Tämä käy mielessä usein deadlinen edellä. Eihän toimittajan ammatti edes ole ensimmäinen valintani. Olen aiemmin jo valmistunut metsänhoitajaksi ja vuosi sitten keväällä runnoin itseni sisään Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan journalistiikkaa. Olen siis vakaasti harkiten ilman mitään olosuhteiden pakkoa hankkinut jäätävän deadline-ahdistuksen. Enimmäkseen se liittyy siihen, että olen varma, että olen määräaikaan mennessä saanut aikaan pääasiassa julkaisukelvotonta dadaa. Että mitähän järkeä?

Kesätoimittaja ei vielä ole ihan oikea toimittaja. Lukija tosin ei erota kesätoimittajan juttuja kokeneen jutuista. Ei niissä ole leimaa, missä lukisi: ”Kesäsijaisen räpellys”.

Edes kirjanpainajat eivät viitsineet villiintyä sen vertaa, että uutiskynnys ylittyisi.

Keskellä heinäkuuta tuntui kovasti räpellykseltä. Metsäuutisissa oli hiirenhiljaista. Puukauppa mateli. Taisin otsikoidakin jonkin verkkouutisen noin. Tosin sen olisi voinut otsikoida ihan samalla tavalla myös seuraavalla viikolla.

Alkukesän kuivuus oli päättynyt sateisiin, taimet saaneet vettä ja metsäpalot laantuneet. Edes kirjanpainajat eivät viitsineet villiintyä sen vertaa, että uutiskynnys ylittyisi.

Omasta mielestäni uutiskriteerit täytti lähinnä prinsessa Beatricen vintage-hääpuku. Onneksi ymmärsin itsekin, että se ei välttämättä ollut kärjessä Metsälehden lukijoiden kiinnostuksen kohteiden listalla.

Kyllä se Varkauden päivystävän palomestarin äänestä kuuluikin puhelimessa, että maan jokainen media oli halunnut tietää, mikä risukasa siellä tehdasalueella palaa.

Työpöytä ei täyttynyt käsiteltävistä asioista vaan pikemminkin sopivaa sisältöä oli tarjolla lähinnä, jos jollain teollisuuslaitoksella pääsi jotain kärähtämään. Ja kyllä se Varkauden päivystävän palomestarin äänestä kuuluikin puhelimessa, että maan jokainen media oli halunnut tietää, mikä risukasa siellä tehdasalueella palaa.

Yleensä heinäkuussa lehtien sivuja täytetään kesätapahtumilla. Metsästä kiinnostuneillekin on maatalousnäyttelyitä ja savottamarkkinoita, joista saa nyhdettyä jonkun kiinnostavan henkilön lausunnon metsäuutisiin. Nyt ei ollut niitäkään.

Vuoden 2020 poikkeuskesässä on ollut myös hyviä puolia. Etätyön ansiosta kesäkuussa työhuoneeni sijaitsi kotini terassilla. Huonolla säällä kierähdin makuuhuoneessani sängystä suoraan työpöydän ääreen. Se saattoi jossain videopalaverissa myös näkyä, että olin paikalla hiukset kampaamatta ja tyynyn kuva naamassa.

Parasta tässä työssä on kuitenkin kaikissa olosuhteissa löytämisen riemu.

Parasta tässä työssä on kuitenkin kaikissa olosuhteissa löytämisen riemu. Kun jostain tiedonmurusta, satunnaisesta viestistä tai ohimennen lausutusta ihmettelystä saakin aikaan uutisen. Tai kun saa haastatella innostavia ihmisiä, joilla on paljon tietoa, hyviä ideoita tai jonka ajatukset heijastavat jotain, mistä on tähän asti puhuttu vähän. Kun ne ajatukset, tieto ja ideat herättävät lukijoissa jonkin mielipiteen tai tunteen.

Olen saanut kannustavaa lukijapalautetta, kiitos niistä. Journalisti vastaa tekemisistään ennen kaikkea yleisölleen ja siksi palaute on aina tervetullutta. Työyhteisön vankkumaton tuki, myös etänä, on tässä työssä korvaamatonta. Kaikkien edellä mainittujen asioiden ansiosta se deadline-stressi alkaa tuntua aika pieneltä hankaluudelta.

Palaan syyskuussa kuluttamaan tuoleja Jyväskylän yliopiston A-rakennuksen kellariin, missä journalistiikan opetustilat sijaitsevat. Tai koronatilanteen salliessa saatan norkoilla vähän kulttuuriravintola Ylä-Ruthin kauhtuneilla penkeillä. Tai sitten ihan vaan jatkan keittiön jakkaran kuluttamista toimituspalaverien sijaan videoluentojen parissa.

Niille, jotka jäävät ikävöimään julkaisukelvotonta dadaa, postaan harvakseltaan täysin harkitsematonta sisältöä twitterissä käyttäjänimellä @ainoassa. Tapaamisiin esimerkiksi siellä.

Koko Metsälehden toimituksen väki kiittää iloista, aina auttavaa ja sanan säilän taitavaa Ainoa kesästä ja toivottaa onnea opintoihin!

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.