Viime syksynä kohistiin elokuvaohjaaja Lauri Törhösen omituisesta väitöskirjasta, jonka Lapin yliopisto hylkäsi julkisen kohun saattelemana.
En ole Törhösen työtä lukenut, mutta lehtitietojen mukaan teksti on tajunnanvirtaista ja äärisubjektiivista sotkua – perinteisen käsityksen mukaan tieteellisiä kriteereitä täyttämätöntä.
Tyrmätty väittelijä sai kuitenkin yllättävän tukijan, kun Lapin yliopiston yliopistolehtori Arto Selkälä Ylen verkkouutisissa (6.1.2024) totesi, että hänen mielestään Törhösen työ olisi pitänyt hyväksyä. Selkälä on erikoistunut kvantitatiiviseen metodologiaan.
Selkälän perusteet olivat mielenkiintoiset. Hänen mukaansa muita vastaavia tutkimuksia hyväksytään, joten kriteerit eivät ole kaikille samanlaiset. Voi siis olla, että joku mukavamman miehen maineessa oleva olisi saanut saman työn hyväksytettyä.
Törhösen väitöskirjalla sinällään on merkitystä lähinnä Törhöselle itselleen, mutta Selkälä varoittaa yleistyneen äärisubjektiivisuuden syövän tieteen uskottavuutta, mikä paljastui muun muassa koronapandemian iskiessä.
”Kun katsotaan, mitä roskaa esitetään tieteen nimissä, uskottavuus alkaa rapautua. Ihan arkiajattelun puitteissakin näyttää epäuskottavalta, mitä voidaan hyväksyä tieteeksi”, hän lausui Ylen jutussa.
Selkälän mukaan tieteen suurin ongelma tällä hetkellä on se, että monissa tutkimuksissa ajetaan jotankin agendaa tai ideologiaa eli tieteentekijä näkee tutkimustuloksissa juuri sitä mitä haluaakin nähdä.
Agendatutkimus ei ole tyystin vierasta metsätieteissäkään. Jo metsäntutkimuksen alkuaikoina tieteen oppi-isien näkemysten vastaisiin tuloksiin päätyneiden tutkijoiden taival oli takkuinen.
Puhutuin esimerkki agendatutkimuksen tunnusmerkkejä sisältäneestä metsätutkimuksesta on varmastikin ollut metsänhoidon professori Erkki Lähteen 1980-luvulla perustama jatkuvan kasvatuksen laaja kenttätutkimus.
Aikalaisten mukaan Lähteen koejärjestelyissä oli nähtävissä pyrkimys todistella jatkuvan kasvatuksen paremmuutta. Tieteellisestä vilpistä ei julkisuudessa puhuttu, mutta suurhanke siirrettiin valtavan mediaälämölön saattelemana toisiin käsiin ja koejärjestelyä parsittiin.
Hiukan agendalta tuoksahti myös kolme vuotta sitten julkaistu tutkimus, jossa Luken tutkimusprofessori Artti Juutinen ryhmineen vertaili jatkuvan ja jaksollisen metsänkasvatuksen kannattavuutta turvemailla. Jatkuvan kasvatuksen parempi kannattavuus varmistettiin tarkoitushakuisilta haiskahtaneilla lähtöoletuksilla (ks Metsälehti 12/2021).
Myös lajien uhanalaisuuden arviointi on samasta syystä ajatuksia herättävää. Siihen, jos mihin, latautuu vahvoja jännitteitä.
Ja nyt hereillä kaikki somen päivystävät mielensäpahoittajat: tässä jutussa ei puolella sanallakaan väitetä, että kartoituksessa olisi tehty vilppiä.
Mutta kuviteltava tilaisuus, keinot ja motiivi ovat osoitettavissa.
Lajien uhanalaisuus määrittää luontokatoa, joka on vahvimpia perusteita vaatia rajoituksia metsätaloudelle. Lajien uhanalaisuutta kartoittavat tutkijat, joista monet suhtautunevat kriittisesti metsätalouteen.
Eikä lajien uhanalaisuuden arviointimenetelmä ole systemaattinen, vaan subjektiivinen, toisin kuin esimerkiksi valtakunnan metsien inventointi. Täten arviota ei teoriassakaan olisi mahdollista toistaa.
Eliölajien runsautta ei käsittääkseni voi myöskään todentaa muista lähteistä. Metsävaratietojen peukalointi voisi paljastua luonnonvaroja kartoittavien satelliittien kuvista tai Metsäkeskuksen tuottamista metsävaratiedoista.
- Lue myös: Luke vastaa Mikko Riikilälle: Tieto jatkuvapeitteisestä metsänkasvatuksesta karttuu jatkuvasti
- Lue myös: Jatkuvan kasvatuksen tutkimus hämmentää
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Suomessa on n 20 miljoonaa hehtaaria metsää. Jo yhdenkin hehtaarin lajikartoitus on maallikon mielestä haasteellista ellei mahdotonta, koska kyse on usein lähes mikroskooppisista eliöistä, jotka liikkuvat tai saattavat olla välillä täysin piilossa.
Mikko puhuu asiaa. En tiedä mekanismia, jolla nykymetsistä saataisiin metsätaloudella joku laji katoamaan, koska niitä ei saatu rankoilla kaskeamisilla tai laajoilla avohakkuun kaltaisilla määrämittahakkuillakaan
Sen sijaan ilmaston muutos saattaa vaikuttaa. Samoin ilman ainesominaisuudet kuten typpi tai pienhiukkaset. Myös ihmisten toiminta vaikuttaa. Lintujen talviruokinta suosii esimerkiksi tali- ja sinitiaisia sekä käpytikkaa, jotka kaikki vaikeuttavat ikoniseen maineeseen nostetun hömötiaisen selviytymistä. Viirupöllön pönttöjen asettelu metsiin suosii tätä lintua, mutta samalla edistää tämän oravan ja liito-oravan vihollisen menestymistä.
Blogista: ”””Eikä lajien uhanalaisuuden arviointimenetelmä ole systemaattinen, vaan subjektiivinen, toisin kuin esimerkiksi valtakunnan metsien inventointi. Täten arviota ei teoriassakaan olisi mahdollista toistaa.”””
Lajien uhanalaisuuden arviointi on monessa tapauksessa roskaa, kuten Seppo Vuokko sanoi Luontopaneelin Luontokatoraportista. Vuokko otti myös ”Lahokaviosammalen” esimerkiksi lajista, jonka uhanalaisuudella on aiheutettu valtavasti taloudellista haittaa turhaan, sillä se on todellisuudessa elinvoimainen (LC) eikä erittäin uhanalainen (EN), kuten sen luokka nyt on eikä mikään vanhojen metsien laji, vaan sitä on vähän joka paikassa, kun osaa oikeaan aikaan etsiä kuusen kannoista, joita syntyy vuosittain hakkuissa miljoonia kuutioita.
Tässä vähän sitä, kuinka osaamaton ”luonnonsuojelu” Lahokaviosammalella on aiheuttanut suuria taloudellisia menetyksiä.
Suomen Luonnonsuojeluliitto: ”””Lahokaviosammalen löytyminen on pysäyttänyt muutamia rakennushankkeita Uudellamaalla. Vantaalaisesta metsästä löytyi suuri esiintymä, joka sai Lemminkäisen perumaan rakennussuunnitelmansa. Vantaalla ovat seisahtuneet myös Puu-Kivistön ja Lehmustontien asemakaavat, joista Uudenmaan luonnonsuojelupiiri valitti yhdessä Vantaan yhdistyksen kanssa. Piiri sai kumottua hallinto-oikeudessa sammaleen siirtoluvan Espoossa. Kaikkien kolmen tapauksen oikeuskäsittelyt ovat kuitenkin vielä kesken.”””
Talouselämä-lehti 2015: ”””Lahokaviosammal pysäytti hakkuut – metsäkone poistui paikalta, Luonto-Liiton iskuryhmä ei.
Kulttuuriyhdistys Konstsamfundet ja luonnonsuojelijat ovat neuvotelleet Purunpään alueen metsien kohtalosta. Hakkuut ovat toistaiseksi jäässä.”””
Monikerroksellisen- eri-ikäisenmetsän tuottavuuden tutkimusta Mikko Riikilä yhdistelee vihjaillen aloille joilla ei ole mitään yhteyttä metsään. Ainostaan taimien nopea kasvu taloudelliseen tuottavuuden paremmuuteen ei ratkaise. Jatkuvan kasvatuksen taloudellinen etu syntyy sahattukin hinnan erosta propsipuun hintaan ja jk:n nopeasta sahapuun myyntirytmistä 8 – 15 vuotta jolla vältetään aukkohakkuusta muodostunut 30 – 40 vuoden taimikko vaiheen tappiollinen jakso.
Tasaikäisessä ja jaksottaisessa yksittäinen puu on hakkuukypsä 60 vuodessa. Jk:ssa 100-120 vuodessa . Tukiksi kehittyviä runkoja on jaksottaisessa hehtaarilla vähintään kolmannes enemmän. Miten Perko tähän vastaa? Hyvin ovat huuhaaopit Perkon pään sekoittaneet.
Mikko kiinnittää huomiota tärkeään asiaan. Tuo on totta että uhanalaisia lajeja koskeva tietous ei ole samaan tapaan varmennettua kuin vaikka metsien inventointitieto. Siksi sitä pitäisikin käyttää varoen ja viisaasti eikä pysäyttää hakkuita ja rakennushankkeita yksittäisten lajien esiintymien vuoksi. Lajien kokonaistilanteesta on yleensä puutteellinen tilannekuva. On hoidettu ehkä metsää hyvin, ja sinne on ilmestynyt uhanalainen laji. Sitten laitetaan alue käyttörajoitusten piiriin. Menikö oikein vai rikottiinko maanomistajan oikeusturvaa?
Ei noin mene vaan niin, että niitä ”uhanalaisia” on paljon Suomen luonnossa, mutta eihän niitä kukaan löydä, jos ei erityisesti etsi. Kun sitten erityisesti etsitään kaikkea mahdollista joltain suunnitellulta rakennuspaikalta, niin totta kai niitä löytyy, koska ne ovat todellisuudessa yleisiä.
Tämän todistaa jo se, että jokin harvinainen kasvi tai eläin sattuu löytymään vaikkapa suunnitellun sellutehtaan tontilta. Jos tuo harvinaiseksi väitetty eliö olisi todella harvinainen, niin olisi erittäin epätodennäköistä sen löytyminen paikasta, mistä sitä aletaan etsiä.
Arvon kirjoittajalta on nyt unohtunut tieteen perustat. Tiede on avointa ja tieteessä kritiikki esitetään ja osoitetaan hyvien tapojen mukaisesti tutkitulla tiedolla. Kuka tahansa voi tutkia, hommata akateemisia valmiuksia tehdä laadukasta tutkimusta ja osoittaa väitteitä oikeaksi tai vääräksi tai jotain siltä väliltä. Ei ole mitään tieteilijöiden salaliittoa tai kollektiivista ideologiaa metsän omistajia vastaan taustalla, sellaisen väittäminen on vastakkainasettelun kasvattamista. Maailman tutkijoista valtaosa yhtyy näkemykseen, että 6. joukkosukupuutto on käynnissä ja Suomen alueella ja luonnossa kaikki PITKÄAIKAISET mittarit osoittavat, ettei suomen luonto ole poikkeus. Enemmän näen ideologiaa siinä, että täällä järjestelmällisesti kritisoidaan tutkimusta luontokadosta ja halutaan korostaa mittareita, jotka hyödyttävät metsänomistajia. Toki voitte omalla porukalla pitää tällaista narratiivia yllä, mutta älkää itkekö, kun yleinen näkemys luonnonmonimuotoisuuden suojelusta kasvaa vuosi vuodelta ja etuoikeuteemme kohdella omistamaamme metsää haluamallamme tavalla kosketaan. Jos ei yhteisymmärrystä ja joustavuutta löydy, voi enemmistö tai maailman muut yhteisöt puuttua esimerkiksi omistusoikeuteen. Rattijuopolta kortti pois jne. Ihmisten perusoikeuksiin kuuluu myös puhdas ja monipuolinen luonto. Varsinkin primitiivisellä tasolla, joka selviytymisen ollessa kyseessä ajaa kaiken abstraktin omistuskäsityksen yli.
Kirjoituksessa täysin vailla mitään näyttöä vihjataan että uhanalaisuusarviointi olisi epätieteelliseen aateideologiaan perustuvaa poliittista vaikuttamista ja pseudotiedettä ilman toistamisen mahdollisuutta. Väite ei pidä paikkaansa, arvioinnille on määrittey tarkka tieteellinen menetelmä, joka on kansainvälisessä käytössä.
Järjestelmään voi tutustua seuraavista lähteistä:
IUCN Standards and Petitions Committee. 2022. Guidelines for Using the IUCN Red List Categories and Criteria. Version 15.1. Prepared by the Standards and Petitions Committee. https://www.iucnredlist.org/documents/RedListGuidelines.pdf
Quantification of Extinction Risk: IUCN’s System for Classifying Threatened Species. GEORGINA M. MACE, NIGEL J. COLLAR, KEVIN J. GASTON, CRAIG HILTON-TAYLOR, H. RESIT AKC¸AKAYA, NIGEL LEADER-WILLIAMS, E.J. MILNER GULLAND, AND SIMON N. STUART
Keith, D. A., Rodríguez, J. P., Rodríguez-Clark, K. M., Nicholson, E., Aapala, K., Alonso, A., Asmussen, M., Bachman, S., Basset, A., Barrow, E. G., Benson, J. S., Bishop, M. J., Bonifacio, R., Brooks, T. M., Burgman, M. A., Comer, P., Comín, F. A., Essl, F., Faber-Langendoen, D., Fairweather, P. G., Holdaway, R. J., Jennings, M., Kingsford, R. T., Lester, R. E., Nally, R. M., McCarthy, M. A., Moat, J., Oliveira-Miranda, M. A., Pisanu, P., Poulin, B., Regan, T. J., Riecken, U., Spalding, M. D. & Zambrano-Martínez, S. 2013. Scientific Foundations for an IUCN Red List of Ecosystems. PLoS ONE 8: e62111. DOI:10.1371/journal.pone.0062111
Kolumni itsessään on aatteellisesta näkökulmasta kirjoitettu ja siinä esitetään täysin perusteettomia spekulointeja, vihjailuja ja jopa suoranaisia epätotuuksia.
Antti Tammi