisesta. Vedin aikoinaan viikonloppukurssina Metsänomistajan peruskurssia Tampereella. Isänsä pakottamana kurssilla oli yhtenä osallistujana juuri täysi-ikäiseksi tullut nuori mies. Hän otti paikkansa luokan takapenkistä, veti hupun päähänsä ja huuteli silloin tällöin väliin omia mielipiteitään, jotka eivät olleet kovinkaan metsien käyttöä hyväksyviä. Sunnuntaina kurssin lopuksi lähdimme maastoretkelle. Viimeisenä kohteena oli hakkuutyömaa. Paikalla oli yrittäjä itse hakkaamassa ja kertomassa yrittämisestä sekä koneenkuljettajan työstä. Lopuksi hän tarjosi kurssilaisille mahdollisuutta tulla hyttiin katsomaan työtään. Poika kyräili takarivissä aikansa, mutta suostui toisten kurssilaisten hehkutuksen myötä menemään koneen hyttiin. Vierailussa vierähti selkeästi pidempään kuin muilla. Hytistä tuli ulos aivan eri poika. Silmät innosta leimuten hän kertoi, kuinka hienoa oli ja kuinka hienoa teknologiaa koneessa on. Sama hehkutus jatkui metsästä Tampereelle ajomatkan istuessaan autossani etupenkillä. Käytännössä muut kyytiläiseni eivät saaneet puheenvuoroa koko puolen tunnin ajomatkalla. Kyytiläisten pois jäädessä, poika kiitteli kovasti kurssista ja sanoi, että koneenkuljettajan homma vaikuttaa tosi kiinnostavalta ja täytyy miettiä, hakisiko koulutukseen. En tiedä hakiko vai ei, mutta metsäasiat näyttäytyivät kurssin jälkeen hänelle eri valossa.

Koneyrittäjät ovat maaseudun suurin työllistäjä. Yrittäjät ja heidän väkensä tekemä työ on aika harvoin esillä julkisuudessa. Tärkeää on turvata yrittäjille toimeentulon mahdollisuus ympäri vuoden. Tätä auttaa metsänomistajien ennakkoluuloton suhtautuminen kesäaikaisiin hakkuisiin. Entistä vaihtelevimmassa sääolosuhteissa metsätiestön hyvä kunto nousee entistä tärkeämmäksi samoin kesäaikaisten poutajaksojen hyödyntäminen, jolloin joissakin kohteissa voi olla jopa talvikorjuuta paremmat mahdollisuudet hyvään korjuujälkeen.

Veikko Iittainen

 metsäalan ammattilainen ja metsänomistaja

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.