Asuin varhaislapsuuteni Turussa lähiössä ja sittemmin Liedossa omakotialueella. Mutta vaikka asuinpaikkojen perusteella voisi muuta päätellä, suurimman osan lapsuudesta me vietimme kavereiden kanssa metsässä. Metsäksi tosin laskettiin myös kahdenkymmenen neliön pläntit.

Metsä oli leikkipaikkana ylivertainen. Kiehtova, aikuisvapaa alue. Piilopaikkoja vaikka kuinka paljon, maasto mielenkiintoisen epätasaista. Metsässä oli kiviä, joiden päälle saattoi kiivetä tai suojautua, kun intiaanit hyökkäsivät. Puihin saattoi rakentaa majan. Siellä oli kallioita, joiden päältä näki miltei aikuisuuteen saakka.
Varmastikaan mikään ei ole yhtä lapselle yhtä hyvä paikka kasvaa kuin metsä. (Tarzan on tästä mainio esimerkki: hänestä kasvoi metsässä paitsi melkoisen vahva ja terve, myös hyvin sivistynyt ja kielitaitoinen ihminen; hän puhui englannin lisäksi mm. apinaa, leijonaa ja norsua.)
*
Ja mitä siellä metsässä sitten leikittiin? No, Tarzania aika usein, mutta myös intiaaneja. Suomalaisen puun hyvyydestä kertoo se ikävä tosiasia, että nuolet eivät ikinä jääneet pystyyn mäntyihin samalla lailla kuin elokuvissa.
Kaikkein eniten metsässä leikittiin sotaa. Kivillä, kävyillä, keihäillä, puupyssyillä, ritsoilla, puhallusputkilla, ruusunmarjoilla, lumipalloilla, taskulampuilla. Vuodenaika ei ollut este ja kaikkein kivointa oli kun oli tullut hämärää ja metsä muuttui hieman pelottavaksi.
Mutta ei ikinä kauhean pelottavaksi, sillä metsä oli pimeänäkin tuttu ja ystävällinen. Siksi ihmettelin kovasti aikoinaan kauhuelokuvaa Blair Witch Project, joka oli etenkin amerikkalaisten mielestä hirvittävän pelottava. Minusta se oli ainoastaan huono. Sen pelottavuus kun oli siinä, että oltiin metsässä. Metsä oli amerikkalaisille kaupunkilaisille outo ja arvaamaton.
Onneksi suomalaiselle metsä ei ole sellainen. Päinvastoin, suomalainen tulee metsään kuin kotiin eikä siellä ole mitään pelättävää paitsi hirvikärpäset. No, myönnetään, että voi sinne toki eksyä (täällä Etelä-Suomessa sekin on hankalaa) mutta harvemmin niinkään käy.
*
Hyvä esimerkki mutkattomasta metsäsuhteesta on tyttäreni, joka ekaluokkalaisena lähti yksin hiihtelemään kuutamoiltana, kävi vähän metsässä ja pellonreunassa ja palasi takaisin. Häntä ei pelottanut yhtään. Mutta kun sitten menimme seuraavana päivänä synttäreille serkkujen luo kerrostaloon, niin hän ei suostunut tulemaan hissiin, sellaiseen kauhistuttavaan noitakeksintöön.
Sillä tytöllä oli luontosuhde kohdillaan. Sittemmin hän on tosin suostunut käyttämään hissiäkin.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.