Parhaat kuntosalit ovat ilmaisia. Eikä siinä vielä kaikki: sen lisäksi että niillä karttuu ruumiinkunto, ne hoitavat myös mieltä. Ja ihan ilman kalliita personal traineneita. Puhun tietenkin luontopoluista tai jos menee vähän kauemmas ihmisasutuksesta, niin vaellusreiteistä.
Mutta joka kunnalla joka tapauksessa on oma luontopolkunsa, joten valinnanvaraa riittää. Meillä täällä Turun suunnalla on isohko Kurjenrahkan kansallispuisto, jossa on erimittaisia reittejä ja mahtavat maisemat. Pitkospuita pitkin taittuu kulku kauniiden soiden läpi, siellä on jopa järvi, mikä näin varsinaissuomalaisille edustaa eksotiikkaa, kun täällä ei sellaisia ole vaivaksi saakka. Kaiken kukkuraksi suomaisema muistuttaa itse asiassa aika paljon lappilaisia maisemia, kun puusto on kitukasvuista eikä ketään ole missäkään, pelkkä autius tuijottaa joka suunnasta. Siinä samalla voi sitten kuvitella olevansa vähän kauempanakin lomailemassa!

Myös metsä on kansallispuistossa aika lailla erilaista kuin normaalisti. Se on sotkuinen ja synkkä kun kukaan ei käy haravoimassa säännöllisesti kuten Suomessa Trumpin mukaan tavataan tehdä. Siellä täällä on kaatuneita puita, jotka saavat jäädä niille sijoilleen sammalen syötäväksi. Sellainen metsä on myös hyvin kaunis. Hoitamattomassa metsässä on ikiaikojen kumua. Ei ihme, jos alkaa kuvitella että siellä asuu ties mitä pahoja henkiä. Eikä myöskään ihme, jos moiseen eksyy.
Ennen kaikkea aarniometsä on lannoitetta mielikuvitukselle: sitä alkaa miettiä aikoja, jolloin Ponssen koneita ei vielä ollut keksitty ja koko maa oli pelkkää ikimetsää. On täytynyt olla liki mahdotonta edes kulkea rannikolta kovin syvälle sisämaahan. Ilmankos ihmiset pysyttelivät rannikon tuntumassa. Vettä pitkin on aika paljon helpompi kulkea.

Toki näitä suuria, läpikulkemattomia metsiä on ollut vielä melko hiljattain. Muistan kuinka luin toisen maailmansodan taisteluista, että mahtava Saksan armeija joutui kiertämään jonkin suuren pupukuusikon jossain siellä Belgian tietämillä – siis keskellä Eurooppaa! – kun ei siitä vain yksinkertaisesti päässyt mitenkään järkevästi läpi. Puut voittivat panssarivaunut.
No, hetkellisesti ainakin.

Kansallispuistossa voi myös törmätä kolmeen Suomen yleisimpään puuhun: mäntyyn, honkaan ja petäjään.

Kansallispuistossa voi myös törmätä kolmeen Suomen yleisimpään puuhun: mäntyyn, honkaan ja petäjään. Honka on niistä se suurin, se joka kasvaa ylhäisessä yksinäisyydessä ja on kasvanut jo ties kuin kauan. Sen profiili on suomalaisuuden profiili, sama joka löytyy vanhoista kolikoista. Petäjä taas on sellainen sitkas ja ehkä vähän kitukasvuinenkin, hieman anteeksipyytelevä mutta monet säät nähnyt ja niitten alla käpristynyt, muttei kuitenkaan taipunut. Ja sitten meillä on mänty, joka on se vähän tylsän näköinen suorarunkoinen, iältään yleensä parikymppinen puu, jollaisia suurin osa metsistä on nykyään pullollaan. Ihan okei puu se on, mutta ei niin upea kuin nuo kaksi edellistä. Siksi siitä tehdään selluloosaa, ei lankkulattiaa. Onneksi noita kaikkia vielä on. Ja onneksi on metsiä, joihin saa niitä mennä ihan ilmaiseksi ihailemaan.

Kurjenrahkan luonnonsuojelualue sijaitsee reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Turusta. Siellä on noin 300 kilometriä erilaisia reitistöjä, joista valita. Tällä kertaa ulkoilureittimme kulki Savonjärven ympäri. Matka ei ole pitkä, kuutisen kilometriä, mutta kyllä siinä puolitoista tuntia vierähtää. Se on palkitseva puolitoistatuntinen, suosittelen!

Roope Lipasti

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.