Kun sanotaan, että jokin asia menee metsään, se tarkoittaa että se menee pieleen. Järjetön vertaus. Asiahan on juuri päinvastoin. Kun menee metsään, sydämen syke ja verenpaine laskevat ja lihasjännitys vähenee. Metsässä samoilu myös rauhoittaa ja nopeuttaa stressistä palautumista. Mieli lepää luonnossa.

Tai näin tutkimukset ainakin väittävät. Niin että pakkohan oli pitkästä aikaa oikein kokeilla! Tein eväkset (leipäätä ja kahvia), hyppäsin suuriin saappaisiini ja poistuin takapihalta urheasti kohti susia, karhuja ja pupuja. Tässä kaunistelematon raporttini:

Kiitämme:

• Eväät toden totta maistuivat kuusen alla paremmilta kuin keittiön pöydän ääressä.
• Tuli mukavan reipas olo.
• Kunto nousi koska märässä lumessa oli melko raskas tallustella.
• Talvi oli sokerihuurruttanut valtavat siirtolohkareet kauniin näköisiksi.
• Kannonnokassa oli mukava istua.
• Metsästä löytyi rautatikkaat, mikä helpottaa suuresti puuhun kiipeämistä jos karhu hyökkää.

Moitimme:

• Puput, peurat ja muut eivät yhtään välitä yhteisestä viihtyvyydestä vaan paskovat keskelle polkua. Minä sentään korjasin kiltisti eväspaperini mukaan kun olin syönyt.
• Kumisaappaassani oli reikä.
• Edelliskesänä tehty hakkuuaukio oli edelleen kamalan näköinen ja vaikeakulkuinen.
• Elukoiden jälkiä oli paljon mutta ei voinut tietää kuka missäkin oli mennyt, koska jälkiä ei ollut merkitty esim. opastauluin. Tämä on asia, johon Sipilän hallituksen kannattaisi kiinnittää huomionsa soten sijaan.

Vakavasti puhuen: Metsä kyllä rauhoittaa. Tunnin kun talsii vaikka tutuillakin puuhuudeilla, huomaa, että on onnistunut olemaan ajattelematta oikeastaan yhtään mitään. Kertaakaan ei ole käynyt facebookissa eikä tarkastanut sähköpostia. Ei ole miettinyt työjuttuja eikä muutakaan. Se on ihanaa ja tosi harvinaista: yleensä on koko ajan jokin asia meneillään pään sisällä, kiire, kiire, kiire ja tuo pitää ainakin vielä ehtiä tehdä ja tuo ja tuo!

Metsässä ainoa asia jota miettii, on, että kierränkö tuon kiven vasemmalta vai oikealta ja että miten tuonne kallion laelle nyt järkevimmin saisi lyllerrettyä. Mieli kiinnittyy puihin ja kiviin ja siihen yksinkertaiseen tavoitteeseen, ettei kaadu tai lipeä kalliolta. Ilma on raikasta ja sellaista joka lataa pään piuhoja – ihan langattomasti vieläpä. Metsässä on monenlaista energiaa: ei pelkästään poltettavaa vaan myös aistittavaa.

Metsässä kävely on myös hyvää kuntoilua, koska jokainen askel on erilainen. Koko ajan pitää olla valppaana ja katsoa mihin astuu. Tasapaino kehittyy. Jalat vahvistuvat. Esimerkiksi minulle selkävaivaiselle tekee tuskaa kävellä pitkiä matkoja kaupungin tasaisia asvalttiteitä mutta metsän vaihteleva maasto ei tunnu missään!

Kaiken kukkuraksi tämä ilo on täysin ilmaista. Olen varma, että jos metsät keksittäisiin nyt, niihin laitettaisiin pääsymaksut. 20 e /tunti aikuisilta ja kympin lapsilta. Vitosen lisämaksua vastaan saisi kiivetä puuhun ja hengittää oikein syvään. Lääkärin lähetteellä saisi pääsymaksusta Kela-korvauksen.

On suuri onni, että metsät on keksitty jo ennen meidän aikaamme.

Roope Lipasti
Kirjoittaja on kirjailija, joka löytää metsästä tikkaita.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.