Molemmat sisarukseni olivat ilmoittaneet, että eivät halua tai voi sitä tehdä. Oliko se sitten minun otettava lusikka kauniiseen käteen ja perehdyttävä asiaan? Juttelin asiasta avomieheni ja aikuisten lasteni kanssa. Kukaan ei ottanut kantaa puoleen tai toiseen. Miehelläni on itsellään metsää, hän arvostaa metsäomaisuutta ja hoitaa omiaan huolella. Hän halusi kuitenkin, että mietin asiaa ihan itse. Ärsyttävää.

Minulla ei ollut kerta kaikkiaan mitään käsitystä koko asiasta.

Minulla ei ollut oikein mitään, mihin tarttua. Metsä. Se oli lapsuudessani siinä ympärillä enkä uhrannut sille ajatustakaan. Pakolliset halkosavotatkin sain suurilta osin lusmuiltua läksyihin vedoten. Millaista olisi omistaa metsää? Kasvaako se siellä itsekseen sen kummemmin huolehtimatta ja sitten välillä soitetaan jonnekin puunostofirmalle, että haluaisin myydä muutamia puita? Mistä tietää, että puu on myyntikypsä? Minulla ei ollut kerta kaikkiaan mitään käsitystä koko asiasta.

Aikanaan metsän omistaminen on maaseudulla ollut melkein itsestäänselvyys. Se on ollut tärkeä sivutulonlähde maatalouden rinnalla ja on sieltä saatu ainakin omat polttopuut. Nykyään taitaa suurin osa metsänomistajista asua kaupungeissa. Muutamassa vuosikymmenessä metsän omistaminen on muuttanut muotoaan. Ja kuitenkin se on pysyvämpiä asioita maailmassa, maata ei valmisteta enää lisää.

Luonto ei ole minulle pelkkä huvipuisto, se on osa normaalia arkielämää.

Vaikka minä en ole metsäasioita juuri miettinyt, en ole ihan täysin etääntynyt luonnosta. Meillä on kaksi asuntoa, joista toinen on kaupungissa ja toinen keskellä metsää, järven rannalla. Lähimpään kauppaankin on melkein 50 km matkaa. Luonto ei ole minulle pelkkä huvipuisto, se on osa normaalia arkielämää. Mutta siitä on vielä pitkä matka vastuulliseksi metsänomistajaksi. Ainoat ”metsätyöt”, jotka osaan, on makkaratikun ja saunavastan tekeminen.

Vaikka minulla ei ollut tarpeeksi tietoa metsän omistamisesta ja siihen liittyvistä asioista, sisälleni alkoi hiipiä se vanha tuttu tunne, joka yllyttää hyppäämään kohti tuntematonta. Isäni on kuitenkin vielä hyvässä kunnossa ja on mukana metsänhoidossa vielä vuosikausia. Ja mieheni tietää paljon verotukseen liittyvistä asioista, joten yksin minun ei tarvitsisi pärjätä. Pidän haasteista ja tämä oli sellainen parhaasta päästä. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun ryhtyisin hommaan, jonka opettelen vasta matkan varrella. Eiköhän tämäkin onnistuisi.

Lue Minnan aikaisempi blogikirjoitus:

Perheemme kuuma peruna

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.